Kerron teille kaksi tarinaa. Näissä tarinoissa on yhteistä se, että molemmissa hukkaan arvoesineitä, ja että molemmat tarinat opettivat minulle, kuinka paljon Jumala siunaa meitä.
Tarina 1: Yliopistolle jäänyt lompakko
Olin tilaamassa sushi-ravintolassa ja kaivamassa lompakkoani esiin, kun huomasin, ettei sitä löydy mistään. Nolona, lähes kyyneleet silmissä, kävin läpi koko reppuni ja totesin, että olen hukannut lompakkoni. Pahoittelin, etten voikaan jäädä syömään. Lähdin takaisin yliopistolle, jossa olin viettänyt koko päivän.
Matkalla yliopistolle lähetin viestin ystävälleni. Pyysin häntä rukoilemaan, että lompakkoni löytyisi pian. Rukoilin itsekin. Saavuin yliopistolle noin vartin kävelymatkan jälkeen ja menin kahvilaan, jossa olin opiskellut aiemmin samana päivänä. Joku ihana asiakas oli palauttanut lompakkoni myyjälle, joten sain sen takaisin heti.
Laitoin ystävälleni iloisen viestin: “Löysin sen! Kiitos!”
Hänen vastauksensa pysäytti: “Hienoa! Se oli nopea rukousvastaus!”
Sekunnin murto-osan ajattelin, että itsehän minä sen omalla työllä löysin. Sitten nöyrryin. Taivaan Isä oli todella kuullut rukoukseni. Hän oli itse asiassa kuullut ne jo ennen kuin olin ehtinyt rukoilla. Hän oli kuullut rukoukseni jo aiemmin päivällä, kun hän oli johdattanut jonkun ystävällisen ihmisen lompakkoni äärelle ja palauttanut sen. Hän johdatti minut kysymään lompakkoa oikeasta paikasta. Hän auttoi minua pysymään rauhallisena ja järjesti päiväni aikataulut siten, ettei lompakkoni katoamisesta koitunut minulle haittaa.
Ajattelin, kuinka usein rukoilemme asioita ja anomme Jumalalta siunausta. Valitettavasti lähes yhtä usein, saadessamme vastauksia rukouksiimme, unohdamme ne. Ajattelemme, että asioiden onnistuminen on sattumaa, tai että saavutimme ne omalla työllämme.
Tarina 2: Hyvää asiakaspalvelua joukkoliikennetoimistosta
Eräänä aamuna viime viikolla olin lähdössä kouluun, kun en löytänyt bussikorttiani mistään. Etsin repun, takin taskut ja kaikki mahdolliset lokerot. Lopulta otin muutaman kolikon ja lähdin kouluun, koska en voinut jäädä enää etsimään. Olin huolissani, sillä kortilla oli vielä riittävästi arvoa maksamaan kaikki bussimatkani ensi syyskuuhun asti.
Kävin kaikki yliopiston vahtimestarit läpi, mutta korttiani ei oltu löydetty. Soitin joukkoliikennetoimistoon. He sanoivat, että jos tulen henkilöllisyystodistukseni ja kymmenen euron kanssa paikan päälle, saan uuden kortin, jossa on yhtä paljon arvoa kuin vanhassani.
Seuraavana päivänä marssin joukkoliikenteen palvelupisteeseen ja kerroin, että korttini on kadoksissa. Näytin heille henkilötodistukseni, ja maksoin kymmenen euroa uudesta kortista. Sain valita, minkä värisen kortin haluaisin.
Jotain hyvää tästä kortin katoamisestakin seurasi, vitsailin, kun valitsin uuden korttini väriksi oranssin.
Kun uudelle kortilleni ladattiin arvoa, asiakaspalvelija kertoi minulle, että heidän järjestelmässään olevan virheen takia minulla on nyt matkustusoikeus A-B-C-vyöhykkeille aikaisemman A-B-vyöhykkeiden sijaan. Olin siis saanut ilmaiseksi yhden ylimääräisen matkustusvyöhykkeen. Asiakaspalvelija hymyili ja sanoi, että nyt tuli kyllä kannattava reissu.
Lähdin palvelupisteeltä täynnä kiitollisuutta. Vaikka olin itse mokannut ja hävittänyt korttini, sain silti hyvää palvelua. Sain erittäin pienellä summalla takaisin kaiken sen, minkä olin kadottanut. Lisäksi sain vielä ekstraa kaupan päälle.
Ajattelin, kuinka käyntini asiakaspalvelupisteessä muistuttaa sitä, kuinka Jumala siunaa meitä. Vaikka me itse mokailemmekin maan päällä ja teemme virheitä, meidän on Kristuksen sovituksen ansiosta mahdollisuutta saada kaikki anteeksi ja aloittaa alusta, jos me vain pyydämme sitä. Lisäksi Hän antaa meille “kaupan päälle” muitakin siunauksia, joita emme omasta mielestämme ansaitse.
Nämä kaksi kokemusta yhdessä muistuttivat minua siitä, kuinka Taivaan Isä pitää meistä huolen. Hän on aina halukas siunaamaan. Usein jopa ne asiat, jotka eivät aluksi vaikuta siunauksilta, voivat kääntyä sellaisiksi.
