Palveluaikanaan kirkossa, Presidentti Nelson on opettanut sanojensa ja esimerkkinsä kautta, miten voimme kasvattaa vahvan perheen. Tässä on joitakin hänen opetuksiaan aiheesta, jotka on lainattu hänen uudesta kirjastaan ”Teachings of Russell M. Nelson”.
Kun nuorin tyttäremme oli noin neljän vuoden ikäinen, tulin eräänä iltana kotiin töistä sairaalasta melko myöhään. Huomasin rakkaan vaimoni olevan erityisen uupunut. En tiedä miksi. Hänellähän oli vain yhdeksän lasta jaloissaan koko päivän. Tarjouduin siis laittamaan nelivuotiaan valmiiksi nukkumaanmenoa varten. Aloin käskeä häntä: ”Ota vaatteet päältäsi; ripusta ne; laita yöpuku päällesi; harjaa hampaasi; pidä iltarukouksesi” ja niin edelleen, komentaen tavalla, joka sopisi armeijan kersantille. Yhtäkkiä hän kallisti päätään sivulle, katsoi minua mietteliäästi ja sanoi: ”Isi, omistatko minut?”
Hän opetti minulle tärkeän asian. Käytin pakkokeinoja tätä suloista sielua kohtaan. Lasten hallitseminen pakolla on saatanan tekniikka, ei Vapahtajan. Ei, me emme omista lapsiamme. Etuoikeutemme vanhempina on rakastaa heitä, ohjata heitä ja päästää heistä irti.
Aika kuunnella on silloin, kun jonkun täytyy tulla kuulluksi. Lapset ovat innokkaita jakamaan kokemuksiaan, jotka vaihtelevat ilon riemuvoitosta ahdingon koettelemuksiin. Olemmeko halukkaita kuuntelemaan? Jos he yrittävät ilmaista kärsimystään, onko meidän mahdollista kuunnella avoimesti järkyttävää kokemusta järkyttymättä itse? Voimmeko kuunnella keskeyttämättä ja tekemättä pikaisia johtopäätöksiä, jotka sulkevat vuoropuhelun ovet? Ne voivat pysyä auki sellaisen tyynnyttävän varmuuden avulla, että uskomme heihin ja ymmärrämme heidän tunteensa. Aikuisten ei pitäisi teeskennellä, että jotain ei tapahtunut vain siksi, että he saattavat toivoa niin…
Teini-ikäisten nuorten vanhemmat saattavat huomata, että kuunteleminen on usein epämukavaa, mutta sitäkin tärkeämpää, kun nuoret tuntevat yksinäisyyttä tai levottomuutta. Ja kun näyttää siltä, että he eivät näytä ansaitsevan palvelusta, he saattavat tarvita sitä eniten. (“Listen to Learn,” Ensign, toukokuu 1991).
Vanhemmat ja opettajat, opetelkaa kuuntelemaan, kuunnelkaa sitten itse oppiaksenne lapsilta. Eräs viisas isä sanoi kerran: ”Teen enemmän hyvää kuunnellessani lapsiani kuin puhuessani heille” (George D. Durrant, “Take Time to Talk,” Ensign, huhtikuu 1973).
5 ehdotusta vahvemman perheen rakentamiseksi
Saanen kertoa viisi asiaa ja niiden selitykset, jotka saattavat auttaa joitakin rakkaitanne.
1. Vahvistakaa hyvää viestintää kotona – aviomiehen ja -vaimon, vanhempien ja lasten välillä. Kuunnelkaa tarkasti ymmärtääksenne; puhukaa tarkasti, jotta muut voivat ymmärtää, ja selkeästi, jotta väärinkäsityksiä ei tapahtuisi. Käyttäkää aina sanoja, jotka osoittavat rakkautta ja muistakaa ajatella, ennen kuin puhutte tai toimitte.
2. Järjestäkää laatuaikaa kehittääksenne tuota elämänne ensisijaista ihmissuhdetta. Laittakaa perheen menot aina ensisijalle kalenterissanne. Sallikaa ruoka-aikojen olla onnellisten muistojen aikaa perheessä. Miettikää, mitä hyötyä on siitä, että varaamme ainakin yhden illan viikossa perheelle. Olemme yleensä pitäneet maanantai-illat vapaina muista menoista ja nyt lapsemme tekevät samoin.
3. Käykää käsiksi ongelmaan, ei henkilöön. Vanhempien vastuulla on tarjota tarpeellista suojelua ja ojennusta. Mutta kun kurinpitoa tarvitaan, olemme käyttäneet sääntöä “korjata yksityisesti ja kehua julkisesti”.
4. Rakentakaa yleisten arvojen perustus. Yrittäkää vastata käyttäytymiseen liittyvissä kysymyksissä ”selkäytimestä” tulevien vastausten sijaan pysyvien periaatteiden ja oppien pohjalle perustuvaan päättelyyn. Rakentakaa hengellisen pätevyyden ja luottamuksen perustus, joka säilyy sukupolvelta toiselle. Noihin pysyviin arvoihin sisältyy ansaitun itsetunnon tunteet, joihin sisältyy siveyden tärkeys, riippuvuuksien välttäminen vahingollisiin aineisiin, lojaalisuus perheenjäseniä kohtaan, sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ja kunnioitus sekä ihmisen ja Jumalan lakeja kohtaan. Kun puhumme pysyvistä arvoista, kääntykää oman perhehistorianne juurille – vanhempienne, isovanhempienne ja muiden – ja oppikaa yhdessä lastenne kanssa. Tieto esivanhemmista saa aikaan lojaalisuutta ja antaa identiteetin, jota ei voi saada millään muulla tavalla.
5. Rakentakaa uskoa – uskoa Jumalaan, uskoa perheeseen, uskoa itseen. Auttakaa jokaista henkilöä ymmärtämään, että he ovat Jumalan lapsia, joilla on jumalallisia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Ihmeellinen synnynnäinen kyky parantaa omat haavat ja uskomaton kyky kasvaa ja saavuttaa asioita ovat todisteita noista jumalallisista lahjoista.
Tehkää lapsillenne helpoksi rakastaa vanhempiaan, jotka jopa auttavat läksyissä, ainakin jonkin aikaa. Olkaa kiinnostuneita lastenne toiminnoista ja osallistukaa niihin soveliaalla tavalla. Nauttikaa perheen yhteisistä retkistä ja lomista. Viettäkää laadukasta aikaa kahden kesken.
Voitte epäilemättä kehittyä näitä ehdotuksia toteuttaessanne ja luoda ehdotuksia, joita voitte soveltaa omiin olosuhteusiinne. (“Remarks to Delegates,” Third Annual World Family Policy Forum, July 18, 2001).
Taivaallisen opastuksen etsiminen
”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (2. Moos. 20:12). Vanhempien kunnioittaminen ulottuu pidemmälle, kuin oman isän ja äidin kunnioittaminen. Tämä pyhien kirjoitusten kohta antaa ymmärtää, että kunnioitamme myös meille mahdollisesti syntyvien lasten isää ja äitiä. Me mietimme tätä päätelmää seurustellessamme ja avioliittomme alkuvuosina. Mutta ymmärsin tuon käsitteen täysin vasta katsoessani, kun sisar Nelson tuuditti noita lapsia käsivarsillaan heidän saavuttuaan perheeseemme yksi kerrallaan. Joka kerta hän varmisti, että hänen vastasyntyneeltä lapseltaan ei pidätetty mitään siunausta minkään hänen oman epäpuhtaan toimintansa takia, joka olisi voinut riistää tuolta lapselta hänen täydet mahdollisuutensa. Isän ja äidin kunnioittaminen tarkoittaa, että kunnioitamme isyyttä ja äitiyttä ja niihin liittyvää jumalallista luomisvoimaa. (“Begin with the End in Mind,” BYU Fifteen-Stake Fireside, September 30, 1984).
Ylöspäin katsominen on välttämätöntä onnistuneessa vanhemmuudessa. Perheet ansaitsevat saada opastusta taivaasta. Vanhemmat eivät voi neuvoa lapsia riittävän hyvin henkilökohtaisen kokemuksen, pelon tai myötätunnon perusteella. Mutta kun vanhemmat kohtaavat lapsensa kuten Luoja, joka antoi heille elämän, heidät varustetaan omaa viisauttaan suuremmalla viisaudella. Viisaat äidit ja isät opettavat perheensä jäseniä tekemään jumalalliseen lakiin perustuvia henkilökohtaisia päätöksiä. He opettavat, että ”tämä elämä on aika . . . valmistautua kohtaamaan Jumala” (Al. 34:32). He opettavat, että moraalisen ja hengellisen luonteen mukaiset päätökset eivät voi perustua vapauteen valita ilman tilivelvollisuutta Jumalalle omista valinnoista. Tämän ymmärrettyään vanhemmat ja lapset palkitaan luonteen lujuudella, mielen rauhalla, ilolla ja riemulla omista jälkeläisistään. (“‘Thou Shalt Have No Other Gods,’” Ensign, May 1996).
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “Insights from President Nelson Every Parent Should Read”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
