Toisinaan kuulee sanottavan, että Jehovan todistajat ovat viimeisiä ihmisiä, jotka oman kotiovensa takaa haluaa löytää. Mitä meihin mormoneihin tulee… Muotoilisinko vaikka näin, että ihailen kovasti hymy kasvoillaan ovelta ovelle kiertäviä lähetyssaarnaajiamme. Heitä ei takuulla oteta läheskään aina kovin lämpimästi vastaan.

Samaan aikaan tiedän ihmisiä, joille kohtaaminen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajien kanssa on ollut kuin vastaus rukouksiin. Minä tapasin kaksi mormonilähetyssaarnaajaa aikanaan täysin sattumalta, ilman etukäteen suoritettuja palavia rukouksia, mutta Jehovan todistajat löysin nimenomaan rukouksen kautta.

Antakaapa kun selitän.

Ensin iski paniikki

Joitain viikkoja sitten ajoin autollani pitkin syrjäistä pikkutietä. Ja kun sanon syrjäinen, minä todella tarkoitan sitä. Tie mutkitteli lähellä itärajaa, ehkä 50 kilometrin päässä Venäjän ja Suomen rajalinjasta, eikä tien varressa ollut käytännössä lainkaan pysyvää asutusta. Mökkejä näin muutamia, niitäkin harvakseltaan.

Ajoni tarkoituksena oli noutaa kyytiini yhdellä noista syrjäisistä mökeistä majaillut ystäväni. Minulla oli mökin osoite ja luulin jo löytäneeni perille, mutta ystäväni mökkiä ei vain näkynyt. Etenin pikkutietä hyvin hitaasti, ympärilleni pälyillen, kun matkani yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään. Samalla kun olin kurkottanut kaulaani vasemman olkani yli, olin huomaamattani päästänyt auton valumaan oikealle. Kesäkelillä olisin pudonnut ojaan, nyt tössähdin syvälle lumipenkkaan.

Paniikki iski silmänräpäyksessä: Olin keskellä metsää melkein Venäjällä, lähimpiin ihmisiin olisi ehkä kilometrien matka, eikä puhelimeenkaan niillä selkosilla oikein voisi luottaa.

Opetus 1: Toimi omantunnon mukaan tekemättä siitä numeroa

Onneksi ryhdistäydyin nopeasti. Löysin sisältäni suhteellisen toimintakykyisen ja loogiseen ajatteluun kykenevän naisen, joka sammutti auton moottorin, painoin hätävilkut päälle, veti pipon syvemmälle korville ja lähti ulos etsimään apua. Kävellessäni taaksepäin siihen suuntaan, jossa olin viimeksi nähnyt mökin, lähetin sanattomia avunpyyntöjä kohti taivasta.

Vain muutaman askeleen jälkeen bongasin etsimäni: Ison joukon, vähintään kuusi ihmistä, pilkkijöitä istumassa läheisen järven rannassa. Kiiruhdin rantaan ja huusin avunpyyntöni ilmoille. Siihen vastattiin heti. Ei kulunut kuin hetki, kun kaksi miestä ja ehkä 10-vuotias poika jo saapastelivat rinnallani kohti jumiin jäänyttä autoani.

Miehet eivät turhia kursailleet. He hyppäsivät ojaan, vaikka siellä oli vyötäröön asti lunta. En tarkkaan tiedä, mitä kaikkea he tekivät, mutta reilusti alle kymmenessä minuutissa autoni seisoi taas tukevasti tiellä. Merkillepantavaa oli, kuinka tarmokkaasti he tehtäväänsä suorittivat. He eivät harmitelleet kesken jäänyttä pilkkireissuaan tai korostaneet sitä, millainen sankariteko auttamiseni heille olisi.

Opetus 2: Tee lähetystyöstä luontevasti osana elämää

Vaikka auttajani eivät millään muotoa ilmaisseet kaipaavansa palkkiota, halusin ehdottomasti kiittää heitä jotenkin. Yritin tarjota viiden euron seteliä, ainoata lompakostani löytynyttä setelirahaa, mutta miehet kieltäytyivät kohteliaasti. Paras kiitos kuulemma olisi, että kävisin tutustumassa jw.org-sivustoon. Juuri miesten vinkkaaman nettiosoitteen perusteella tajuisin, että olin saanut apua Jehovan todistajilta.

Tässä vaiheessa minua alkoi hymyilyttää. Olin tietysti ikionnellinen autoni päästyä pinteestään, mutta olihan tilanne kokonaisuudessaan hiukan koominen. Ihan totta: Millä todennäköisyydellä niillä seuduilla erittäin harvinainen mormoni ajaa autonsa lumipenkkaan ja saa apua melkein yhtä harvoin kyseisillä kulmilla tavattavilta Jehovan todistajilta?

Minun ja miesten välille syntyi lopulta hyvä keskustelu, jossa allekirjoittanut tosin oli enemmän vastaanottavana osapuolena. Toisin kuin minulta, jehovan todistajilta lähetystyön tekeminen tuntui tulevan kunnioitettavan luontevasti, aivan kuin he olisivat puhuneet säästä.

Opetus 3: Ole kiitollinen uskonnonvapaudesta äläkä pidä sitä itsestäänselvyytenä

Keskustelumme lomassa miehet mainitsivat suuresta projektista, jonka parissa jehovan todistajat kaikkialla maailmassa sillä hetkellä työskentelivät. Heidän tavoitteenaan oli kirjoittaa kahdeksan miljoonaa (!) kirjettä ja lähettää ne mahdollisimman korkealle taholle Venäjälle, mieluiten itselleen presidentti Putinille. Jättilähetyksen tarkoituksena olisi yrittää estää valmisteilla oleva laki, jonka tekisi Jehovan todistajien toiminnasta laitonta.

En koskaan ottanut selvää, pääsivätkö miljoonat kirjeet perille. Ehkä pääsivät, ehkä eivät, mutta ainakaan niillä ei ollut toivottua vaikutusta. Vain pari päivää sitten julkaistiin nimittäin tieto, että Venäjä on kuin onkin kieltänyt kaiken Jehovan todistajien toiminnan. Uskovaisten sijaan Jehovan todistajat ovat nyt virallisen Venäjän silmissä äärijärjestön edustajia samaan tapaan kuin esimerkiksi Isis-taistelijat. Näin siitä huolimatta, että Venäjällä on voimassa uskonnonvapauslaki.

Jehovan todistajien kohtelu Venäjällä herättää surua ja pelkoa. Missä ja milloin on mormonien vuoro päätyä kiellettyjen listalle? Jos Jehovan todistajat voidaan kieltää, miksei meitäkin? Se ei tietenkään olisi ensimmäinen kerta kirkon historiassa, kun sen jäseniä vainotaan, mutta kaltaiselleni uskonnon- ja omantunnonvapaudellaan ylpeilevän maan kasvatille tilannetta on vaikea edes kuvitella.

Lopuksi lainauksia viisaammiltani

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon profeetat ja apostolit ovat toistuvasti vedonneet maallisen vallan edustajiin uskonnonvapauden – eivätkä vain omansa vaan kaikkien uskontojen uskonnonvapauden – puolesta. Henkilökohtaisen uskon, niin kauan kuin sitä ei käytetä perusteena muiden sortamiseen tai alistamiseen, on kuuluttava oikeuksista perustavanlaatuisimpien joukkoon.

Olen täysin samaa mieltä kuin apostoli Jeffrey R. Holland, joka on todennut: ” Vetoamalla ihmisen syvimpiin arvoihin uskonnoilla ja uskonnollisilla organisaatioilla on ainutlaatuinen kyky motivoida ihmisiä ja samalla vaalia anteeksiannon ja sovinnon asenteita sekä halukkuutta pyrkiä yhä uudelleen ihanteisiin ihmisen henkilökohtaisessa elämässä ja yhteiskunnassa.” (Liahona, heinäkuu 2016)

Apostoli Robet D. Hales puolestaan on sanonut: ” Ensimmäisenä on vapaus uskoa. Kukaan ei saisi joutua yksittäisten henkilöiden tai myöskään hallintoelinten arvostelun, vainon tai hyökkäyksen kohteeksi sen perusteella, millainen käsitys hänellä on Jumalasta. Se on hyvin henkilökohtaista ja hyvin tärkeää.” (Liahona, toukokuu 2015)

Aivan tuoreimpiin uskonnonvapauden puolesta lausuttuihin apostolisiin kommentteihin kuuluvat seuraavat, apostoli Ronald A. Rasbandin sanat: ” Me uskomme, että jokaisella tulee olla tilaa elää omantuntonsa mukaan muiden oikeuksia ja turvallisuutta loukkaamatta. Kun yhden ryhmän oikeudet törmäävät toisen ryhmän oikeuksiin, meidän täytyy noudattaa periaatetta olla oikeudenmukaisia ja hienotunteisia niin monia ihmisiä kohtaan kuin mahdollista. Kirkko uskoo ’oikeudenmukaisuutta kaikille’ -periaatteeseen ja noudattaa sitä.” (Liahona, syyskuu 2016)

Artikkelin on kirjoittanut Suvi Peltola.

Kirjoittaja on ammatiltaan toimittaja. Hänet kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi vuonna 2009.