Ote Lloyd D. Newellin kirjasta ”Gospel of Second Chances”

Hiljattain eräs tuntemani mies takertui valheiden ja moraalisen petoksen verkkoon. Hän oli elänyt kaksoiselämää jonkin aikaa – päällisin puolin harras ja sitoutunut evankeliumiin ollessaan kotona vaimonsa ja lastensa kanssa, mutta ollessaan poissa usein toistuvilla työmatkoillaan, hän osallistui vakaviin moraalittomiin tekoihin. Sen seurauksena hän menetti jäsenyytensä kirkossa ja aloitti vaikean parannuksen prosessin.

Tämä mies on pohjimmiltaan hyvä. Hän ja hänen rakastava vaimonsa ovat kasvattaneet esimerkillisen perheen. He siunasivat monia elämiä palvellessaan uskollisesti kirkossa. Mutta vähän siellä ja vähän tuolla, pikkuhiljaa ajan kuluessa, hän harhautui polulta, niin että hänen elämänsä hiljalleen vajosi syntiin ja kaksinaismoralismiin, kunnes lopulta hän oli niin pohjalla, että rikkoi pyhiä liittoja ja hänen rakkaimpiensa sydämet. Itsepetoksen syvyyksistä hän onnistui pettämään itseään, perhettään, seurakuntansa jäseniä ja naapureitaan – mutta ei Herraa.

Useiden vuosien ajan ystäväni elämä oli hyvin erilaista kuin hänen perheensä kuvitteli sen olevan. Sen tuloksena siitä tuli hyvin erilaista kuin hän oli unelmoinut sen olevan. Hän istui temppelin ulkopuolella, sydän särkyneenä, koska ei voinut mennä sisälle nähdäkseen tyttärensä solmivan avioliiton. Hän ei kyennyt asettamaan poikaansa vanhimmaksi ja lähettämään häntä lähetystyöhön kelvollisen isän esimerkki ja siunaus mukanaan, se kalvoi hänen sydäntään. Hänen sielunsa oli tuskan piinaama ja hän tunsi niin syvää epätoivoa ja toivottomuutta, ettei hän ollut aina varma, että hän selviäisi siitä. Parannuksen prosessi oli pitkä ja vaikea.

Vuosien vilpitön parannuksenteko on muuttanut tämän miehen. Hän on nyt kirkon täysivaltainen jäsen. Hän pitää nyt vaimoaan hieman tiukemmin kädestä. Hänen rukouksensa ovat syvällisempiä, hänen tietoisuutensa itsestään selkeämpi. Hän tietä heikot kohtansa ja haavoittuvaisuutensa. Hän tuntee vaarallisten kalliokielekkeiden reunat, joista hänen täytyy pysytellä kaukana ja nyt hän suojautuu vääryyttä vastaan hieman huolellisemmin. Hän tietää, että hänen taivaallinen murheensa tulee aina olemaan hänen sydämessään. Mutta hän tietää myös, että hän on puhdas, hänelle on annettu anteeksi ja Herra rakastaa häntä.

Hän sanoi minulle: ”Tiedän sovituksen olevan todellinen. Minulle se ei ole vain käsite pyhissä kirjoituksissa tai kaunis ajatus. Se ei ole enää vain pyhäkoulun oppiaihe. Se on todellinen. Ilman evankeliumin toivoa ja Vapahtajan sovituksen todellisuutta, Hänen rakkauttaan ja anteeksiantoaan, olisin luovuttanut kauan aikaa sitten. Tiedän sovituksen olevan todellinen. Olen kokenut sen tuskan ja sen ilon.” Hän puhui nöyrästi kulkemisesta pitkin yksinäistä polkua, syvästä tuskasta ja surusta, jota hän aiheutti, luottamuksen ja kunnioituksen uudelleen rakentamisesta hänen ja hänen rakkaidensa välillä. Hän tietää sielunsa syvimmässä sopukassa, että hänelle on annettu uusi mahdollisuus. Ei ole liian myöhäistä, jotta hänen elämänsä voisi vielä päättyä hyvin.

Tämä tarina – ja monet muut senkaltaiset – kuvaa Kristuksen sovituksen voiman syvyyttä ja ulottuvuutta. Se on muistutus siitä, että jopa ankarin synti ja vuosien petos voidaan voittaa ja pestä puhtaaksi. Siinä missä useimmat meistä eivät ole tehneet, eivätkä todennäköisesti koskaan teekään, mitään aivan niin vakavaa, meillä saattaa olla ystäviä tai perheenjäseniä, jotka ovat langenneet rikkomukseen, joka saattaa vaaraan heidän jäsenyytensä kirkossa.

Kun opetamme ja opimme sovituksesta, keskittymisellä esimerkkeihin ankarista synneistä on hyötynsä ja haittansa. Yksi hyöty on se, että senkaltaiset esimerkit ovat vaikuttavia ja mieleenpainuvia. Toinen on se, että ne todistavat sovituksen syvyydestä ja laajuudesta. Ne osoittavat, ettei kukaan ole langennut niin syvälle, etteikö Vapahtaja yltäisi heihin.

Mutta jos emme opi myös sovituksen voimasta apuna korjaamaan kurssiamme, meiltä jää huomaamatta paljon sovituksen päivittäisestä merkityksestä ja voimasta. Se saattaa hyvinkin olla ratkaiseva virhe.

Saanen käyttää vertausta, joka saattaa olla jossakin määrin puutteellinen: jos pääsylippu sirkukseen maksaa 5 euroa, sillä ei ole väliä onko teillä 5 senttiä vai 4,99 euroa – he eivät päästä sinua sisään, jos sinulla ei ole viittä euroa. Hengellisesti puhuen, Herra itse määritteli sisäänpääsymaksun: ”Eikä mikään epäpuhdas voi päästä hänen valtakuntaansa” eikä kellään meistä ole varaa maksaa tuota hintaa, ellemme ole ”pesseet vaatteitamme Hänen veressään, uskomme tähden ja parannuksemme tähden kaikista synneistämme ja uskollisuutemme tähden loppuun asti.” (3. Nefi 27:19)

Toinen samankaltainen virhe on olettaa, että ainoastaan henkilöt, jotka ovat tehneet vakavia syntejä, osaavat todella arvostaa sovitusta. On totta, että ystäväni tapauksessa sovituksesta tuli hänelle todellisempi hänen läpikäymänsä parannuksen prosessin intensiivisyyden vuoksi. Mutta uskon, että ne, jotka pysyttelevät lähempänä Henkeä, voivat todennäköisemmin, ei epätodennäköisemmin, ymmärtää Kristuksen puolestamme tekemän teon käsittämättömän arvon – senkaltaiset asiathan voidaan ymmärtää ainoastaan Pyhän Hengen kautta ja Pyhä Henki ei asu epäpuhtaissa temppeleissä.

Toisin sanoen, meidän ei tarvitse potea vakavan synnin aiheuttamaa syyllisyyttä tarvitaksemme, arvostaaksemme ja hyödyntääksemme toista mahdollisuutta. Itse asiassa, saatamme joskus löytää itsemme toivomasta toista mahdollisuutta, millä ei ole mitään tekemistä synnin kanssa. Kuinka monta kertaa olemme tehneet vilpittömiä virheitä – emme kapinoidaksemme vaan puhtaasti tietämättömyyttämme tai virhearvion vuoksi – ja toivoneet, että voisimme ottaa uusiksi? Kuinka usein väärinymmärrys on johtanut jännitteisiin ihmissuhteessa ja olemme toivoneet voivamme palata ajassa tehdäksemme toisin?

Jossain vaiheessa me väistämättä haparoimme, kompuroimme ja teemme virheitä – ja tarvitsemme toisen mahdollisuuden. Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta ja Hänen palautetun evankeliuminsa avulla, meille kaikille on annettu toinen mahdollisuus muuttua, tehdä parannusta, parantua, korjata asiat ja aloittaa alusta.

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Lloyd D. Newell ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”I Know the Atonement Is Real”: One Man’s Heartbreaking Journey Back to the Savior That Shows the Depth of God’s Forgiveness”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company