”Se heittäköön ensimmäisen kiven” – Nykypäivän ”kivittämisen” aiheuttamat vahingot

Johanneksen testamentin 8. luku Uudessa testamentissa kuvaa vaikuttavan kertomuksen Kristuksen armosta, kun häntä pyydetään tuomitsemaan aviorikoksesta kiinnijäänyt nainen. Ryhmä lainopettajia ja fariseuksia ehdottaa Kristukselle, että nainen tulisi lain mukaan kivittää, johon Kristus vastaa: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Tämä sai ihmisjoukon hajaantumaan, ”koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä”. (Joh. 8:7, 9)

Tämän tapauksen jälkipyykki koostui rakastavasta Vapahtajasta, toisen mahdollisuuden saaneesta naisesta ja oletettavasti kasasta heittämättömiä kiviä.

Kun olen miettinyt tätä tarinaa aikaisemmin, ajatukseni ovat yleensä suuntautuneet kohti Vapahtajan myötätuntoista anteeksiantoa. Olen tuntenut toivon, että tehdessäni virheitä, Kristus ei tuomitse minua. Hän rakastaen ohjaa minua tielläni muutokseen.

Tänään ajatukseni keskittyvät noihin heittämättömiin kiviin. Kun fariseukset ja lainopettajat ymmärsivät Kristuksen ohjeistuksen opetuksen (että vain Hänellä, ollen ainoa synnitön heidän keskuudessaan, oli oikeus tuomita tuo nainen), kuinka moni pudotti kiven käsistään ja kuinka moni piti kiinni siitä poistuessaan paikalta?

Kuinka monta kiveä minä kannan, valmiina heittämään ne kohti jotakuta, joka mielestäni ne ansaitsee? Millä tavoin oikeutan (mukamas Jumalan lain mukaisen) vanhurskauden säilyttämiseen ja puolustamiseen verhotun toisten kuvainnollisen hakkaamisen ja rikkirepimisen?

Esimerkkitapaus #1

Läheinen ystäväni kertoi hiljattain kamalasta kokemuksestaan, kun hänen lapsensa torjuttiin, eristettiin ja heitä kiusattiin, koska he eivät olleet mormoneja. Ystäväni mukaan toiset lapset välttivät istumasta hänen lastensa kanssa ruokatunnilla ja kieltäytyivät tulemasta leikkimään heidän kanssaan [Pam! ”ole tekemisissä ainoastaan sellaisten kanssa, joilla on samat standardit” -kivi murskaa hänen 9-vuotiaan pikkutyttönsä itsetunnon.] Toiset vanhemmat kertoivat hänelle myös, etteivät he halunneet lastensa tulevan hänen kotiinsa, sillä he saattaisivat saada vääränlaisia vaikutteita nähdessään hänet hihattomissa topeissa tai nähdessään hänen tatuointinsa. [Pam! ”Suojele lastasi pahan vaikutteilta” -kivi tyrmää hänen 11-vuotiaan tyttärensä sosiaalisen itsevarmuuden.]

Esimerkkitapaus #2

Luin vastikään postauksen eräässä Facebookin mormoniryhmässä, jossa voi kysyä ja vastata kysymyksiin; joku kysyi vilpittömästi selvennystä siihen, miten käsitetään ”sääntö” puhuttaessa sapattina (sunnuntaina) työskentelemisestä. Tämä henkilö nimenomaisesti kysyi, oliko lääketieteen alalla työskentelevien sallittua työskennellä sunnuntaisin auttaakseen ihmisiä, joilla oli hätätilanne.

Yksi kommentoija vastasi alentuvaan sävyyn, että kysyjän tulisi ”ryhdistäytyä” ja lakata olemasta niin omahyväinen. [Pam! ”Vältä ja tuomitse omahyväisyys” -kivi tuhoaa kysyjän halukkuuden ilmaista ääneen kysymyksiään ja huoliaan.] Toinen kommentoija vastasi, että ylipäätään asian kysyminen osoitti, kuinka tämä oli täysin väärinymmärtänyt ”Sapatin lain” merkityksen. [Pam! ”Lain kirjain syrjäyttää lain hengen” -kivi aiheuttaa epävarmuuden särön kysyjän uskonjärjestelmään.]

Esimerkkitapaus #3

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä selvinnyt kertoi reaktioista ja ohjauksesta, jota hän sai kertoessaan kokemastaan. Hän oli ollut juhlissa ja oli juonut, kun juhlissa ollut mies sai houkuteltua hänet yksin ja yritti raiskata hänet. Yksi kysymyksistä, jonka hänen piispansa esitti hänelle, oli: ”Mitä odotit tapahtuvan juhlissa, jossa kaikki juovat ja hormonit hyrräävät?” [Pam! ”Vältä tilanteita, joissa standardisi saattavat vaarantua” -kivi lävistää hänen sielunsa saaden hänet ajattelemaan, että seksuaalisen saalistajan teot olivat hänen syytään.]

Hän myös kertoi saaneensa kuulla seurakunnassaan ihmisten kommentoineen, että hän oli todennäköisesti keksinyt koko jutun ja koska hän pukeutui säädyttömästi, hän yritti viekoitella sen tyyppisiä miehiä. [Pam! ”Pukeudu säädyllisesti ja vältä pahan vaikutelmia” -kivi tuhoaa hänen omanarvontunteensa.]

Jokaisessa näistä yllä mainituista esimerkkitapauksista oikeita ihmisiä vahingoitettiin huomattavin tavoin ihmisten ”heittäessä” uskonkäsityksiään ja arvojaan heitä päin. Kiviä voidaan käyttää suurenmoisiin tarkoituksiin, kun niillä rakennetaan vahvoja yhteisöjä ja turvapaikkoja. Niillä voidaan kuitenkin saada aikaan myös suurta tuhoa, kun niitä käytetään sodan ja tuomitsemisen aseina.

Samoin periaatteita ja uskonkäsityksiä voidaan käyttää suureksi hyödyksi yhteisöissä ja yhteiskunnassa, kun ne ymmärretään ja niitä käytetään asianmukaisesti. Mutta samalla tavoin ne voivat aiheuttaa suurta tuhoa, kun niitä käytetään aggressiivisesti hyökkäämiseen ja tuomitsemiseen.

Pohdiskellessani tätä opetusta, olen miettinyt, millä tavoin minä olen väärinkäyttänyt oikeina pitämiäni periaatteita ja uskonkäsityksiä aseina hyökkäyksille ja tuomitsemiselle.

Kuinka usein pidättäydyn auttamasta apua tarvitsevia, oikeuttaen sen ”omavaraisuuden” ja ”kyvyttömyyden edesauttamisen välttämisen” -periaatteilla? Eikö minun pitäisi sen sijaan harjoittaa omavaraisuuden periaatetta omassa elämässäni, jotta voisin paremmin olla tilanteessa, jossa voin vapaasti auttaa tarvitsevia?

Kuinka usein sosiaalisessa mediassa tai sosiaalisissa tilanteissa keinotekoiset heijastukseni siitä kuinka ”siunattu” olen (noudattaen ”antakaa valonne loistaa” -periaatetta) aiheuttavat toisille epävarmuuden tai arvottomuuden tunteita? Eikö todellisen minäni esilletuominen – vikoineni, tuskineni ja epävarmuuksineni – loistaisi kirkkaampana merkkivalona toivosta, että uskoni Jumalaan auttaa minut läpi vaikeiden aikojen siinä missä hyvienkin?

Kuinka usein, yrittäessäni elää ”opi tuntemaan ja rakastamaan lähimmäisiäsi” -periaatteen mukaan, kuitenkin käyttämäni nimikkeet, kuten ”vähemmän aktiivinen”, ”epäaktiviinen” ja ”ei-jäsen” saavat toiset tuntemaan itsensä eristetyiksi ja vieraannutetuiksi? Eikö lähimmäisteni tunteminen auttaisi minua korvaamaan merkityksettömät nimikkeet merkityksellisiä yhteyksillä? Eikö heidän rakastamisensa tarkoittaisi heidän hyväksymistään sellaisina kuin he ovat, tuntematta tarvetta käyttää aktiivisuuden tasoa kirkossa erottavana tekijänä?

Alan oppia, että lähes jokaisessa (ellei peräti jokaisessa) tapauksessa, jolloin tiedostaen tai tiedostamatta tuomitsen toisia, väärinkäytän arvostamiani ”vanhurskaita” uskonkäsityksiäni tuhonaseina. Kuinka murheellista periaatteiden hyväksikäyttöä – periaatteiden, jotka ovat minulle rakkaimpia. Tämä tietoisuus on johtanut haluun elää arvojeni mukaisesti vahvistamalla toisia sen sijaan, että ”heittelisin” uskonkäsityksiäni kohottaakseni itseäni ja repimällä rikki toisia. Vaikka syntisten kivittäminen kuoliaaksi kirjaimellisessa merkityksessään onkin hylätty kulttuurissamme aikoja sitten, aion tehdä jatkuvasti töitä päästääkseni irti kuvainnollisista kivistä, joita olen käyttänyt virheellisesti tuomitakseni toisia ja lannistaakseni heitä.

Artikkelin on kirjoittanut Jacob Burdis ja se on alun perin julkaistu Mormon Hub -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.