Oletko pohtinut, miten voisit ilahduttaa läheisiäsi tänä jouluna? Entä mietitkö, miten muistaa Kristusta?
Vaikka et olisikaan aloittanut joululaulujen kuuntelemista jo elokuussa, viimeistään nyt on kuitenkin hyvä aika syventyä miettimään, miten tehdä tästä joulusta merkityksellisen.
Mitkä asiat tuovat sinulle merkitystä jouluun? Itse pidän kiireettömyydestä, ja vaikka en kuuntelekaan joulumusiikkia jo elokuussa (ainakaan paljon), aloitan joulufiilistelyn ajoissa. Suunnittelen ja aloitan joululahjojen hankinnan aikaisin, ennen kuin loputtomat jouluruuhkat kaupoissa alkavat. Opiskelijabudjetillamme emme puolisoni kanssa vielä ole joulukoristeisin panostaneet, mutta kynttilät ja joulutortut tuovat jouluisaa tunnelmaa asuntoomme nekin.
Keveän hengellistä joulutunnelmaa luon soittamalla suosikkijoulualbumiani, David Archuletan albumia Winter In the Air. Albumi on ihana sekoitus kepeitä joululauluja ja kauniita lauluja Kristus-lapsesta.
Millä muilla tavoin voisi muistaa Kristusta tänä joulun aikana?
Onneksemme tänäkin vuonna Tulkaa Kristuksen Luokse -sivustolle on koottu virkistäviä ideoita joulunajan viettoon. Kirkolla on jokavuotinen Valoa Maailmaan -joulukampanja, jonka teema vaihtuu vuosittain. Tämän vuoden teema on rakkaus. Ajatus on ihana: miten voin tänä jouluna ilahduttaa ja osoittaa hiukan enemmän lähimmäisenrakkautta kuin normaalisti?
Sivulle on koottu muun muassa jo monta vuotta suosiota kerännyt palvelukalenteri, josta luukkujen takaa löytyy ihania ideoita ystävien piristämiseksi, palvelemiseksi ja uskon vahvistamiseksi. Avaa sivusto tästä ja tutustu! Sivulta löytyy myös kaunis jouluevankeliumi, joka liioittelematta on kaunein koskaan näkemäni joulukuvaelma Jeesus-lapsesta. Sen katsomisesta on tullut ihana jokavuotinen perinne.
Ja nyt, pitäkää valonne korkealla, jotta se loistaisi maailmalle. Katso, minä olen valo, joka teidän on pidettävä korkealla – se, mitä te olette nähneet minun tekevän.
Kristus on maailman valo – meidän valomme. Valaistessamme lähimmäistemme mieliä ilahduttamalla heitä tänä joulun aikana me teemme, mitä Kristuskin teki palvelutyönsä aikana. Osoittamalla rakkautta muita kohtaan jaamme Kristuksen rakkautta rakkaillemme.
Artikkelin on kirjoittanut Nella Ihalmo
Kuinka sinä aiot muistaa Kristusta tänä jouluna?