Yhteiskunta muuttuu suunnattoman nopeasti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana esimerkiksi Yhdysvalloista on kansakuntana tullut äärimmäisen jakautunut tärkeissä asioissa kuten elämän arvo, uskonnollisten yhteisöjen ja moraalin arvo, luonnollisen perheen arvo ja mistä muodostuu asianmukainen koulutus. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hedelmättömät väittelyt täyttävät radioaallot ja internetin. Perheet tuntevat olevansa uhattuja, yksilöt tuntevat olevansa aliarvostettuja ja lapsista tulee yhä aggressiivisempia ja masentuneempia.

Mitä maailmassa oikein tapahtuu? Vastaus on siinä, että vastakulttuuri on nykypäivänä vahvemmin uutta kulttuuria. Onneksi maailman perheillä on yhä toivoa. Jos kulttuurin ja kulttuurin luomisen tai muuttamisen prosesseja ymmärretään, tarvitaan vain harkittuja toimenpiteitä luomaan myönteisiä sosiaalisia muutoksia kotona. Vanhemmat, jotka tarjoavat lapsilleen harkiten ymmärrystä siitä, mitä kulttuuri ja vastakulttuuri ovat, kuten menestymisen taitoja, luovat lapsia, joista tulee itsevarmoja kulttuurillisia johtajia tulevaisuudessa.

Kulttuurin ymmärtämisen vaikutus

Vuonna 2009 BBC Englannissa teki televisio-ohjelman perheestäni, jonka nimi oli The World’s Strictest Parents (suom. Maailman ankarimmat vanhemmat). BBC toi tätä ohjelmaa varten kaksi 17-vuotiasta brittiläistä teiniä asumaan kotiimme kahdeksan päivän ajaksi. Tarkoituksena oli nähdä, muuttaisivatko he mieltään tai käyttäytymistään, jos he asuisivat perheessä, jota useimmat pitäisivät ”ankarana”. BBC:n mukaan vanhemmat ovat ankaria, jos he eivät anna lastensa polttaa tupakkaa, juoda alkoholia, juhlia ja hankkia tatuointeja. Rima oli melko matalalla. Itse asiassa en usko, että he ymmärsivät, miten paljon he oppisivat sanasta ”ankara” tullessaan kotiimme tekemään ohjelmaa.

Ennen heidän tuloaan tarkistin sanan ”ankara” merkityksen sanakirjasta, koska en oikein pitänyt siitä, että minua kutsuttaisiin sellaiseksi. Mielestäni se tarkoitti ”häijyä” tai ”ilkeää”. Olin myönteisesti yllättynyt lukiessani vuoden 1828 Websterin sanakirjastani, että sana ankara tarkoitti itsensä hallitsemista ennalta-asetettujen periaatteiden mukaisesti. Kyllä, olin ankara vanhempi – ehkä jopa maailman ankarin.

BBC-ohjelmamme oli valtava menestys. Ohjelmantekijät kertoivat meille, että se oli ”eniten katsottu jakso ikinä BBC:llä”. Ja se oli sitä siksi, että ihmiset näkivät jotakin, mitä he eivät koskaan uskoneet näkevänsä: rauhallisuutta ja ankaruutta.

Ohjelman esittämisen jälkeen Leadsin Metropolitan yliopiston luennoitsija Mark Wanstall kirjoitti nettiartikkelin nimeltä: ”Mitä voimme oppia ohjelmasta Maailman ankarimmat vanhemmat?”

Hän sanoi artikkelissaan, että kaikissa ankarissa perheissä, joihin näitä ongelmaisia brittilapsia lähetettiin, oli kolme yhteistä asiaa, jotka tekivät niistä ankaria:

  1. Jokaisessa perheessä oli vahva perhekulttuuri. Se tarkoitti sitä, että jokainen ankara perhe oli harkiten määritellyt sen, millainen perhe se halusi olla ja loi ympäristön, jossa heidän tavoitteensa voitaisiin toteuttaa. Heillä oli taidot ja järjestelmä ja heillä oli määrätyt tavat kommunikoida ja ratkaista ongelmia kotona.
  2. Jokaisessa perheessä oli vahva sosiaalinen kulttuuri, joka tuki heidän perheensä kulttuuria. Eli jokaisella ankaralla perheellä maailmanlaajuisesti oli perheiden tai kirkon ja yhteisön jäsenten verkosto, joka tuki heidän perhekulttuuriaan ja kasvatusvalintojaan, vaikka he saattoivatkin tehdä jotain asioita eri tavalla omissa kodeissaan.
  3. Jokaisella perheellä oli vahvat uskomukset. Eräs hauska asia ohjelmassa oli se, että jokainen jakso tapahtui eri maailmanosassa ja oli ikkuna muihin kansallisuuksiin ja uskonnollisiin kulttuureihin – kuten myös perhekulttuureihin. He yrittivät vihjailla monenlaisten uskonnollisten perheiden välityksellä sitä, että jos perhe on uskonnollinen, he olivat todennäköisesti ankaria ihmisiä. Siinä on järkeä, koska historiallisessa mielessä periaatteet, puhdas moraali ja hyveet ovat juurrutettu uskonnollisessa ja jumalallisessa opissa.

Kotikulttuurin määritteleminen harkitusti

Vuosia sitten otin osaa kotikoulutus-konferenssiin, jossa eräs äiti puhui omasta ”kotikulttuuristaan”. Tämä ilmaisu oli minulle uusi ja se jäi mieleeni. Sanomasta välittyi selvästi, vaikka en usko hänen sanoneen sitä suoraan, että oppiminen on kulttuurillista ja että perhe tai ”kotikulttuuri” voisi ratkaista koulutuksen onnistumisen.

Mieleeni tuli, että termi “kotikulttuuri” oli se ero perheiden välillä, joilla oli ”homma hallussa” (tai joilla oli näkemys perheestä ja kotiympäristöstä keinona luoda erilainen vapaampi ja itsevarmempi ihminen), ja niiden, jotka suorittivat tehtävälistansa joka päivä, mutta joista kasvoi samanlaisia lapsia kuin joka toisesta valtavirran perheestä Amerikassa. Sellaisissa lapsissa oli jotain erilaista, joiden vanhemmat olivat harkitusti luoneet vahvat perhekulttuurit.

Tällaiset perheet:

  • Elivät merkityksellisesti. Heidän valintojensa taustalla oli tiedossa olevat syyt.
  • Sanoivat “ei” sellaisille toiminnoille ja medialle, joita muut perheet heidän naapurustossaan saattoivat tehdä tai katsoa ajattelematta sen enempää.
  • Uskoivat, että vapaus on seurausta itsehallinnan oppimisesta.
  • Keskustelivat syvällisistä, ajankohtaisista ja sosiaalisesti asiaankuuluvista aiheista, kirjoista ja artikkeleista.
  • Viettivät paljon aikaa lastensa kanssa leikkien, lukien, tutkien ja luoden läheisen suhteen heidän kanssaan.
  • Käyttivät aikaa joka päivä keskustellakseen moraalista, uskonnollisista asioista ja ydinkirjoista.
  • Kehittivät ymmärryksen perheestä ja henkilökohtaisesta tehtävästä ja tunsivat olevansa velvollisia suuntautumaan ulospäin ja auttamaan maailmaa tulemaan vapaammaksi ja iloisemmaksi.

Mitä vastakulttuuri todella on?

Ajatuksena on se, että vastakulttuuri ei ohjaisi lapsen kasvatusta. Sen sijaan tarkoituksena on ymmärtää kulttuuria ja kasvattaa lapset pitäen mielessä todellinen kulttuuri.

Websterin sivistyssanakirjassa vuodelta 1828 sanotaan, että kulttuuri on ”maan valmistamista satoa varten kyntämällä; viljelyä; työn tai muiden keinojen soveltamista hyvien ominaisuuksien kehittämiseksi tai kasvua mielen kulttuurissa tai hyveellisyyden kulttuuri; mikä tahansa työ tai keinot, joita käytetään kehittymiseen, korjaamiseen tai kasvuun.”

Sana “kultivoida”, joka mainitaan kulttuurin määritelmässä, tarjoaa enemmän ymmärrystä siitä, mitä kulttuuri merkitsee kodissa ja perhesuhteissa. Sanan kultivoida merkitys on ”muokata, istuttaa, pukea, kylvää, hankkia viljaa; kehittymistä työn tai opiskelun kautta; edistää jonkin kasvua; jalostaa ja kehittää virheitä korjaamalla, ja voimien tai hyvien ominaisuuksien laajentamista; vaalimista; hoivaamista…”

Vau! Jos aiomme saada aikaan vahvoja koteja ja sosiaalisia kulttuureja, meidän täytyy olla kultivaattoreita. Meidän luonnollisesti täytyy korjata lastemme virheet, vaalia heitä ja auttaa heitä kehittymään ja edistymään heidän hyvissä ominaisuuksissaan.

Jos kodissamme ei ole riittävästi ohjeistusta, korjausta ja ylistystä, vedämme perheitämme kulttuurista vastakkaiseen suuntaan. Silloin vastakulttuuri vallitsee perheessä; perheestä tulee vastakkainen tai vastakulttuurinen. Sana “vasta” tarkoittaa “päinvastaista; vastapuolta; vastakkaista suuntaa; väärää suuntaa.”

Eli vaikka onkin hyvin houkuttelevaa katsoa perheitämme ympäröivää maailmaa ja ajatella, että meidän täytyy kasvattaa perheemme tavalla, joka on vastakkainen ympärillämme näkyvään kulttuuriin, niin todellisuudessa juuri tuo yhteiskunnan osa, joka on moraalin ja perhearvojen vastainen, on oikeasti kulttuurin vastakohta.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Nicholeen Peck ja se on julkaistu ldsmag.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.