Useat kristilliset kirkkokunnat opettavat, että pelastuaksemme meidän täytyy vain turvautua Kristuksen armoon. Myöhempien aikojen pyhät uskovat myös, että pelastumme armosta. Silti uskossamme korostetaan tekojen merkitystä. Mikä on armon ja tekojen suhde meille?

Mihin tarvitsemme pelastusta?

Uskomme, että tarvitsemme pelastusta pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin vapautuaksemme fyysisestä kuolemasta ja toiseksi vapautauksemme hengellisestä kuolemasta, eli synnistä. Koska Kristus nousi ylös, jokainen ihminen huolimatta uskostaan tai käytöksestään, tulee nousemaan ylös.

Pelastus fyysisestä kuolemasta on ilmainen lahja Kristukselta ihmiskunnalle. Vaikka tekisimme hyviä tekoja koko elämämme ajan, meillä ei koskaan tulisi olemaan voimaa nostaa itseämme ylös haudasta. Se tapahtuu Kristuksen voimalla ja Hänen armostaan.

Pelastuminen hengellisestä kuolemasta, tai synnistä, on samoin mahdollista ainoastaan Kristuksen armosta. Me emme usko, että voimme pelastaa itsemme tekojemme avulla. Vain Kristus voi tehdä sen. Me pelastumme Hänen armostaan.

Uskomme siihen, että vain Kristus tyydyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset . Mutta se ei vapauta meitä siitä, että pyrkisimme tyydyttämään Kristuksen vaatimuksia. Hän on asettanut edellytyksiä synnistä vapautumisen lahjan saamiseksi. Nämä edellytykset tai vaatimukset ovat usko, parannus, kaste syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan vastaanottaminen.

Miksi korostamme tekoja, jos emme usko niiden pelastavan meitä?

Useat edellä kuvatuista vaatimuksista synnistä pelastumiseen edellyttävät tekoja. Emmekö siis usko silloin pelastavamme itsemme tekojen avulla? Myöhempien aikojen pyhät uskovat, että näiden tekojen tarkoitus on erilainen. Niiden ei ole tarkoitus tyydyttää oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, eikä “ansaita” pelastusta. Niiden on vain tarkoitus täyttää ehto, johon Kristuksen lahjan vastaanottaminen on sidottu.

Tämän ei merkitse, että kaikki henkilöt, jotka eivät mene kasteelle tulevat joutumaan helvettiin. Pelastusta ja korotusta käsittelevästä artikkelissa ja videossa on lisätietoa kyseisestä aiheesta.

Brad Wilcox niminen professori esitti eräässä puheessaan havainnollistavan esimerkin siitä, mikä on tekojen luonne suhteessa pelastumiseemme:

”Kristuksen sopimus kanssamme on samankaltainen kuin äidillä, joka tarjoaa soittotunteja lapselleen. Äiti maksaa pianonopettajalle. Koska äiti maksaa korvauksen kokonaisuudessaan, hän voi kääntyä lapsensa puoleen ja pyytää häneltä jotakin. Mitä se on? Harjoittelua.

Maksaako lapsen harjoittelu soitonopettajalle? Ei. Maksaako lapsen harjoittelu takaisin äidille hänen opettajalle maksamansa summan? Ei. Harjoittelu on tapa, jolla lapsi osoittaa arvostavansa äidin mahtavaa lahjaa. Se on tapa, jolla hän hyödyntää tätä mieletöntä mahdollisuutta, jonka äiti antaa hänelle kohota korkeammalle tasolle elämässään. Äiti ei koe iloa saadessaan takaisinmaksun vaan siitä, että hänen lahjaansa käytetään – nähdessään hänen lapsensa kehittyvän. Ja niinpä hän pyytää harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua…

Minulla on ystäviä, jotka sanovat minulle ‘te mormonit yritätte ansaita tienne taivaaseen.’ Sanon siihen ‘Ei, me emme ansaitse taivasta. Me opimme taivaasta. Me valmistaudumme sitä varten. Me harjoittelemme sitä varten.’ ”

Teoilla on siis uskonnossamme oma paikkansa, mutta niiden tarkoitus ei ole korvata Krisusta, vaan sen sijaan kunnioittaa, arvostaa ja käyttää Hänen uhriaan. Uskomme ehdottoman varmasti, etteivät tekomme pelasta meitä. Pelastumme vain Kristuksen armosta.

Mitä armo on?

Olemme olemassa, elämme ja hengitämme Kristuksen armon vaikutuksesta. Jokainen henkäyksemme tapahtuu Hänen armostaan. Hänen armonsa auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia, selvittämään ihmissuhteita, kehittämään lahjoja, selättämään epäilyksiä ja löytämään uskon. Hänen armonsa anominen päivittäin voi ylläpitää meitä kaikessa mitä teemme ja kohtaamme.

”Yksi voimallinen ilmaus Jumalan rakkaudesta on se, mitä pyhissä kirjoituksissa kutsutaan usein Jumalan armoksi – se jumalallinen apu ja Hänen antamansa voima, jonka avulla me kasvamme siitä virheellisestä ja rajallisesta olennosta, joka me olemme nyt, korotetuksi olennoksi, joka ”saa totuutta ja valoa, kunnes hänet kirkastetaan totuudessa ja hän tietää kaiken”.

… Jumalan armon toinen ulottuvuus on taivaan ikkunoiden avautuminen. Niiden kautta Jumala vuodattaa voiman ja vahvuuden siunauksia, joiden avulla me pystymme saavuttamaan asioita, jotka muutoin olisivat kaukana ulottumattomissamme.” (Dieter F. Uchtdorf)

Mikä rooli on viimeisellä tuomiolla?

Kaikki kristityt uskovat, että tulee aika, jolloin me kohtaamme Jumalan tullaksemme tuomituiksi. Ilmestyskirjassa sanotaan neljä kertaa, että meidät tullaan tuomitsemaan tekojemme perusteella. Myös Mormonin kirjassa opetetaan näin useampaan otteeseen.

Uskomme, että kaikki meissä otetaan huomioon tuolloin – fyysinen ja geneettinen perimämme, kulttuurin vaikutukset meihin, kuolevaiset mahdollisuutemme, kasvatuksemme, henkilökohtaiset haasteemme, halumme, tarkoituksemme, aivan kaikki.

Vanhin Maxwell opetti kerran ihmisryhmää, jolla oli erittäin vaikeita päivittäisiä haasteita samaan sukupuoleen liittyvien tunteiden kanssa. Hän oli katsellut olympialaisten uimahyppykisoja, jossa hän oppi, etteivät tuomarit arvostele hyppyä vain sen perusteella kuinka sulavalta se näyttää katsojille, vaan myös sen perusteella kuinka vaikea hyppy on – seikka, jota vain tuomarit ymmärtävät tarpeeksi pystyäkseen arvioimaan. Vanhin Maxwell kertoi näille ihmisille, että Herra tulisi olemaan tuomarina heille heidän hyppynsä vaikeustason mukaan, jonka Hän ymmärtää yksityiskohtia myöten.

Tuomio on olennainen osa Jumalan suunnitelmaa ja tulemme kaikki kohtaamaan sen. Pelastus merkitsee, että saamme paikan taivaassa ylösnousemuksen jälkeen. Mutta paikkamme määritellään viimeisellä tuomiolla.

Kristuksen armon vuoksi miltei kaikki maan päällä elävät ihmiset tulevat saamaan pelastuksen jossakin taivaan valtakunnassa. Kaikkein korkeimpaan taivaaseen pääsemiseksi meidän täytyy hyväksyä Kristuksen asettamat ehdot synnistä pelastumiselle ja toimia niiden mukaan.

Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä:

Teksti on mukaelma Saintsunscripted.com -sivustolla ilmestyneestä artikkelista Mormon Salvation: Grace or Works?, jonka on koonnut sivuston työryhmä.