”Näemme entistä suurempaa jakautumista vastakkaisille puolille. Meiltä myöhempien aikojen pyhiltä otetaan pois välimaaston vaihtoehdot. Keskitie häviää.
Jos kelluu vedessä joen virratessa, niin kulkeutuu johonkin suuntaan. Kulkee yksinkertaisesti siihen suuntaan, mihin virta vie. Virran mukana kulkeminen ja virtausten mukana ajelehtiminen eivät käy laatuun.
Täytyy tehdä valintoja. Valitsematta jättäminenkin on valinta. Oppikaa valitsemaan nyt.”
–Vanhin Jeffrey R. Holland
Vanhin Holland ei puhu poliittisesta oikeistosta tai vasemmistosta. Hänen keskitiensä on alue, jossa horjumme evankeliumin periaatteiden noudattamisen ja paholaisen houkutusten välillä. Asiat, jotka houkuttelevat ihmisiä jättämään uskon, eivät itsessään ole ongelmallisia. Niiden ei ole pakko saada aikaan uskon menetystä tai pettymystä, vaan ne voidaan kohdata ja selvittää.
Tämänhetkinen kulttuuri ei kuitenkaan halua ylläpitää syvällistä sitoutumista vaan haastavien kysymysten esittämistä. Sosiaalisen median myötä luopumusta ruokkivat äänet ovat voimistuneet ja lisääntyneet, ja lisäksi niillä on yleensä hyvin tunteisiin vetoava sävy.
Odotus oppien muuttumisesta mieltymystemme mukaan on turha
Jotkut kirkon jäsenet odottavat, että tulevaisuudessa jäsenten ei tarvitse uskoa tiettyihin oppeihin tai noudattaa kelvollisuusvaatimuksia esimerkiksi voidakseen palvella temppelissä. Tämä vetoaa tunteisiin, koska se auttaa kaikkia osallistumaan.
Tämän ajattelutavan mukaan meidän täytyy päästä eroon sellaisista opeista, jotka ovat hankalia noudattaa. Silloin ihmiset tuntevat itsensä tervetulleiksi ja voivat vapaasti elää omien opillisten ja moraalisten mieltymyksiensä mukaan, ilman katumuksen tai syyllisyyden taakkaa, jonka pyhien liittojen rikkominen tuo. Mutta tämä malli sivuuttaa sen tosiasian, että keskeiset uskomukset ja niihin perustuva todistus ovat juuri se asia, joka ylipäätään tuo uskon yhteisön yhteen ja mahdollistaa sen koossa pysymisen.
Odotukset siitä, että kirkon oppeja muokattaisiin tulevaisuudessa sallivammiksi, eivät perustu todellisuuteen. Jumalan ilmoittamia totuuksia ei muuteta meidän mielemme mukaan, vaan me voimme valita, haluammeko niiden olevan osa elämäämme.
Jo vuonna 1988 kirkon profeetta Ezra Taft Benson sanoi ajasta, jota elämme: ”Kun ongelmat tulevat selvemmiksi ja silmiinpistävämmiksi, koko ihmiskuntaa vaaditaan lopulta liittämään itsensä joko Jumalan valtakuntaan tai paholaisen valtakuntaan. Näiden konfliktien riehuessa salassa tai avoimesti, vanhurskaita tullaan koettelemaan.”
Sen sijaan, että siirtyisivät opillisesti sallivampaan suuntaan, profeetat ja apostolit puhuvat entistä enemmän keskeisistä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon opeista, vaikka nuo opit sopivat vähemmän ja vähemmän suosittuihin tyypillisiin länsimaisiin ajattelutapoihin.
Kirkossa on tilaa kaikenlaisille kokemuksille
Tämä ei tarkoita, että meidän tulisi kaikkien olla samanlaisia. Profeetat arvostavat yksilöllisiä kokemuksiamme uskonnosta. Apostoli Uchtdorf kiteytti tämän:
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on paikka ihmisille, joilla on kaikenlaisia todistuksia. On kirkon jäseniä, joiden todistus on varma ja palaa vakaasti heidän sisällään. Toiset pyrkivät yhä hankkimaan omakohtaisen tiedon. Kirkko on koti, jossa kaikki voivat tulla yhteen huolimatta heidän todistustensa syvyydestä tai määrästä. En tiedä ovillamme olevan yhdessäkään kokoontumispaikassa kylttiä, joka sanoo ”Todistuksesi on oltava näin suuri voidaksesi käydä sisään.”
Koska kirkko on maailmanlaajuinen, se ei myöskään tule koskaan vaatimaan jäseniltään täysin yhteneväistä maailmankatsomusta. Vanhin Holland käyttää mielikuvaa kuorosta kuvaillakseen, kuinka voimme tulla yhteen omine persoonallisuuksinemme ja kokemuksinemme ja antaa kukin oman lahjamme Jumalan tarkoitusten toteuttamiseen:
… Jumalalliseen suunnitelmaan kuuluu, etteivät kaikki äänet Jumalan kuorossa ole samanlaisia. Tarvitaan vaihtelua – sopraanoja ja alttoja, baritoneja ja bassoja, jotta musiikki olisi täyteläistä. – – Kun väheksymme omaa ainutlaatuisuuttamme tai yritämme mukautua keksittyihin stereotypioihin – joita kyltymätön kulutuskulttuuri markkinoi ja joita sosiaalinen media täysin toteutuskelvottomina ihannoi – me menetämme sävyjen ja sointien rikkauden, joka oli Jumalan tarkoituksena Hänen luodessaan monimuotoisen maailman. En kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen tässä jumalallisessa kuorossa voi vain alkaa huutaa omaa henkilökohtaista oratoriotaan! Monimuotoisuus ei ole kakofoniaa, ja kuoroissa tarvitaan kurinalaisuutta…
Tämä monimuotoisuus kokemuksissa ja näkökulmassa on rikkaus kirkolle. Erilaisten ihmisten kanssa toimiminen auttaa kaikkia jäseniä kehittämään Jumalan rakkauden korkeinta hyvettä.
Monimuotoisuudesta tulee ongelma vain, kun se johtaa ajatukseen siitä, että totuuden tulisi mukautua kunkin ihmisen henkilökohtaiseen tilanteeseen ja ajatteluun, tai kun se vääristää käsitystämme Jumalasta muuksi kuin Jumala itse on ilmoittanut.
Epäjumalien palvontaan on helppo ajautua
Israelilaisten pääasiallisena syntinä Vanhassa Testamentissa Jeremian aikana oli epäjumalien palvonta. Se on myös meidän aikanamme synti, johon helposti ajaudumme: jumalan muokkaaminen omien mieltymystemme mukaisesti ja maailmankuvamme rakentaminen näiden varaan.
Usein haluaisimme nähdä Jeesuksen, joka on olemassa vain saadakseen meistä jokaisen tuntemaan itsensä rakastetuksi ja onnelliseksi. Tämä ilmiö on ollut osa aikaisempiakin kristillisiä yhteiskuntia ja se oli yhtenä pääsyynä palautuksen tarpeellisuudelle:
…tulee aika, jolloin ne, jotka eivät tahdo kuulla Herran ääntä eivätkä hänen palvelijoidensa ääntä eivätkä ota varteen profeettojen ja apostolien sanoja, erotetaan pois kansan keskuudesta, sillä he ovat poikenneet minun toimituksistani ja ovat rikkoneet minun ikuisen liittoni. He eivät etsi Herraa vakiinnuttaakseen hänen vanhurskauttaan, vaan jokainen kulkee omaa tietänsä ja oman jumalansa kuvan perässä, jonka kuva on maailman kaltainen ja jonka olemus on epäjumalan olemus…
OL 1:14-16
Epäjumalamme voivat olla poliittisia, nautinnonhakuisia, kulutuksellisia jne. Ne vahvistavat sitä, millaisena sisäisesti näemme maailman ja peilaavat sen tarjoamia kuvia.
Tämä epäjumalien vetovoima on aina ollut vahva erityisesti niiden keskuudessa, jotka kerran uskoivat. Ihmisillä on taipumus pyrkiä seuraamaan ja opettamaan omaa tahtoaan Jumalan tahdon sijaan. Modernit profeetat varoittavat meitä epäjumalista, kuten Herra teki muinoin Jeremian kautta. Hän opetti myös, että epäjumalille keskeisenä piirteenä on se, ettei niitä tunneta henkilökohtaisesti.
Miksi suosimme tuntemattomia Jumalia?
Tuntemattomilla jumalilla ei ole mitään sitä vastaan, että muokkaamme niitä omien mieltymystemme kaltaisiksi. Maailma ei pidä siitä, että Jumala ilmoittaa itsensä eikä Häntä tai Hänen vaatimuksiaan voi muuttaa.
Eikä se pidä aidoista profeetoista, jotka kertovat tästä Jumalasta, vaan suosii vääriä profeettoja, jotka tarjoavat hyväksyvää ja sallivaa Jumalaa. Sellaista, joka ei koskaan varoita jumalallisesta tuomiosta. Samuel Lamanilainen selitti asiaa seuraavasti:
Mutta katso, jos joku ihminen tulee teidän keskuuteenne ja sanoo: Tehkää tämä, eikä siinä ole mitään pahaa; tehkää tuo, ettekä joudu kärsimään; niin, hän sanoo: Vaeltakaa oman sydämenne kopeuden mukaisesti; niin, vaeltakaa silmienne kopeuden mukaisesti ja tehkää mitä ikinä sydämenne haluaa – ja jos joku ihminen tulee teidän keskuuteenne ja sanoo näin, te otatte hänet vastaan ja sanotte, että hän on profeetta. Niin, te ylennätte hänet ja annatte hänelle omaisuudestanne; te annatte hänelle kultaanne ja hopeaanne ja puette hänet kalliisiin vaatteisiin; ja koska hän puhuu teille mielisteleviä sanoja ja hän sanoo, että kaikki on hyvin, niin te ette hänestä vikaa löydä.
Helaman 13:27-28
Todellinen Jumala on ilmoitettu pyhissä kirjoituksissa, profeettojen kautta, sekä henkilökohtaisessa ja yhteisöllisessä kokemuksessa. Jos ihmiskunta ei pidä tästä Jumalasta, epäjumalien logiikan mukaan se voi luoda uusia jumalia, enemmän mieleisiään, jotka uudet profeetat, uudet pyhät tekstit ja uudet todistuksen muodot voivat vahvistaa.
Useita nykyajan suuntauksia tai aatteita yhdistää perustana epäjumalien palvonnan ajatustapa. Se tulee usein ilmi ilmauksissa, kuten ”minun Jumalani ei koskaan sallisi …,” tai minun Jumalani ei ikinä vaadin minun …”. Nämä ja samantyyliset ilmaisut eivät ole väärin – ne ovat täysin paikkansapitäviä, koska ne kuvailevat oman mielemme mukaan luotujen jumalien näkökantoja.
Profeettojen sanojen kuunteleminen auttaa tarkastelemaan tilannettamme
Taipumustamme muokata Jumalaa oman mieltymyksemme mukaisesti ei voi olla olemassa yhtä aikaa ilmoituksen kanssa. Tämä tosiasia on saanut ihmisiä kivittämään profeettoja muinoin ja saa heidät tekemään niin verbaalisesti nykyään. Saatamme huomata syyllistyvämme tähän, jos profeettojen ja apostolien sanoja kuunnellessamme pyrimme etsimään niistä virheitä, vastustamaan heidän opetuksiaan tai perustelemaan, että itse asiassa tiedämme itse paremmin.
Kriittisen ja riitaa haastavan aseman ottaminen Jumalan valtuuttamia palvelijoita vastaan sammuttaa valot ihmisen sielusta. Kun profeetat kieltäytyvät kumartamasta poliittisille, akateemiselle tai sosiaalisille trendeille, jotka olemme muodostaneet epäjumaliksemme, tästä seuraa joko meidän turhautumisemme ja pettymyksemme tai parannuksemme. Tarinat hengellisistä herätyksistä ovat entistä yleisempiä, ja ne täyttävät presidentti Nelsonin julistuksen:
”tulevina päivinä ei tule olemaan mahdollista selviytyä hengellisesti ilman Pyhän Hengen ohjaavaa, johdattavaa, lohduttavaa ja jatkuvaa vaikutusta.”
Jos haluaisit tietää lisää nykyajan profeetoista, voit lukea tämän artikkelin.
Itse muotoillun uskonnon ongelma
Ilman aitoa ilmoitusta Jumalalta uskonnosta tulee vain yhteinen harrastus, jossa kokoonnumme ja sovellamme ajatuksiamme ja tunteitamme tiettyihin ”kirkon” tarjoamiiin ideoihin ja kertomuksiin. Näemme ympärillämme yhä enemmän osoituksia siitä, kuinka tämä horisontaalinen uskonto on niin vetoavaa itsekeskeisessä maailmassamme: se palvelee ensisijaisesti mekanismina, joka vahvistaa käsitystämme itsestämme.
”Kirkko” tässä mielessä on olemassa voidakseen saada meidät ajattelemaan ja tuntemaan tietyllä tavoin, ja kun ajatuksemme ja tunteemme muodostavat identiteettimme pohjan, kirkon kyvyttömyys vahvistaa ajatuksillemme ja tunteillemme todeksi saa aikaan identiteettikriisin. Sen vuoksi ei ole yllättävää, että monet kirkosta luopuneista kuvailevat kokemustaan ajatustensa ja tunteidensa muuttumisesta minuudestaan: ”Olen löytämässä todellisen minuuteni!”
Terapeuttinen uskonto seuraa samaa mallia muuttaen teologian, pyhien kirjoitusten ja jumalanpalveluksen elementit juhlaviksi ja vaatimuksista vapaiksi kokemuksiksi, jotka tarjoavat jatkuvaa tunnetta hyväksytyksi tulemisesta. Tämä epäjumalien palvonnan taipumus saa aikaan sen, mitä vanhin Holland kuvasi keskitien häviämisenä.
Ihmiskuntaa kohtaavat vaihtoehdot eivät ole sen kummempia kuin Jeremian yleisönkään kohtaamat: me voimme kääntyä kuvitteellisten jumalien puoleen, joita olemme rakentaneet politiikasta, akateemisesta koulutuksesta, kulttuurin trendeistä tai muista rakastamistamme ja himoitsemistamme asioista; tai me voimme kääntyä todellisen Jumalan puoleen, jonka tunnemme pyhien kirjoitusten, elävien profeettojen ja yhteisöllisen uskovien todistuksen kautta.
Teksti on mukaelma publicsquaremag.org -sivustolla ilmestyneestä artikkelista The Middle Ground is Disappearing, jonka on kirjoittanut Dan Ellsworth.
Miksi sinusta on helppoa tai vaikeaa hyväksyä Jumala sellaisena kuin menneet ja nykyiset profeetat Hänestä opettavat?
