Hyvät lukijat. Niin te, jotka luette tätä Pintaraapaisuja-blogia nyt ensimmäistä kertaa kuin te, jotka olette tutustuneet teksteihin aikaisemmin. On tullut aika sanoa näkemiin – ainakin toistaiseksi.

Koska blogin nimi on Pintaraapaisuja, en lähde syvällisemmin ruotimaan syitä siihen, miksi jätän bloggaamisen tällä erää. Kerrottakoon kuitenkin, että takanani on voimia syönyt syksy ja edessä… No, kukaanhan meistä ei voi tarkasti tietää, mitä edessä odottaa. Joka tapauksessa on oletettavaa, että jaksamistani koetellaan edelleen ainakin vielä jonkin aikaa.

Lisää unta vai avuliaampi mieli?

Näin vuoden vaihteen tienoilla meillä itse kullakin taitaa olla jaksaminen enemmän tai vähemmän koetuksella. On jouluun liittyviä kiireitä ja töissäkin ehkä erityisen tiukkoja paikkoja. Stressitasoja saattavat nostaa myös uuden vuoden lupaukset. Niitähän monilla on tapana tehdä, usein liittyen johonkin sellaiseen, missä haluamme tulla paremmiksi tai muuten kehittää itseämme.

Minäkin olen viime päivinä miettinyt, mitä voisin itselleni luvata, kun vuosi 2017 vaihtuu seuraavaan. Toistaiseksi paras lupaus, jonka olen keksinyt, koskee itsestäni huolehtimista. Ehkä voisin luvata, että annan itselleni joka yö vähintään kahdeksan tuntia unta tai ehkä lupaan, että aloitan suuresti rakastamani maalausharrastuksen uudestaan.

Sitäkin olen miettinyt, että lupaisin madaltaa kynnystäni pyytää apua. Tällä hetkellä tunnen puskevan usein liian pitkään uskaltamatta avata suutani ja antaa auttamishaluisille ihmisille mahdollisuutta tulla avukseni. Toisaalta, ehkä lupaan sittenkin, että yritän itse olla avuliaampi. Sitähän sanotaan, jopa Kristus itse sanoo, että ”Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen” (Luuk. 17:33). Presidentti Gordon B. Hincley on selittänyt tämän kirjoitusten kohdan tarkoittavan, että ”se, joka elää vain itselleen, kuihtuu ja kuolee, mutta se, joka unohtaa itsensä muita palvellessaan, kukoistaa ja kasvaa tässä elämässä ja iankaikkisuudessa.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Gordon B. Hinckley, luku 14)

Yksi suuri superlupaus

Kuten huomaatte, mielessäni pyörii siis monia varsin kohtuullisia ja suorastaan kannatettavia lupausaihioita. Koska usean erilliseen lupaukseen keskittyminen ja niiden pitäminen voi olla hankalaa, haluaisin kernaasti koota kaikki hyvät aikeeni yhdeksi, kaikki edellä mainitut ideani kattavaksi niin sanotuksi superlupaukseksi.

Kyseinen lupaus pitäisi sisällään niin itsestäni huolehtimista, itseni toteuttamista, rohkeutta pyytää apua ja toisaalta myös avun antamista. Se ei tuntuisi painostavalta pakkopullalta, vaan joltain, josta kiinni pitäminen tuo iloa elämään. Jo pelkkä lupauksen muistaminen nostaisi hymyn huulille.

Taitaa olla mahdoton yhtälö.

Siunauksia satelee

Itse asiassa, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelee, edellä mainittu superlupaus ei ehkä olekaan niin kaukaa haettu ajatus kuin miltä se ensi alkuun saattaa tuntua. Päinvastoin, taitaa pikemminkin olla niin, että minun on vain kiinnitettävä huomioni yhden uuden suurlupauksen sijaan lupaukseen, jonka tein kuukautta vaille yhdeksän vuotta sitten, kastelupaukseeni.

Kun henkilö kasteaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi, hän lupaa käytännössä saman kuin jäsenet joka sunnuntai sakramentin nauttimisen yhteydessä. Sakramenttirukouksessa sanotaan seuraavaa: ”…jotta he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat halukkaita ottamaan Poikasi nimen päällensä ja muistamaan hänet aina ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä olisi aina heidän kanssansa.” (OL 20:77)

Minulle täydelliseksi uuden vuoden lupaukseksi muutettuna edellinen lainaus voitaisiin tiivistää vaikka seuraavasti: Lupaan ottaa kaiken irti niistä mahdollisuuksista, joita Kristuksen käskyjen seuraamisesta ja sen myötä mahdollisesta Pyhän Hengen kumppanuudesta voi saada. Kuten presidentti Dieter F. Uchtdorf on sanonut: ”Me kuvittelemme, että Jumalalla on kaikki siunauksensa suljettuina valtavaan pilveen ylhäällä taivaassa ja Hän kieltäytyy antamasta niitä meille, ellemme me noudata joitakin ankaria, holhoavia vaatimuksia, jotka Hän on asettanut. Mutta käskyt eivät ole lainkaan sellaisia. Todellisuudessa meille satelee lakkaamatta siunauksia taivaalliselta Isältä. Omat pelkomme, epäilyksemme ja syntimme estävät sateenvarjon tavoin noita siunauksia saavuttamasta meitä.

Hänen käskynsä ovat rakastavia ohjeita ja jumalallista apua, jolla suljemme sateenvarjon, niin että voimme ottaa vastaan taivaallisten siunausten ryöpyn.” (Yleiskonferenssi, lokakuu 2014)

Siinäpä jotain, mitä muistaa vuonna 2018 – ja luvata muistaa yhä uudestaan taas seuraavana uutena vuotena.