Hetkittäin teen inventaariota teoistani ja tajuan, miten usein toimin pelosta. (Vihje – sitä voi tapahtua todella usein). Siitä tulee melkein vaistonvaraista – muutan tapaa sanoa jotakin, koska pelkään, mitä joku toinen ajattelee; epäröin tuoda ehdotusta esille, koska se saatetaan lytätä; en osaa tehdä päätöstä, koska en näe asiaa alusta loppuun ja pelkään tuntematonta. Niin paljon pelon kanssa eläminen voi olla uuvuttavaa.

On olemassa tietysti toinenkin tapa. Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on sanonut:

“Pyydän teitä omaksumaan sen, millä Herra on siunannut teitä ja toimimaan uskossa. Älkää neuvotelko pelkojenne kanssa.

Se, että emme neuvottele pelkojemme kanssa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että emme anna pelon ja epävarmuuden määrittää elämämme kulkua…

Se, että emme neuvottele pelkojemme kanssa tarkoittaa, että usko Herraan Jeesukseen Kristukseen voittaa pelkomme ja että kuljemme eteenpäin vakaasti Häneen luottaen.”

Viime kuukausien aikana minua on muistutettu muutamista pyhien kirjoitusten periaatteista, jotka ovat auttaneet minua tavassani valita uskossa toimimisen sen sijaan, että neuvottelisin pelkojeni kanssa.

1. Tee työsi ja anna Jumalan tehdä omansa

Suurin osa minun peloistani johtuu tunteesta, että minun täytyy tehdä kaikki yksin. Ajattelen, että minulla on velvollisuus saada kaikki toimimaan ja kun se ei onnistu, (koska se ei ole minun tehtäväni), tunnen oloni pelokkaaksi ja toivottomaksi. Monet peloistani johtuvat pohjimmiltaan siitä, että yritän tehdä Jumalan työn omani sijaan.

Eräs asia minun elämässäni, johon sisältyi paljon pelkoa, oli treffeillä käyminen – suurimmaksi osaksi siksi, että yritin väkisin saada aikaa jonkun lopputuloksen. Asetin itselleni valtavia paineita ”mennä ulos ja tavata ihmisiä” ja saada jotakin tapahtumaan (”Jos en pääse treffeille tämän toiminnan seurauksena, olen luuseri.”) Sitten kun en tavoittanut epärealistisia odotuksiani, en ollut tyytyväinen itseeni ja treffailu tuntui vaikealta ja epämiellyttävältä.

Mormonin kirjassa Alman kansa oli ”hyvin peloissaan”, kun he joutuivat kohtaamaan vihamielisen armeijan, mutta he muistivat, kenen tehtävä oli vapauttaa heidät. Heidän ei tarvinnut selviytyä tuosta haasteesta yksin. Kohdassa Moosia 23:27-28 sanotaan:

”Mutta Alma meni heidän keskuuteensa ja kehotti heitä olemaan pelkäämättä ja muistamaan Herraa Jumalaansa, niin hän vapauttaisi heidät.

Sen tähden he tukahduttivat pelkonsa ja alkoivat huutaa Herran puoleen, että hän pehmittäisi lamanilaisten sydämet, niin että he säästäisivät heidät ja heidän vaimonsa ja lapsensa.”

Joten, tuon jakeen hengessä ”tukahdutin pelkoni” ja keskustelin Jumalan kanssa treffeillä käymisestä. Kysyin Häneltä mikä Hänen tehtävänsä oli ja mikä minun. Vastaus oli yksinkertainen: Hänen tehtävänsä oli järjestää oikea henkilö oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Minun tehtäväni oli ILMAANTUA PAIKALLE ja olla “läsnä, sievä ja tavattavissa” – eli minun tuli tutustua ihmisiin luonnollisissa, tavallisissa tilaisuuksissa, näyttää edustavalta ja olla halukas puhua jonkun uuden henkilön kanssa, kun mahdollista.

Tuon eron tekeminen oman työni ja Jumalan työn välillä otti pois paljon painoa ja pelkoa harteiltani. Tunsin oloni keveäksi ja toiveikkaaksi, koska tehtäväni oli mahdollinen ja voisin suorittaa sen kiitollisin mielin tietäen, että kun aika on oikea, Jumala tekisi oman osansa. Kaikilla elämän osa-alueilla voin valita uskon pelon sijaan, kun ymmärrän, että minun tehtäväni ei ole saada kaikkea elämässäni toimimaan – voin tehdä oman osani tiedostaen, että muilla ihmisillä on vapaa tahto, ja antaa Jumalan tehdä loput.

2. Polvistu ja rukoile. Sitten mene ja tee se.

Kun yritin selvittää, pitäisikö minun mennä naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa aloin seurustella pian sen jälkeen, tunsin jälleen olevani jähmettynyt pelosta. Se ei johtunut siitä, että olisin ollut huolissani jostain – en ollut ja juuri se pelotti minua! Olin rukoillut siitä, mutta minusta tuntui, että en ollut saanut selvää vastausta Jumalalta. Minusta naimisiinmeno tuntui hyvältä ja halusin tehdä niin…mutta mitä jos olinkin väärässä? Mitä jos olin tuomittu epäonnistumaan? En halunnut liikkua, koska en halunnut möhliä.

Noihin aikoihin luin Alman kirjaa luvusta 37 Mormonin kirjassa, missä Alma muistuttaa poikaansa Helamania siitä, miten heidän esivanhempansa näkivät monia ihmeitä ja Jumala johdatti heidät erämaan poikki. Kohdassa Alma 37:41 hän sanoo heille:

”Kuitenkin, koska nuo ihmeet tehtiin vähäisin keinoin, se näytti heille ihmeellisiä tekoja. He olivat velttoja ja unohtivat osoittaa uskoaan ja uutteruuttaan, ja silloin nuo ihmeelliset teot lakkasivat, eikä heidän matkansa edistynyt.”

Kun luin tuon kohdan, se oli tarvitsemani herätyssoitto. Rukoileminen oli hyvä asia, mutta se, että ei tee mitään pelon takia, ei ole tapa saada vastauksia ja ”edistää matkaa”. Tiesin, että minun täytyi tehdä valintani ja siirtyä eteenpäin uskossa ja sitten voisin tuntea tien. Tein siis niin. Minulla on yhä joskus pelon hetkiä, mutta Jumala on vakuuttanut minulle monin tavoin, että olin tehnyt hyvän valinnan päättäessäni työntää pelkoni syrjään ja siirtyä eteenpäin luottaen Häneen ja Hänen ohjaukseensa.

3. Muistakaa keneen olemme turvanneet.

Kun tunnen olevani pelon vallassa, se johtuu usein siitä, että olen unohtanut, keneen olen pannut luottamukseni. Pelkään alitajuisesti, että Jumala ei auta minua, koska en ole jossakin asiassa tarpeeksi hyvä ja minut jätetään kävelemään polkuani yksin. Mitä jos en pärjää tässä avioliitto jutussa? Mitä jos en ansaitsekaan onnea? Mitä jos sotken kaiken ja se on vain suuri vitsi? Tuollaisina aikoina muistutan itseäni siitä, mitä profeetta Nefi Mormonin kirjassa kirjoittaa (2. Ne 4:18-21):

”Minä olen saarroksissa kiusausten ja syntien tähden, jotka niin helposti kietoutuvat minuun.”

Nefi kuitenkin jatkaa:

”Kuitenkin minä tiedän, keneen olen turvannut. Minun Jumalani on ollut minun tukeni.”

Pelon hetkinä ja silloin, kun huomaan epäileväni Jumalan apua, minun täytyy muistuttaa itseäni, kenestä oikein puhun. Hän on Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja. Hän, joka tietää kaiken. Hän, joka voitti kaiken ja Hän, joka auttaa myös minua voittamaan kaiken. Hän ei KOSKAAN hylkää minua eikä ketään, joka panee luottamuksensa Häneen.

Uskon valitseminen

Ennen kaikkea olen ajan myötä oppinut, että uskon valitseminen ei ole suuri, kertaluonteinen valinta (”Olen valinnut uskon ja siksi minulla ei ole enää koskaan mitään epäilyksiä tai pelkoja!”) – se on tapa. Se on jatkuva pyrkimys, joka koostuu monista yhteen punoutuneista pienemmistä valinnoista päivien, kuukausien ja vuosien myötä. Matkalla on ylä- ja alamäkiä, emmekä ehkä aina edisty niin nopeasti, kuin meidän omasta mielestämme pitäisi, mutta Jumala on kärsivällinen edistykseni suhteen, joten minäkin voin olla. Hän on tyytyväinen kaikista pyrkimyksistäni; Hän pyytää vain, että jatkaisin yrittämistä ja kääntyisin Hänen puoleensa sen sijaan että ripustaudun pelkoihini. Ja voin tehdä sen.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Ariel Szuch ja se on julkaistu lds.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.