Sain jokin aika sitten tekstiviestillä ilmoituksen verkkokaupan kautta tilaamani paketin saapumisesta. Ilmoituksen mukaan paketti olisi noudettavissa lähipostista jo samana päivänä.
Kun sitten menin lunastamaan pakettiani, sen koko yllätti minut. Tiesin kyllä, että tilaustani seuraava lasku olisi mittava, mutta että varsinainen pakettikin olisin niin iso. Sitä en osannut odottaa. Onneksi olin liikkeellä autoilla, jonka takapenkillä valkoiseen muoviin käärittyä tilaustani oli kätevä kuljettaa.
Verkkokaupasta tilattujen pakettien avaaminen on aina yhtä jännittävää. Olenko saanut haluamani tuotteet vai onko lähetyslistassa puutteita? Ovatko tuotteet oikeaa kokoa, väriä, merkkiä ja mallia ja onko niiden määrä oikea? Tällä kertaa onneksi oli. Tilaukseni sisälsi kaksi hevosharrastukseeni liittyvää varustetta, jotka molemmat olivat prikulleen sitä, mitä olin tilannut.
Tyytyväisenä näkemääni ryhdyin lajittelemaan pakkausjätteitä. Ohuet paperikääreet roskiin, pahvit pahvinkeräykseen, muovit… Mutta mitäs, mikä ihme tuohon lattialle putosi? Onko se karkki? Sainko kiitoksena tilauksestani verkkokaupan nimellä koristettuun paperiin kietaistun karamellin?
Leveä hymy kasvoillani poimin makeisen taskuuni. Aika hyvää palvelua, ajattelin. Pisteet tälle verkkokaupalle.
Olin siis varsin onnellinen jo yhdestä karkista, mutta pian hymyni levisi entisestään. Taitellessani kokoon kaikkein suurinta, pussimaista muovikäärettä, tunsin pussin pohjalla jotain kovaa. Suoristin nopeasti jo tekemäni taitokset, työnsin käteni sisään ja kauhaisin muovin keskeltä kokonaisen kourallisen karkkeja. Nyt tätä naista hemmotellaan!
En tietenkään ajattele, että tekemäni kallis tilaus ja muutama hassu karkki olisivat jotenkin vertailukelpoisia. Pari karamellia on verkkokaupalle niin vähäpätöinen kuluerä, että niitä voitaneen nakella vaikka kaikkien kaupan kautta tehtyjen tilausten mukaan.
Tärkeintä on karkkien lähettämisen ele, se mitä karkit edustavat. Vaikka maksan itseni kipeäksi verkkokaupalle, minulle pyytämättä lähetettyjen karkkien asioista tunnen melkein jääväni voitolle.
Mitäkö tällä kaikella on tekemistä uskoni, Kristuksen tai yhtään minkään evankeliumiin liittyvän kanssa? Paljon. Olen surkea käyttämään vertauksia saati laatimaan niitä, mutta verkkokaupasta saamani karkit herättivät minussa heti vertauskuvallisia ajatuksia.
Karkit toimivat kuin Taivaan Isän rakkaus meitä lapsiaan kohtaan – sillä erotuksella, että Taivaan Isä ei tavoittele voittoa. Hän on valmis antamaan meille rakkauttaan ja siunauksiaan, suorastaan kaatamaan niitä niskaamme, aina kun vain itse olemme valmiita niiden vastaanottamiseen.
Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa, on sanonut: ”Osa haastettamme on mielestäni se, että me kuvittelemme, että Jumalalla on kaikki siunauksensa suljettuina valtavaan pilveen ylhäällä taivaassa ja Hän kieltäytyy antamasta niitä meille, ellemme me noudata joitakin ankaria, holhoavia vaatimuksia, jotka Hän on asettanut. Mutta käskyt eivät ole lainkaan sellaisia. Todellisuudessa meille satelee lakkaamatta siunauksia taivaalliselta Isältä. Omat pelkomme, epäilyksemme ja syntimme estävät sateenvarjon tavoin noita siunauksia saavuttamasta meitä.” (”Eläkää iloiten evankeliumin mukaan”, Liahona marraskuu 2014 s. 120)
Ja jos pari siunausta, pari ”taivaallista karkkia”, saa suupielet nousemaan korviin, miten hyvältä paljon suurempien siunausten saaminen tuntuu. Sellaista onnen tunnetta ei voi mitata rahassa tai millään ihmisen kehittämällä mittarilla. Taivaan Isän rakkauden ja häneltä saatujen siunausten tunteminen on luksusta olematta luksusta: Jotakin äärimmäisen erityistä, mutta kaikkien saatavissa.
Lopuksi omaa, ontuvaa vertaustani parempi vertaus. Kristus itse on sanonut: ” Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm.3:20)
Artikkelin on kirjoittanut Suvi Peltola.
