Istuin presidentti Nelsonia vastapäätä sakramenttikokouksessa ja se mitä koin, muutti elämäni. Näin se tapahtui:

Olin lauantaina muutamien ystävieni ja työkavereideni kanssa vuorilla, kun sain kaikille seurakuntamme jäsenille lähetetyn sähköpostiviestin piispaltamme:

“On kunnia ja etuoikeus saada profeettamme, presidentti Russell M. Nelson ja hänen vaimonsa, sisar Wendy W. Nelson vieraaksemme ja puhumaan sakramenttikokouksessamme huomenna, sunnuntaina, syyskuun 23. päivänä klo 11.00.” sähköpostissa sanottiin.

Saimme tietää sen viime hetkellä. Piispa sai tietää sen viime hetkellä. Se oli yllätys meille kaikille.

Ensimmäinen reaktioni luettuani sähköpostiviestin oli: ”Hienoa. En ole koskaan aiemmin ollut lähellä profeettaa.”

Toinen reaktioni luettuani sähköpostin oli: ”Haluan tietää, onko tuo mies todella Jumalan profeetta.”

En tiedä miksi, mutta samalla kun raahauduin mitä kauneimman syksyisen vuoristomaiseman halki, sain yhtäkkiä palavan halun saada todistuksen siitä, että oliko tämä mies Jumalan profeetta maan päällä tänä aikana.

En ole koskaan elämäni aikana todella pyytänyt Jumalaa antamaan todistusta kenestäkään profeetasta. Ehkä olen sen takia huono kirkon jäsen, kuhnuri tai jotain. En tiedä. Olen vain tavallaan hyväksynyt ja tukenut profeettoja asemassaan. Kysyn harvoin Jumalalta mitään ratkaisevia kysymyksiä kirkosta, koska menneisyyden perusteella en ole koskaan todella tuntenut, että olisin saanut suoran vastauksen. Ehkä en ole tarpeeksi lähellä Pyhää Henkeä, mutta minusta on aina tuntunut, että minun täytyy nähdä paljon vaivaa ja tutkia paljon saadakseni vastauksia kysymiini kysymyksiin.

Joten, kuten aina ennenkin, alkaisin heti tutkia asiaa ja jättäisin väliin Jumalalta kysymisen rukouksessa.

Mutta noilla vuorilla tuona lauantaipäivänä, en voinut unohtaa näitä selkeitä sanoja mielessäni:

”Kysy minulta.”

Yritän olla liioittelematta asioita…mutta kerron tämän. Minusta tuntui, että Jumala halusi minun kysyvän Häneltä rukouksessa, oliko tuo suuri, mutta erehtyväinen mies, joka istui edessäni, Hänen valtuutettu profeettansa maan päällä tänä aikana.

Pidin siis erityisen rukouksen lauantaina pyytäen Jumalaa ilmoittamaan minulle sakramenttikokouksen aikana, oliko presidentti Nelson Hänen profeettansa ja oliko Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko oikealla tiellä.

Minulla ei ollut yhtä paljon uskoa kuin Joseph Smithillä, kun hän meni pyhään lehtoon. En odottanut vastausta rukoukseeni. Päättelin, että minun täytyy tarpoa eteenpäin aivan kuten ennenkin toivoen, että Herra on johdossa ja että minä olen oikeassa paikassa.

Mutta minulle tapahtui jotakin, mitä on tapahtunut vain kerran aikaisemmin elämässäni; aikana, jolloin olin tekemässä päätöstä lähetystyöhön lähtemisestä. Se oli minulle ratkaisevaa aikaa, yksi tienhaaroista elämässäni.

Ehkä Jumala näki, että tuo sunnuntai, syyskuun 23. päivä, oli toinen noista ratkaisevista ajoista elämässäni, koska jollakin sanoinkuvaamattomalla tavalla Hän puhui sielulleni Pyhän Hengen kautta.

En ole koskaan ymmärtänyt, mistä ihmiset puhuvat, kun he kertovat palavasta tunteesta rinnassa. Olen itse aina kokenut Pyhän Hengen Joseph Smithin kuvailemalla tavalla…puhtaan älyn virtaamisena itseeni ja mieleni valaistumisena.

Mutta vain sekunteja sen jälkeen, kun kokous alkoi, lukitsin silmäni presidentti Nelsoniin ja tapahtui jotain, millä ei ollut mitään tekemistä mieleni tai älyni kanssa.

Tämä tunne, tämä palo, tämä valo, tämä lämpö velloi minussa.

Seuraavat sanat tulivat mieleeni:

“Tämä on vastaus rukoukseesi. Tämä on minun profeettani ja tämä on kirkkoni.”

En voinut puhua. Kyynelet tulvahtivat silmiini. 5-10 sekunnin sisällä tiesin epäilemättä, että olin saanut vastauksen rukoukseeni…ja se on poikkeuksellista minun kohdallani.

Minusta tuntuu, että en koskaan saa vastauksia rukouksiini. Mutta en voi kieltää sitä, mitä tuona päivänä tapahtui.

On olemassa niin monia ääniä ja niin monia lähteitä, jotka luovat paljon epäilyä. Olen tuntenut viime aikoina kuten Joseph Smith sanoessaan: ”Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä?” (JS-historia 1:10).

KUKA ON OIKEASSA? Tuntuu kirjaimellisesti siltä, että hämmennys on suurempaa kuin koskaan. Asioiden muuttumisen ja eteenpäin menemisen vauhti on aiheuttanut sen, että monet tulevat esiin ja ilmaisevat ääneen vastustuksensa.

Mutta tämä yksinkertainen kokemus, yksinkertainen kysymys…toi minulle tiedon ja varmuuden, jota olin etsinyt.

En voinut laulaa. Olin liian liikuttunut.

Katsoin ylös. Piispa ja hänen neuvonantajansakaan eivät voineet laulaa. Ehkä he kokivat jotakin, millä Herra näki soveliaaksi siunata heitä.

Kun kokous oli ohi, lauloimme seisoen ”Kiitos Luojamme profeetasta”.

Presidentti ja sisar Nelson tulivat heti alas korokkeelta…ja arvatkaa, minne he menivät. Suoraan nuorten luokse. Miettikääpä sitä.

Tyttäreni kätteli profeettaa, joka sitten käveli kyyneleet silmissään ulos ovesta.

Opin enemmän tänään kymmenessä sekunnissa kysymällä Jumalalta vilpittömässä rukouksessa, kuin olen oppinut kaikkien näiden vuosien aikana kuuntelemalla oppineita ja kriitikkoja.

Luulen, että jos profeetta haluaisi nuorten ja kenen tahansa, jolla on vaikeuksia saada vastauksia, tietävän yhden asian, se olisi tämä:

Kysy Jumalalta.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Greg Trimble ja se on julkaistu sivustolla gregtrimble.com. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.