Minulla oli nuorempana tapana tehdä unelmakarttoja eli tauluja, joihin liimasin unelmiani kuvastavia kuvia tai sanoja. Näihin unelmiin kuuluivat muun muassa ylioppilaaksi valmistuminen, omilleen muuttaminen, ajokortin saaminen, lähetystyö ja iankaikkisen avioliiton solmiminen temppelissä. 

Joskus onnistumisen ilo puuttuu

Olin aina kovin keskittynyt haaveilemaan seuraavaa unelmaani. Ajan kuluessa käsitin, ettei unelmien saavuttaminen tuonut minulle iloa. Ajokortin saadessani muistan huomanneeni, että olen saavuttanut monta tavoitetta ilman, että olisin siitä juurikaan nauttinut. Saavuttaessani unelman odotinkin vain seuraavan unelman toteutumista sen sijaan, että olisin osannut arvostaa jo saavuttamiani asioita. 

Opin, että liiallinen tulevaisuudesta haaveileminen vie merkityksen pois nykyisyydeltä: jos käytämme kalliin aikamme nykyhetkessä liialliseen tulevaisuuden haaveiluun, elämä vilahtaa ohi huomaamattamme. Ymmärsin, että unelmaelämääni kuuluu unelmista nauttiminen, ei unelmien tuhlaaminen. 

Näkökulman muutos apukeinona

Lähetystyössä ajattelin, että minun on tehtävä jotain sille, että pystyn keskittymään unelmani elämiseen haaveilematta vain seuraavaa unelmaani. Tiesin, että tulisin katumaan, mikäli en keskittyisi lähetystyössä viettämääni aikaan sataprosenttisesti. Niinpä aloin rukoilla apua siihen, että osaisin elää päivä kerrallaan ja keskittyä tehtävääni lähetyssaarnaajana. Vietin ikimuistoiset 18 kuukautta lähetystyössä palvellen ihmisiä lähetyskentälläni. Päivä kerrallaan -tyylisen asenteen ansiosta en tule koskaan unohtamaan lähetystyökokemustani. 

Nyt, kun nuoremman itseni tavoitetaulun unelmat on saavutettu, on unelmaelämän ylläpitäminen erilaista kuin aikaisemmin. 

Myöhempien aikojen pyhänä uskon, että evankeliumin mukaan elämiseen kuuluu loppuun asti kestäminen. Kun uskoo, tekee parannuksen, menee kasteelle ja vastaanottaa pyhän hengen, alkaa uskovaisen elämässä mielestäni vaikein osuus, nimittäin uskon ylläpitäminen. Uskoa on helppo osoittaa silloin, kun tuntee vahvasti Pyhän Hengen esimerkiksi kasteelle mentäessä. Aivan tavallisena arkipäivänä, kun suuret tunteet hengellisistä kokemuksista ovat hiipuneet, voi uskon osoittaminen toisinaan olla vaikeampaa. Silloin tarvitaan uskon vahvistamista ja loppuun asti kestämistä. 

Unelmien saavuttaminen voi vaatia uskoa

Tietyllä tapaa kuvailisin myös unelmaelämän elämistä loppuun asti kestämiseksi. Tahdon pyrkiä joka päivä paremmaksi aviopuolisoksi, sisareksi ja ystäväksi. Pyrin ylläpitämään unelmaani olemalla paras versio itsestäni, jotta voin kohottaa ja tukea muita ympärilläni. En tahdo unohtaa unelmaani hetkeksikään, jotta en ottaisi elämääni itsestäänselvyytenä. Aivan samalla tavalla kuin pyrin vahvistamaan uskoani, pyrin myös ylläpitämään saavuttamiani unelmia. 

Välillä on päiviä, jolloin tuntuu siltä, että unelmien tavoitteleminen tuntuu raskaalta. Epävarmuus täyttää ajatukset, ja tuntuu helpommalta tyytyä vähempään.

Mitä Kristus sanoisi tällaisina epävarmuuden hetkinä?

Meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Jeesus Kristus antoi elämänsä, jotta me voisimme elää. Hän ei tahdo, että käytämme aikamme epäilyksiin siitä, olemmeko tarpeeksi hyviä, taitavia tai rohkeita. Mitä jos epävarmuuden sijaan vain päättäisin, että minä riitän? Tällaisina hetkinä ajattelen, että minun on elettävä unelmaani nyt, sillä en myöhemmin tahdo katsoa harmistuneena taakseni ja huomata, että annoin elämäni valua sormenpäistäni, koska en tavoitellut unelmiani tarpeeksi lujasti.  

Jumala haluaa auttaa meitä saavuttamaan unelmiamme

Me olemme Taivaallisen Isän poikia ja tyttäriä. Kuten kuka tahansa vanhempi, hänkään ei halua lastensa epäonnistuvan. Hän tahtoo auttaa lapsiaan onnistumaan ja tulemaan parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsesään. Meidän on vain opittava kuuntelemaan häntä, jotta tunnistamme hänen antamansa avun. Jumalallisen perintömme arvokkuuden ymmärtäessämme voimme kasvaa sellaiseksi henkilöksi, joka todella toivomme olevamme. Toimiessamme näin saamme lisäksi usein tilaisuuksia auttaa muita tavoittamaan omia unelmiaan. 

Sinun unelmasi voivat näyttää minun unelmiini verrattuna erilaisilta. Uskon silti, että mainitsemani periaatteet pätevät myös sinun unelmiisi. Miltä sinun unelmataulusi näyttäisi?

Artikkelin on kirjoittanut Nella Ihalmo

Tule keskustelemaan kanssamme hengellisyyteen liittyvistä aiheista Seuraa Kristusta Facebook-ryhmässä: