Sen jälkeen, kun valmistuin lukiosta 19-vuotiaana, lähdin kokoaikaiseen lähetystyöhön Espanjaan. Palvelin siellä neljä kuukautta. Yleensä sisarlähetyssaarnaajat palvelevat puolitoista vuotta, mutta itselläni oli terveysongelmia, joiden takia tein päätöksen tulla takaisin Suomeen ja hoitamaan itseni kuntoon. Terveysongelmista ja aikaisesta kotiinpaluusta huolimatta olen kiitollinen upeasta kokemuksestani Espanjassa.
Päätös lähteä lähetystyöhön on jokaiselle henkilökohtainen, eikä se kuulu kenellekään muulle kuin tälle henkilölle ja Taivaan Isälle. Vaikka haluan kannustaa kaikkia mormoninuoria palvelemaan lähetystyössä, jokaisella on oikeus tehdä oma päätöksensä. Tämän kirjoitusten tarkoitus ei ole sanoa, että lähetystyö olisi paras vaihtoehto jokaiselle, tai että lähetystyön käyminen tekee ihmisestä jollain tavalla paremman. Haluan vain avata syitä, miksi kokemus oli itselleni niin tärkeä.
1. Toteutin pitkäaikaisen unelmani
Lähetystyöhön lähteminen oli unelmani niin kauan, kuin muistan. Olen aina ihaillut lähetyssaarnaajia ja heidän tekemää työtänsä ja toivoin aina tulevani heidän kaltaisekseen. Vaikka lukioikäisenä kyseenalaistin päätöstäni muutamaan kertaan ja lähteminen tuntui joskus vaikealta, lähetystyö oli minulle unelma ja olisin katunut loppuelämäni, jos en olisi toteuttanut sitä.
2. Opin puhumaan espanjan kieltä – kommunikoin edelleen sujuvasti
Lähetyssaarnaajat eivät saa itse valita, mihin maahan he menevät tai millä kielellä he suorittavat palveluksensa. Opiskelin yläasteella ja lukiossa espanjaa, mutta kielitaitoni ei todellakaan ollut kovin hyvä. Lähetystyössäni opin kielen nopeasti. Myöhemmin yliopistolla espanjan opettajani on tullut kysymään minulta, olenko asunut Espanjassa – sen kuulemma kuuli puheestani.
3. Näin, kuinka evankeliumi voi muuttaa toisen ihmisen elämän
Vaikka sanomamme torjuttiin päivittäin lukuisia kertoja, joukkoon mahtui myös ihmeitä. Näin, kuinka ihmiset löysivät enemmän rauhaa, toivoa ja lohtua vaikeisiin elämäntilanteisiinsa. Näin, kuinka ihmiset lopettivat esimerkiksi tupakoinnin tai tekivät muita muutoksia elämäntapoihinsa. Nyt kolmen vuoden jälkeen on palkitsevaa pitää yhteyttä ihmisiin, joita olen silloin opettanut, ja nähdä kuinka paljon he nauttivat kirkossa käymisestä.
4. Löysin toisen perheen itselleni
Ystävät on yksi parhaista siunauksista lähetystyöstäni! Meistä lähetyssaarnaajista vastuussa ollut lähetysjohtajani ja hänen vaimonsa ovat minulle kuin toiset vanhemmat, ja olen vieraillut heidän luonaan pari kertaa lähetystyöni päättymisen jälkeen. Muut lähetyssaarnaajat, joiden kanssa palvelin, tulivat myös tärkeiksi, kuten myös paikalliset kirkon jäsenet Madridissa ja Teneriffalla. Pidän heihin edelleen yhteyttä ja koen iloa näistä ihmissuhteista.
5. Opin enemmän Kristuksesta
Lähetyssaarnaajat kantavat rinnassaan nimikylttiä, jossa lukee heidän oman nimensä alla, että he edustavat Jeesuksen Kristuksen kirkkoa. Nimikylttini oli minulle konkreettinen muistutus siitä, ketä edustan ja minkä takia olen tullut Espanjaan. Yritin aina tehdä asioita, joita Kristuskin tekisi: olla ystävällinen kaikille, löytää tapoja auttaa ja opettaa evankeliumista. Vaikeimpina hetkinä minua Kristuksen sovituksen ajatteleminen.
6. Itsenästyin ja opin tekemään päätöksiä
Itsenäistyin lähetyössä viettämieni neljän kuukauden aikana valtavasti ja opin tekemään päätöksiä. Päätös palata takaisin Suomeen oli vaikea. Kun etsin siihen johdatusta Taivaan Isältä, tajusin ensimmäistä kertaa, ettei elämässä ole aina yhtä oikeaa polkua, vaan joskus pitää valita kahden vaihtoehdon väliltä. Minusta ei ole koskaan tuntunut, että sain päätökseen selkeän vastauksen, mutta tein ratkaisun, joka tuntui parhaimmalta. Sen jälkeen minulla on ollut enemmän itseluottamusta elämäni päätöksissä.
7. Opin tärkeitä ihmissuhdetaitoja
Lähetyssaarnaajat kommunikoivat jatkuvasti muiden ihmisten kanssa: itse asiassa he pyrkivät puhumaan joka ikisen vastaantulijan kanssa. Ihmisiä tuli kohdattua laidasta laitaan. Eniten ihmissuhteista kuitenkin minulle opettivat toverini, joiden kanssa asuin lähetystyössäni. Minulla oli lähetystyöni aikana 3 toveria, joista jokaisen kanssa asuin neljästä kuuteen viikkoon. Opin rakastamaan heitä paljon, vaikka mukaan mahtui vaikeitakin hetkiä.
8. Lähetystyöhön valmistautuminen auttoi minua kehittymään
Minulla oli lukioikäisenä selkeä tavoite lähteä lähetystyöhön heti ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen. Kun jo muutamaa vuotta ennen tiesin, mitä halusin tehdä, se motivoi minua olemaan parempi ihminen: pysymään kelvollisena, oppimaan lisää pyhistä kirjoituksista ja opettelemaan niitä taitoja, joita ajattelin tarvitsevani lähetystyössä. Mikäli minulla ei olisi ollut konkreettista tavoitetta teini-ikäisenä, en olisi varmaankaan käyttänyt aikaani yhtä hyvin.
9. Minusta tuli paljon ystävällisempi ja myötätuntoisempi ihminen
Nämä ominaisuudet tulivat ehdottomasti niiden vaikeiden kokemusten kautta: lähetystyössäni minulla oli vaikeampaa kuin koskaan aiemmin elämässäni. Joka kerta, kun kuulen jonkun kärsivän jostain vaikeudesta, minusta tuntuu aidosti pahalta heidän puolestaan. En edelleenkään ymmärrä kaikkien ihmisten kaikkia vaikeuksia, mutta ymmärrän lähetystyöni ansiosta hieman enemmän, ja haluni kohdata muut ihmiset rakkaudella on lisääntynyt.
