Saako kasteessa kaikki synnit automaattisesti anteeksi?

Kysymys

Parahin Vaari,

Kun henkilö kastetaan, onko Jumalan pakko antaa hänelle ne synnit anteeksi, joista hän ei ole tehnyt parannusta? Vai nouseeko jokainen kastealtaasta muutaman anteeksiantamattoman synnin kera? Onko kaste todellakin kaikenkattava ”pääset ulos vankilasta” -kortti? Vai miten tämä oikeasti toimii?

-Robert

Vastaus

Rakas Robert,

Kuten sakramentti ja temppelitoimitukset, kaste on rituaalinen draama, jossa me esitämme roolia oppiaksemme oman roolimme elämässä. Se on pohjimmiltaan näytelmä, joka kuvaa kuolemaa ja uudestisyntymistä (jotakin ajateltavaa tänä aikana, kun ”vuos vaihtuu alla tähtivyön; Te soikaa kellot muistolleen” (Lauluja: Te soikaa kellot), ja toivotamme tervetulleeksi uuden vuoden kaikkine toiveineen). Paavali kertoo meille, että kun menemme veden alle, ”meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa[.] … Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän” (Room. 6:3,5). Me menemme veteen esittäen Kristuksen henkilöhahmoa. Kukaan muu henkilöhahmo ei selviydy ensimmäisestä näytöksestä. Ennen Kristusta kuolema oli elämän “aamen”. Aadam, Nooa, Abraham, Jesaja ja muut, niin vanhurskaita kuin he olivatkin, päätyivät hautaan ja jäivät sinne. Näytelmämme kuvailisi tätä upottamalla näyttelijä veteen ja jättämällä hänet sinne. Kukaan ei voisi ottaa vastaan sellaista roolia! Joten esitämme sen sijaan Kristuksen roolia. Hänen henkilöhahmonsa laitetaan vesihautaan ja nostetaan sieltä ylös voitokkaasti! Koska tämä on toimitus, tämä pieni näytelmä näyttää meille liiton siunaukset: että aivan kuten Kristus nostettiin haudasta selestisessä ruumiissa, niin myös me nousemme ylös ensimmäisen ylösnousemuksen aamuna kirkkaudessa!

Kun palaamme Paavaliin, huomaamme, että toinenkin näytelmä oli käynnissä aivan silmiemme alla samaan aikaan kun ensimmäinen alkoi. Tässä näytelmässä esitämme vanhan orjan roolia. ”Olitte synnin orjia” (Room. 6:20) hän sanoo: ”te annoitte itsenne saastaisuuden ja pahuuden palvelukseen ja saitte aikaan pahuutta” (Room. 6:19). Tässä näytelmässä hauta ei ole keskipisteenä vaan kuolema. Vanha orja ristiinnaulitaan. Meistä saattaa tuntua tässä vaiheessa, että haluaisimme valittaa tuotannon laadusta: vesi on huono korvike maalliselle haudalle ja vielä huonompi korvike ristille. Ja kuitenkin Paavali näkee kohtauksen täydellisesti ja kuvailee sitä yleisölle. ”Vanha minämme on yhdessä hänen [Kristus] kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta” (Room. 6:6-7). Niinpä ensimmäinen näytös päättyy niin, että mestari synti velvollisuudentuntoisesti maksaa orjalleen ”synnin palkan, joka on kuolema” (Room. 6:23). Toinen näytös alkaa ja meidät esitellään uudelle kulissimestarille (tässä versiossa ei puhuta synnistä). Näyttelemämme henkilöhahmo on nyt Jumalan ja Hänen vanhurskaan taloutensa orja. ”Olette päässeet vapaiksi synnin orjuudesta ja palvelette nyt vanhurskautta” ja olosuhteet ovat paljon paremmat. Ja nyt, kun olette ”tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän” (Room. 6: 18, 22). Taas kerran, osana toimitusta, tämä näytelmä osoittaa meille ne velvollisuudet, jotka me otamme päällemme osana liittoa. Aivan kuten sakramenttirukouksessa niin selvästi sanotaan, me olemme ”halukkaita ottamaan [Kristuksen] nimen päälle[mme]” hyväksyen hänet Mestariksemme, ja vaatimuksena on, että ”[pidämme] hänen käskynsä, jotka hän on antanut [meille]” (OL 20:77).

Nefi tutustuttaa meidät vielä yhteen näytelmään. Tässä näytelmässä näyttelemme uudelleen Kristuksen roolin, mutta teemme siitä uuden tulkinnan. Kun aiemmin näyttelimme voitokasta Kristusta Hänen palvelutyönsä lopussa ja kuoleman voittajana, näyttelemme nyt nöyrää Jeesusta, joka on kuuliainen Isänsä tahdolle. Ja mikä parasta, se on näytelmä näytelmän sisällä, joten esität itse Jeesusta. Meidän Jeesuksemme ”osoittaa ihmislapsille, että hän nöyrtyy Isän edessä lihan mukaisesti ja todistaa Isälle, että hän on kuuliainen hänelle pitämällä hänen käskynsä” (2. Ne. 31:7). Saman teeman mukaisesti sinä (henkilöhahmona tässä näytelmässä) näyttelet roolisi Kristuksen seuraajana ja menet myös kasteelle. ”Seuratkaa minua ja tehkää sitä, mitä olette nähneet minun tekevän”, Jeesus sanoi Nefille, ja mitä Nefi korostaa sanomalla: ”Voimmeko me seurata Jeesusta, ellemme ole halukkaita pitämään Isän käskyjä?” Kaste mukaan luettuna (2. Ne. 31:10,12). Me itse asiassa näyttelemme Kristuksen opetuslasta. Osana toimitukseen kuuluvaa liittoa, me lupaamme ”muistaa Hänet” ja seurata Häntä.

Johannes ottaa taiteellisen lähestymistavan asiaan ja tekee siitä osan trilogiaan. Se on yksinkertainen yhden näytöksen syntymänäytelmä, jossa esitämme vähän vanhempaa lasta (sanoinhan sen olevan taiteellista). Henkilöhahmon täytyy ”syntyä uudelleen”, joten hän menee sisälle vetiseen kohtuun osana ”syntymistä vedestä ja Hengestä”. Esirippu sulkeutuu, kun henkilöhahmo “näkee Jumalan valtakunnan” (Joh. 3:3-5). Pyhä Henki tulee mukaan jatko-osaan. Herra selitti meille tämän kertomuksen kolme osaa (voimme näytellä vain yhden täällä). Me [olemme] syntyneet maailmaan veden ja veren ja hengen kautta… ja niin tuli… elävä sielu[. M]eidän täytyy syntyä uudesti taivaan valtakuntaan vedestä ja Hengestä ja tulla puhdistetuiksi verellä, nimittäin Ainosyntyiseni verellä” (Mooses 6:59-60). Toimituksena tämä näytelmä osoittaa meille, että Jumala tekee liittoja kanssamme antaakseen meille Henkensä ja me teemme liiton, että sovellamme Kristuksen sovitustyötä elämäämme.

Jumala on käskenyt kaikkia vastuullisia lapsiaan tulemaan näyttämölle ja esiintymään tässä näytelmässä, mutta meidän tulee olla tarpeeksi herkkiä huomaamaan, että tämä on näytelmä. Se on harjoitusottelu, joka (vaikka olisi hyödyllistä valmistautua tositoimiin) ei ole todellinen. Jos menemme Jumalan sairaalaan ja kerromme Hänelle, että “en ole lääkäri, mutta näyttelen sellaista televisiossa”, voimme parhaimmassa tapauksessa toivoa pääsevämme sairaalaan potilaaksi; olisi järjetöntä olettaa, että voisimme saada paikan hallinto-osastolla. Joten meidän täytyy sisäistää näiden kertomusten opetukset. Meidän täytyy lopettaa synnin palveleminen. Meidän täytyy palvella Jumalaa ja vanhurskautta. Meidän täytyy seurata Kristusta. Meidän täytyy olla kuuliaisia Isälle. Meidät täytyy ehdottomasti puhdistaa Kristuksen verellä. Nefi selittää sen parhaiten: ”Te olette päässeet tähän saakka vain Kristuksen sanan avulla, järkkymättömän uskon avulla häneen, turvautuen täysin hänen ansioihinsa, joka on voimallinen pelastamaan. Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan” (2. Ne. 31:19-20). Me valmistauduimme näyttelemäämme roolia varten kasteissamme ja nyt meidän täytyy jatkaa sellaiseksi tulemista, jota teeskentelimme olevamme.

Kaste ei ole mikään ”pääset ulos vankilasta” -kortti. Se on hyödytön ilman välttämättömiä edellytyksiä: ”Kaikki ne, jotka nöyrtyvät Jumalan edessä ja haluavat ottaa kasteen ja tulevat särkynein sydämin ja murtunein mielin ja todistavat seurakunnan edessä, että he ovat todella tehneet parannuksen kaikista synneistään ja tahtovat ottaa päällensä Jeesuksen Kristuksen nimen päätettyään lujasti palvella häntä loppuun asti ja todella osoittavat teoillaan, että he ovat saaneet Kristuksen Hengen syntiensä anteeksi saamiseksi (OL 20:37). Kasteen aikana ja sen jälkeen oikeudenmukaisuuden ja pyhityksen periaatteet toimivat niiden syntien kohdalla, joista on tehty parannus (sisäistäen näytelmän kuuliaisuudesta ja uudesta isännästä) ja kaikkien niiden syntien kohdalla, joista olemme saamassa voiton (sisäistäen näytelmän uudelleensyntymisestä (valtakunnan näkemisestä)). Kuten olet pannut merkille, voimme mennä kasteelle vain kerran, joten Herra on armollisesti antanut meille vielä toisen toimituksen, jossa uudistamme liittomme (katso ”Sakramentti – sielun uudistuminen”, Cheryl A. Esplin, Yleiskonferenssi, lokakuu 2014) ja teemme itsetutkiskelua niistä henkilöhahmoista, joita meidän pitäisi olla: ”Kuka se on? Herra, olenko se minä?”

 

-Vaari

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Clay Gorton ja se on julkaistu askgramps.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.