Rakas päiväkirja,

Olet minulle tärkeä. Ilman sinua monet asiat olisivat jääneet vaivaamaan päätäni, ja monesti olisin tuntenut, että olen yksin ajatusteni kanssa.

“Himmeinkin muste on vahvempi kuin vahvin muisto”, sanoi ystäväni minulle kerran,

Miten kauniisti sanottu. Mikäli haluamme tallentaa oppimaamme, kokemaamme ja näkemäämme, meidän tulisi kirjoittaa ne ylös. Voimme tehdä niin itseämme kuin muitakin varten.

Meillä ihmisillä on halu tulla muistetuiksi ja jättää jälki itsestämme tähän maailmaan. Meillä jokaisella on oma tarinamme, jonka haluamme jakaa. Tästä kertoo esimerkiksi se, kuinka paljon elämäkertoja nykyään kirjoitetaan.

Minulla on niin paljon hyviä muistoja ja hengellisiä kokemuksia. Haluan muistaa ne vielä pitkään. Haluan, että joskus joku muukin voi vahvistua kokemuksista, jotka olen kirjoittanut ylös. Ehkä tulevia lapsiani kiinnostaa, mitä äiti on tehnyt ja ajatellut nuorempana.

Päiväkirjoista pyhiksi kirjoituksiksi

Kirkon johtajat ovat kautta aikojen kehottaneet meitä kirjoittamaan päiväkirjaa. Meillä ei olisi pyhiä kirjoituksia, elleivät muinaiset profeetat olisi kirjoittaneet aikakirjoja kultalevyille.

Vaikka meidän päiväkirjamme eivät päätyisikään koskaan miljoonien ihmisten luettaviksi tai niistä ei koskaan tulisi virallisesti pyhiä kirjoituksia, ne ovat arvokkaita pyhiä kirjoituksia meille itsellemme.

Päiväkirjan kirjoittaminen voi auttaa meitä saamaan ilmoitusta. Kun me hiljennymme kirjoittamaan, voimme kokea inspiraatiota ja mielemme voi täyttyä hyvistä ideoista.

Kun kirjoitan minulle tapahtuneista asioista, opin niistä. Kirjoittaminen pakottaa prosessoimaan tapahtuneita asioita ja jopa etäännyttää niistä. Kirjoittaminen tuo mahdollisuuden nähdä tapahtuneet asiat uudenlaisesta näkökulmasta.

Päiväkirjaan voi avautua syvimmistäkin tuntemuksista ilman, että tarvitsee pelätä tuomitsemista tai muiden ihmisten reaktioita. Päiväkirja ei juoruile eteenpäin.

Kokemus päiväkirjasta

Eräs suomalainen perheenäiti kertoo päiväkirjan kirjoittamisesta näin:

“Olen pitänyt huolta siitä, että lapsilla on ollut aina käytössään oma mieluinen päiväkirja, siitä lähtien kun oppivat kirjoittamaan.

Sain joku aika sitten nuorimmaiselta tyttäreltä lahjaksi päiväkirjan ”Äiti, kerro minulle” otsikolla. Mieheni sai: ”Isä, kerro minulle” – kirjan. Lapset haluavat tietää menneisyydestämme ja heidän lapsuudestaan, ja heistä on hauskaa lukea, mitä heistä on kirjoitettu ylös.

Myös päiväkirjaan liitetyt kuvat, jne. ovat mielenkiintoisia. Päiväkirjaa kirjoittaessa usein olen huomannut että olen saanut innoitusta ja hyviä ajatuksia, ideoita perheen äitinä. Kirjoitan ylös tunnelmat elämän tärkeinä päivinä, hengelliset kokemukset, pappeuden siunaukset ja omat tavoitteeni, oppimani hengelliset asiat, lasten hauskat sutkaukset ja päivän tapahtumat.

Kirjoitan mm. samalla kun luen Liahona-lehteä tai hyvää kirjaa. Kirjoitan mitä opin, samalla kun luen. Sekä minulla, että miehelläni on päiväkirja mukana kun kuuntelemme yleiskonferenssia. Päiväkirjaan on samalla mukava piirtääkin vaikka kukkaköynnöksiä, kehystämään tekstiä ja kaunistamaan sivuja.”

Päiväkirja voi muuttaa elämän

Samaistun näihin ajatuksiin. Päiväkirja on voi olla kultaakin kalliimpi. Se voi olla meille henkireikä. Se voi lisätä meidän fyysistä terveyttämme. Esimerkiksi masennuspotilaille jo muutaman viikon kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen voi toimia paremmin kuin masennuslääkkeet.

Tiedän ihmisiä, joille päiväkirja on ollut käänteentekevä elämän kannalta. Tiedän ihmisiä, jotka kirjoittavat joka päivä. Tiedän ihmisiä, jotka eivät voisi elää ilman päiväkirjaansa.

Itselläni on vielä matkaa siihen, että kirjoittaisin joka päivä ja osaisin hyödyntää päiväkirjojen täyden potentiaalin. Rakas päiväkirja, olen silti kiitollinen, että olet olemassa. Ilman sitä en tietäisi, olisinko nyt tässä.

Susanna Koivisto on Seuraa Kristusta -sivuston bloggaaja, joka haluaa kertoa, millaista on elää tavallisen mormoninuoren elämää Suomessa. Hän on aina valmis puhumaan uskonnosta, eikä pelkää vaikeitakaan aiheita. Susanna opiskelee yliopistossa journalismia.