Palvelin lähetyssaarnaajana Englannissa ollessani 21-vuotias. Työssämme keskityimme miltei kokonaan toisiin ihmisiin: palvelimme heitä, rukoilimme heidän puolestaan, opetimme ja yritimme etsiä Jumalan johdatusta monin tavoin työhömme.

Emme juuri miettineet itseämme tai suunnitelleet omaa tulevaisuuttamme. Nämä asiat eivät olleet mielessäni varsinkaan lähetystyöni puolivälissä, lokakuun 2009 yleiskonferenssin lähestyessä. Yleiskonferenssi on tapahtuma, jossa kirkon jäsenet kokoontuvat maailmanlaajuisesti kuuntelemaan johtajien opetuksia yleensä internetin välityksellä omissa kodeissaan tai kirkkorakennuksissa.

Lokakuun 2009 yleiskonferenssi

Yleiskonferenssia edeltävät viikot olivat aina erityisen jännittävää aikaa meille lähetysssaarnaajille, sillä silloin oli erinomainen tilaisuus kertoa elävästä profeetasta ja kutsua ihmisiä kuuntelemaan hänen sanojaan aivan lähitulevaisuudessa.

Jos maan päällä olisi profeetta, etkö sinäkin haluaisi tietää mitä hän sanoo? Nooan aikana ne ihmiset, jotka kuuntelivat profeettaa säästyivät tulvalta.

Palvelin Hyde Parkin seurakunnassa aivan Lontoon keskustassa ja osallistuimme toverini kanssa yleiskonferenssiin seurakuntakeskuksen kappelissa. Koko sali oli hämärä lukuunottamatta etualalla sijaitsevaa suurta valkokangasta, jolle Salt Lake Citystä tuleva lähetys heijastettiin. Istuimme muistiinpanovälineidemme kera puisella penkillä.

Veli Russel T. Osguthorpe puhui evankeliumin opettamisen merkityksestä. Hän kertoi omia kokemuksiaan opettajista, jotka olivat innoittaneet häntä ja lainasi kokemusta silloisen kirkon profeetan, presidentti Monsonin, lapsuudesta. Sitten hän sanoi:

”Opettaminen auttaa pelastamaan elämiä.”

Ja nuo jäivät kaikumaan mielessäni erikoisella tavalla.

Unohdin opettaa

Maanantaina oli kaunis, aurinkoinen loppusyksyn päivä. Kävelimme Lontoon kaduilla ja puistoissa, puhuimme ihmisille Kristuksesta. Mutta kun kävelimme eteenpäin en nähnyt puistoa ympärilläni, näin itseni koululaisten parissa, opettamassa.

Mielessäni näin kotisuomen aurinkoisena syyspäivänä, tunsin ilmassa tutun syksyn tuoksun. Muistin miltä tuntui aloittaa koulu uuden repun, tyhjien vihkojen ja penaalissa valmiiksi teroitettujen kynien kanssa. Miltä tuntui oppia ja odottaa uutta tietoa. Ja sitten näin itseni metsäretkellä oppilaiden kanssa tai askartelemassa tai lukemassa. Koin todella vahvasti, että tulevaisuuteni levittäytyi eteeni näiden mielikuvien kautta.

Illalla palasimme asunnollemme ja huomasin ajelehtineeni päivän läpi kiinnittämättä kunnolla huomiota ihmisiin ympärilläni, joita minut oli kutsuttu palvelemaan. Olin liidellyt kuvitelmissani kevein askelin maan yläpuolella ja rakennellut pilvilinnoja omasta tulevaisuudestani.

Tulin siihen tulokseen, että tämän täytyi olla paholaisen ansa, jolla hän saisi ajatukseni pois työstä, jota minun piti olla tekemässä. Niinpä palautin itseni maan pinnalle ja päätin, etten ajattelisi asiaa sen enempää. Keskityin opettamiseen siinä hetkessä.

Kotiinpaluu

Niin vahvasti olin painanut koko kokemuksen pois mielestäni, että kun tulevaisuuden ajattelemisen aika viimein koitti, en muistanut koko asiaa. En ollut koskaan halunnut opettajaksi, pikemminkin päin vastoin. Lukion matematiikan lehtorini oli ehdottanut opettajan uraa minulle abivuotenani. Ei missään tapauksessa.

Palasin kotiin toukokuussa, kun pääsykokeet olivat jo sen kevään osalta ohi ja tulisin siis viettämään välivuoden. Minulla oli aikaa pohtia vaihtoehtoja tulevaisuudelle. En tiennyt mitä tehdä. Toisaalta kaikki kiinnosti, mutta kun ajattelin jotain tiettyä alaa se vaikutti liian rajalliselta.

Biologi, mutta sitten en voisi maalata. Arkkitehti, mutta sitten en voisi keskittyä suomen kielen saloihin. Fysioterapeutti, mutta sitten pitäisi jättää täytekakkujen teko. Ei minusta silti leipuriksi olisi. Ainut asia, josta epätoivoisesti halusin pitää kiinni olivat vapaat sunnuntait.

Johdatusta temppelissä

Mietin ja mietin, ja aloin olla epätoivoinen. Olin kai rukoillut asiasta jollain tapaa. Kävin tuolloin usein temppelissä. Ja niinpä kerran siellä ollessani esitin kysymyksiä Taivaalliselle Isälle. Temppeli on loistava paikka saada johdatusta ja vastauksia.

Yhtäkkiä mieleeni palasi se vuoden takainen yleiskonferenssi ja kokemus, jonka olin unohtanut. Ja se sama tunne valtasi minut uudelleen. Muistin mielikuvat, joita olin sieluni silmin nähnyt. Ehkä kyseessä olikin oikeasti ollut Jumalan johdatus, jota olin saanut etukäteen. Se tuntui oikealta.

Yhdestä asiasta en kuitenkaan ollut Herran kanssa samaa mieltä. Nimittäin siitä, mille paikkakunnalle minun pitäisi suunnata opiskelemaan. Halusin jonnekin Espoossa sijaitsevan temppelin lähelle. Mutta mieleeni tuli jatkuvasti paikka, jonne minulla ei ollut mitään siteitä. Rovaniemi. Pohjoisin seurakunta koko Suomessa, kaikkein kauimpana temppelistä. ”Miksi?!” kysyin Taivaalliselta Isältä. Siihen en saanut vastausta, mutta tiesin, että sinne minun oli mentävä.

Valintakokeet

Syksylle sain paikan koulunkäyntiavustajana. Keväällä aloin lukea pääsykokeita varten ja selviydyin kirjallisesta kokeesta hyvin.

Valintakokeen toisessa osassa tunsin oloni täysin rauhalliseksi. Tiesin, että olin saanut johdatusta asiaan ja olin varma, että olin oikeassa paikassa. Totesin haastattelijoille, että he voivat yhtä hyvin valita minut nyt, koska muussa tapauksessa olisin paikalla taas seuraavalla kerralla.

En ole katunut hetkeäkään, että opiskelin opettajaksi. Koulutuksen aikana oli lukemattomia tilanteita, joissa tuntui kuin kaikki mitä olin siihen mennessä elämässäni tehnyt sai uudenlaista merkitystä ja oli hyödyksi. Harrastin lapsena uintia. Huolimatta vuosien tauosta, tekniikka oli yhä hallussa kun sitä tarvittiin. Soitin nuorena fagottia. Ilman sitä, en olisi koskaan selvinnyt musiikin opettamisharjoituksista.

Johdatusta elämää varten

Luulin saaneeni johdatusta ammattiani varten, mutta oikeastaan Herra johdatti samalla koko elämääni. Rovaniemelle päätyi Taivaan Isän johdattamana aikanaan mies, josta tuli puolisoni. En työskentele tällä hetkellä opettajana, olen kotiäiti. Mutta opettajankoulutus oli epäilemättä paras koulutus, jonka olisin tätä tehtävää varten voinut saada. Ja toisaalta paras koulutus, jota olen saanut opettajan ammattia varten on tullut lapsiltani.

Jos mietit tulevaa koulutusta, asuinpaikkakuntaa, töiden hakua tai mitä tahansa tärkeää kysymystä, olen varma, että yleiskonferenssista voit saada johdatusta siihen tai mihin tahansa kysymykseen elämässäsi. Edellisen konferenssin puheet ovat kuunneltavissa ja luettavissa myös jälkikäteen internetin kautta

 

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.