Minä tein vuosi sitten kaksi uuden vuoden lupausta: lupasin juosta puolimaratonin ja lukea 24 kirjaa. Pidin molemmat lupaukseni. Juoksin puolimaratonin tämän vuoden elokuussa, ja vuoden 24. kirjan luin loppuun marraskuussa.

Nyt pohdin tavoitteita vuodelle 2021. Varmasti moni teistä lukijoista pohtii myös. Vaikka voimme asettaa tavoitteita milloin tahansa, vuoden alku tuntuu monelle hyvältä ajalta tehdä niin. Silloin aloitamme ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Olet ehkä kuullut, että tavoitteen tulisi olla S.M.A.R.T. Tuohon akronyymiin sisältyy viisi hyvän tavoitteen ominaisuutta:

S = yksityiskohtainen (specific)

Kysy itseltäsi, mitä oikeastaan haluat saavuttaa ja miksi. Selvitä itsellesi myös, missä ja kenen kanssa suoritat tavoitetta, sekä minkälaiset puitteet sinulla on tavoitteesi saavuttamiseen.

Mikäli tavoitteesi on liian yleinen, siihen on vaikea tarttua. “Parempi kunto” on ollut tavoitteenani monien vuosien ajan. Tänä vuonna, kun asetin itselleni yksityiskohtaisemman tavoitteen, siihen oli helpompi päästä.

Asetin tavoitteekseni juosta puolimaratonin. Halusin tehdä niin, koska halusin parantaa fyysistä ja henkistä hyvinvointiani. Päätin, että noudatan isäni tekemää juoksuohjelmaa, ja juoksen puolimaratonin kesän lopulla. Selkeästi mietittyä tavoitetta oli helpompi suorittaa kuin vain yleistä kuntoprojektia.

M = mitattava (measurable)

Pystytkö oikeasti mittaamaan tai laskemaan, oletko saavuttanut tavoitteesi?  Sen sijaan, että olisin asettanut itselleni tavoitteen lukea enemmän, tein tavoitteestani mitattavan. Luettujen kirjojen määrä on helppo laskea.

Lisäksi loin itselleni tavan mitata tavoitetta ja raportoida siitä. Kerroin omassa Instagram-profiilissani tavoitteestani vuoden alussa. Julkaisin Instagramiin kuvat jokaisesta vuoden aikana luetusta kirjasta. Tuo oli minulle konkreettinen tapa seurata tavoitteeni edistymistä ja raportoida siitä muille.

A = saavutettavissa oleva (attainable)

Olen huomannut, että kannattaa asettaa itselleen mahdollisimman konkreettisia ja omaan tasoon sopivia tavoitteita, jotta ne tulee saavutettua. Liian vaikeat tavoitteet lannistavat. Kannattaa kuitenkin muistaa pitää tavoitteet tarpeeksi haastavina, jotta ne tuntuvat kiinnostavilta.

Itselläni on tapana innostua liikaa. Monta kertaa tavoitteeni ovat kaatuneet siihen, että olen asettanut liian korkeita tavoitteita itselleni. Niitä jaksaa toteuttaa muutaman päivän, mutta sen jälkeen niihin väsyy.

Kannattaa kysyä myös itseltään, onko asetettu tavoite kiinni omista kyvyistä. Vaikka esimerkiksi tietyn työpaikan saaminen on hyvä tavoite, parempi tavoite voisi olla:

“Perehdyn huolella työpaikkaan, jota aion hakea. Käytän paljon aikaa työhakemuksen kirjoittamiseen, ja pyydän palautetta siitä. Lisäksi uudistan CV-luetteloni kunnolla sen sijaan, että lähettäisin vain saman vanhan. Mikäli saan kutsun työhaastatteluun, valmistaudun siihen huolella etukäteen”. 

Kun asettaa tavoiteen, joka on täysin kiinni omista kyvyistä, ei tule pettymyksiä. Totta kai saamatta jäänyt työpaikka saattaa harmittaa, mutta näissäkin tilanteissa voi silti olla tyytyväinen, että on tehnyt parhaansa.

R =  olennainen (relevant)

Miten asettaa tavoitteita, jotka ovat oleellisia? Nämä kysymykset voivat auttaa:

  • Onko tavoite saavuttamisen arvoinen siihen käytettyyn työhön nähden?
  • Onko juuri nyt oikea aika minulle saavuttaa tämä tavoite?
  • Tarvitsenko minä tätä tavoitetta elämässäni juuri nyt?
  • Olenko minä oikea henkilö tämän tavoitteen saavuttamiseen?

Vaikka monet tavoitteet voivat olla hyviä, ne eivät välttämättä ole silti tekemisen arvoisia. Jotkut tavoitteet ovat parempia, ja toiset ovat kaikista parhaimpia. Kannattaa priorisoida elämässä olevia asioita ja miettiä, mitkä tavoitteet olisivat kaikista tärkeimpiä juuri sillä hetkellä.

T =  aikaan sidottu (time-bound)

Kannattaa suunnitella tarkkaan, milloin suorittaa itselleen asetettuja tavoitteita. “Juoksen puolimaratonin joskus elämäni aikana” ei varmastikaan olisi saanut minua sohvalta liikkeelle kovinkaan helposti. Sen sijaan selkeän päivämäärän asettaminen tavoitteen suorittamiselle auttoi minua suorittamaan sen oikeasti.

Aikaan sitomiseen ei liity vain lopetuspäivämäärän asettaminen, vaan koko tavoitteen huolellinen sijoittaminen aikajanalle. Mitä voin tehdä tavoitteen saavuttamiseksi tänään? Entä ensi viikolla? Ensi kuussa?

Tavoitteiden pilkkominen välitavoitteiksi, ja näiden välitavoitteiden sitominen aikaan tekee tavoitteista paljon helpommin saavutettavampia.

Tsemppiä vuoteen 2021!

Toivotan paljon onnea niin tavoitteiden asettamiseen kuin niiden saavuttamiseenkin! Kannattaa muistaa, että vaikka aiemmin ei olisikaan onnistunut tavoitteissaan, koskaan ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa. Tavoitteita voi myös muokata kesken kaiken, mikäli tuntuu siltä, ettei tavoite ollutkaan itselleen sopiva. Rohkeutta tulevaan vuoteen kaikille!

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.