Muutamia vuosia sitten lähetin tyttäreni opiskelemaan BYU:n yliopistoon odottaen suuria hänen tulevaisuudestaan. Hän oli erittäin aktiivinen kirkossa kotoa lähtiessään, ja näytti siltä, että hän oli halukas olemaan jatkossakin. Hän näytti rakastavan evankeliumia…tarpeeksi. Mutta kun hän siirtyi toiseen yliopistoon muutamia vuosia myöhemmin, hän ei vain kotiutunut uuteen seurakuntaansa. Hän jättäytyi pois kirkosta eikä näyttänyt kaipaavan sitä.
Minä arvelin sen olevan väliaikaista ja helposti korjattavissa, jos vain keksisin oikean tavan päästä alkuun. Kokeilin kaikkea mahdollista. Soitin hänelle joka sunnuntaiaamu, mutta puhelin vain soi ja soi. Yritin soittaa hänen ystävilleen, jotta he ottaisivat hänet mukaansa, mutta heillä oli omat ongelmansa. Yritin viedä hänet kirkkoon itse, mutta asuin toisella puolella maata, joten se ei ollut hyvä pitkän aikavälin ratkaisu. Lähetin hänelle artikkeleita luettavaksi. Juttelin hänen kanssaan. Soitin hänen piispalleen, mutta hän kertoi, että heidän jäsenluettelossaan oli useita hänen kaltaisiaan. Olin huolissani. Rukoilin. Ja aloin murehtia.
Aluksi oli vaikeaa hyväksyä, että näin tapahtui. En vain ollut valmis uskomaan, että tämä oli uusi todellisuutemme. En arvostanut sitä, että tyttäreni levitti siipiään tai koetteli uskoaan. Halusin hänet vain takaisin. Saatoin tuskin ajatella tai puhua mistään muusta asiasta kenellekään. Olin kävelevä tunteiden ja surkeuden sekasotku, ja lähes jokainen rauhallinen hetkeni oli täynnä ahdistusta ja vääntelin käsiäni tyttäreni tekojen takia. Hän oli yli 3000 km:n päässä, mutta hän oli jatkuvasti mielessäni. Kun menin autoon ja ajattelin häntä, kyynelet alkoivat virrata silmistäni, enkä tuntunut saavan sitä näkökulmaa ja rauhaa, jota niin kovasti halusin ja tarvitsin.
Selviytyäkseni etsin ystäviä, joille puhua, ja minulla oli useita keskusteluja samankaltaisissa tilanteissa olevien kanssa. Olin onnekas löytäessäni ihmisiä, joilla oli hyödyllistä sanottavaa. He kertoivat ideoita, jotka olivat toimineet heillä, ja lopulta tuskani hellitti. Minulle oli suunnaton helpotus lopulta tuntea jonkinlaista rauhaa, joten päätin kirjoittaa ylös oppimani. Tunsin tarvetta kirjoittaa kirjan (ensimmäiseni) siitä, miten ihmiset voivat löytää rauhan tällaisessa tilanteessa. Tiesin, että aiheesta ei ollut kirjoitettu juuri mitään, ja näytti siltä, että vaivannäköni voisi auttaa muita, jotka ovat samanlaisessa ahdingossa.
Matkan varrella opin joitakin tärkeitä läksyjä sellaisista yleisistä virheistä, joita ihmiset tekevät, kun joku läheinen jättää kirkon. Opin, että on monia tapoja pahentaa asioita, mutta nämä virheet ovat vältettävissä.
Virhe #1: Saarnaa
Ensimmäinen virhe, jonka ihmiset tekevät, on yrittää saarnata henkilö takaisin laumaan. Jokainenhan tarvitsee vähän hyviä neuvoja, eikö niin? Valitettavasti se ei aina pidä paikkansa. Voi olla vaikeaa olla hiljaa, kun meistä tuntuu, että tiedämme, mitä jonkun pitäisi tehdä. Mutta jos olisit heidän tilanteessaan, haluaisitko kuulla heidän paheksuntaansa? Opin pian, että niiden asioiden esille tuominen, joissa tyttäreni minun mielestäni teki väärin, ei auttanut ollenkaan. On paljon mahdollista, että sanat, jotka toivot voivasi sanoa, soivat jo heidän korvissaan. Tämä saattaa sen sijaan olla aika rakastaa heitä ja hyväksyä se, missä he ovat kulkemassa matkallaan, ja puhua turvallisemmista aiheista – kuten lemmikeistä, lapsista tai perhetapahtumista.
Virhe #2: Ota vastaan moitteet heidän valinnoistaan
Kun lapsi jättäytyy pois kirkosta, vanhemmille voi olla erityisen vaikeaa olla syyttämättä itseään. He muistelevat kaikkia virheitä, joita he ovat vanhempana tehneet ja jokaista menetettyä mahdollisuutta näyttää lapsilleen oikea tie. Mutta lapset usein kulkevat omia teitään vanhempien teoista huolimatta. Älä rankaise itseäsi. Se ei ole sinun syysi. Minua auttoi paljon, kun muistin, että olin hyvässä seurassa joidenkin merkittävien pyhien kirjoitusten perheiden kanssa – kuten Aadamin ja Eevan, Lehin ja Sarian ja jopa itse Jumalan kanssa. Emme koskaan syyttäisi Jumalaa HÄNEN lastensa valinnoista. Tarvitseeko meidän todellakaan syyttää itseämme? Olisimme tietysti voineet tehdä jotkut asiat paremmin, mutta teimmekö parhaamme tietomme ja kykyjemme mukaan? Todennäköisesti. Onneksi pyhät kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä ihmisistä, jotka eivät ole täydellisiä. Lapsillamme on oma vapaa tahto ja heidän lähtemisensä riski on vain osa vanhemmuutta. Emme voi ottaa kunniaa heidän kaikista hyvistä valinnoistaan – joten miksi yritämme ottaa vastaan moitteet niistä valinnoista, joista emme pidä?
Virhe #3: Välttele kirkosta puhumista
Joissakin perheissä päätetään, että on liian vaikeaa edes keskustella uskonnosta, jos perheenjäsen ei enää usko samoin. Se voi myös olla virhe. Kun kirkko on niin suuri osa elämääsi, ei ole välttämättä kovin terveellistä sulkea sitä pois. Etsi sen sijaan kauneuden hetkiä uskonnollisista kokemuksistasi, jotka ovat turvallisia kerrottavaksi. Pystyttekö tuomaan perheenjäsenen mukaan keskusteluun tavoilla, jolloin molemmat osapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi? Vaikka siihen voi mennä aikaa, se on sen arvoista. Eräs isä selitti, että hänen pojallaan oli tapana lausua kriittisiä kommentteja hänen uskostaan, mutta ajan myötä he molemmat oppivat, että uskonnon ei tarvinnut olla riidan aihe heidän välillään. Isän keino oli oppia olematta puolustuskannalla ja kertoa oikeanlaisista kokemuksista. Molempien täytyi oppia kuuntelemaan. Monien väärinkäsitysten kyllästämien vuosien jälkeen poika kyselee isältään hänen uskonnollisista kokemuksistaan ja jopa käy kirkossa, kun perheessä on jokin erityinen tapahtuma.
Mieti, miksi haluat keskustella uskonnosta. Yritätkö yhä käännyttää läheistäsi takaisin kirkkoon? Ongelmia saattaa ilmetä, kun ihmiset puhuvat uskonnosta päämääränään muuttaa toisen mielipide. Paremmin toimii se, että kerrot mitä elämässäsi tapahtuu, ilman taka-ajatusta uudelleenkäännyttämisestä. Odotan nykyään sitä, että voin kertoa tyttärelleni innoittavia kertomuksia kirkosta, jotka käsittelevät turvallisia aiheita, kuten palvelu ja rakkaus, tai ihmisistä, jotka kokevat jumalallisen väliintulon elämässään. Onnekseni tytärtäni ei tunnu haittaavan muutaman hengellisen kertomuksen kuuleminen keskusteluissamme ja olen aina iloinen, kun voin ujuttaa mukaan hieman hengellisyyttä – mitä hän ei nyt saa muualta. Hän on tarpeeksi jalomielinen ollakseen kiinnostunut minun elämästäni, ja olemme molemmat oppineet, että tarkoituksena ei ole tuoda häntä takaisin kirkkoon, vaan pitää hänet lähellä sitä.
Mutta jos uskonnollisista aiheista puhumisessa on tuskallinen menneisyys, tähän pääseminen saattaa viedä aikaa. Siinä tapauksessa ole kärsivällinen. Parantumista tapahtuu.
Virhe #4: Lakkaa puhumasta heille
On monia syitä siihen, miksi perheet saattavat haluta lopettaa puhumisen sellaisen perheenjäsenen kanssa, joka on lopettanut kirkossa käymisen. Eräs nainen selitti, että hän ei tiennyt, mitä sanoisi veljelleen hänen kirkosta pois jäämisensä jälkeen, joten hän lopetti yhteydenpidon kokonaan. Joskus ihmiset lakkaavat kutsumasta ”vaeltelijoita” perheen yhteisiin kokoontumisiin, koska he eivät hyväksy heidän elämäntyyliään. Toisinaan ihmiset saattavat pelätä yhteenottoja aiheista, jotka ovat heidän sydäntään lähellä ja rakkaita heille. He eivät halua tietää yksityiskohtia, koska näistä aiheista keskusteleminen tuntuu uhkaavalta ja tuskalliselta. Mutta pois vetäytyminen saattaa näyttää torjumiselta. Eräs neuvo Presidentti Spencer W. Kimballin vaimolta, Camillalta, oli ”säilyttää suhde” perheeseen aina, kun se vain on mahdollista.
Jeesus näytti meille merkittävän esimerkin rakkaudesta ja hyväksymisestä niitä kohtaan, jotka eivät eläneet evankeliumin mukaan (katso Joh. 8). On ehkä aika hyväksyä tämä uusi todellisuus. On ehkä aika yrittää kommunikoida ja kuulla ne tuskalliset kertomukset, jotka ovat vieneet läheisemme pois, kuunnella avoimin sydämin, ja vastustaa halua vastata vihalla. Rakkauden ja uskonnon ydin on löytää tapa, jolla voimme syleillä henkilöä, teki hän millaisia valintoja tahansa. Mikä onkaan parempi tapa tehdä tämä, kuin pitää kiinni läheisistämme? Kun ymmärrämme, että Jumala rakastaa heitä enemmän, kuin me koskaan voimme tai tulemme rakastamaan, voimme myös ymmärtää, että meidän tehtävämme on vain rakastaa heitä, kaikesta huolimatta.
Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Robin Zenger Baker ja se on julkaistu ldsliving.com -sivustolla otsikolla ”When a Loved One Leaves the Church: 4 Mistakes to Avoid.”
Suomi ©2017 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
