Meillä kaikilla on päiviä, jolloin tuntuu, ettemme riitä. Vaikka kukaan meistä ei olekaan täydellinen, me voimme silti olla itsevarmoja. Kuinka siis rakennamme tuota itsevarmuutta? Yksi teko kerrallaan, yksi päivä kerrallaan.

1. Näytä itsevarmalta, käyttäydy itsevarmasti.

Aloita päiväsi käyttämällä aikaa valmistautumiseen. Jos todella haluat antaa vaikutelman itsevarmuutta uhkuvasta itsestäsi, muista ruumiinkielesi. Pidä olkapäät suorassa ja pää pystyssä. Kun kuvittelet itsevarmaa ihmistä, näetkö heidän seisovan suorassa ja hymyilevän? Jäljittele tuota kuvittelemaasi itsevarmaa henkilöä.

2. Unohda negatiivisuus.

Ympäröi itsesi positiivisilla vaikutteilla ja vältä negatiivisia ajatuksia, käytöstä ja keskusteluja.

Kun pessimistiset äänet täyttävät pääsi, korvaa ne. Sen sijaan, että ajattelisit: ”Minä en riitä”, ajattele: ”Voin tehdä mitä tahansa Jumalan avulla”. Elämään suhtautuminen positiivisesti johtaa positiivisiin tuloksiin.

3. Pidä päivittäistä päiväkirjaa onnistumisista ja kiitollisuuden aiheista.

Kirjoita aina päivän päätteeksi lista asioista, joita sait aikaan ja asioista, joista olet kiitollinen. Milloin ikinä tunnet olosi alakuloiseksi tai masentuneeksi, käy uudelleen läpi joitain onnellisimmista hetkistäsi.

Päivittäisen onnistumisen pohtiminen antaa sinulle tunteen itsearvosta ja motivoi sinua tekemään enemmän. Jumalan siunausten huomaaminen lisää kiitollisuuttasi elämää kohtaan ja täyttää sydämesi Hänen rakkaudellaan.

4. Lähde mukavuusalueeltasi.

Itsevarmuus vahvistuu kertarysäyksellä aina, kun teet jotain, jota et ole koskaan aiemmin tehnyt tai jota et koskaan kuvitellut pystyväsi tekemään. Kurottamalla joka päivä hieman pidemmälle kasvatat henkilökohtaisten onnistumistesi listaa, joka puolestaan ruokkii itsevarmuuttasi.

5. Rakasta, älä vertaile.

Mitä tulee kuvaasi itsestäsi ja toisista, älä vertaile. Jokainen on erilainen. Hyväksy ja ylistä ainutlaatuisia ominaisuuksiasi ja potentiaaliasi. Onnellisuus tulee siitä, että arvostat itseäsi sellaisena kuin olet ja millaiseksi voit tulla – aivan kuten Jumalakin sinua arvostaa.

Sen sijaan, että vertailisit itseäsi muihin, rakasta heitä. Herra opettaa: ”Edelleen sisimpäsi olkoon täynnä rakkautta kaikkia ihmisiä ja uskon huonekuntaa kohtaan, ja hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta.” (Oppi ja liitot 121:45)

6. Usko Jumalaan ja nöyrry hänen edessään.

Herra myös opetti: ”Jos ihmiset tulevat minun luokseni, minä näytän heille heidän heikkoutensa. Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä, ja minun armoni riittää kaikille ihmisille, jotka nöyrtyvät minun edessäni; sillä jos he nöyrtyvät minun edessäni ja uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi.” (Eter 12:27)

Nöyryys ja usko Jumalaan antavat tarvitsemaasi voimaa pyrkiä eteenpäin ja päästä epävarmuuden aikojen yli.

7. Usko itseesi.

Jumala uskoo sinuun. Gordon B. Hinckleyn mukaan sinunkin pitäisi:

”Uskokaa itseenne. Uskokaa kykyynne tehdä suuria ja hyviä asioita. Uskokaa, ettei niin korkeaa vuorta ole, ettette voisi kiivetä sille. Uskokaa, ettei niin ankaraa myrskyä ole, ettette voisi kestää sitä. Te olette Jumalan lapsia, äärettömän kyvykkäitä. Seiskää hieman suoraselkäisempinä, nouskaa hieman korkeammalle, olkaa hieman parempia. Nähkää ylimääräistä vaivaa asioiden eteen. Teistä tulee onnellisempia. Tunnette uutta tyydytystä, uutta iloa sydämessänne.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Gordon B. Hinckley, luku 3: Onnellisuuden asenteen ja optimismin hengen vaaliminen)

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Mormon Channel -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.