Elimme aikaa, jolloin avioliitossamme kaikki tuntui olevan kaikkea vastaan – eroavaisuudet perheissä, työpaineet, stressaava taloudellinen tilanne, hektinen aikataulu, terveysongelmat – ja huomasin pyöritteleväni silmiäni miehelleni aivan liian usein. Tunsin olevani stressinsietokykyni äärirajoilla ja mikä tahansa heilahdus vaa’alla saisi kaiken tämän musertamaan meidät alleen.
Kauhulla seurasin stressin muuttavan minun normaalisti rentoa ja positiivista otettani elämään ja mieheni joutui ottamaan vastaan negatiivisuuteni ja valitusteni ryöpyn – ja se vain lisäsi syyllisyyden tunteideni kiehuvaan keitokseen.
Kerran, kun olisin todella tarvinnut miestäni, huomasin meidän kasvavassa määrin etääntyvän toisistamme, niin henkisesti kuin emotionaalisestikin. Emme kumpikaan käyttäytyneet kuten yleensä ja selviytyminen oli työntänyt taka-alalle kiusoittelun, naurun sekä spontaaniuden.
Se ei ollut mikään radikaali muutos. Molemmat rakastimme vielä toisiamme. Molemmat nautimme edelleen elämästämme ja avioliitostamme. Mutta kaikessa tuntui olevan jotain, joka hiersi minua. Kaikki pienet ärsyttävät tavat, unohtuneet likaiset astiat tai mikä tahansa poikkeama siitä kuinka avioliittomme minun mielestäni piti toimia, vaivasivat minua.
Kunnes aloitin pienen kokeilun ja löysin yhden lauseen, joka muutti avioliittoni. Aloin pelata pientä peliä itsekseni; milloin ikinä aloin hermostua tai turhautua mieheeni, kerroin itselleni yhden asian, jota arvostin hänessä. Se oli alkuun kankeaa enkä aina onnistunut siinä, mutta kehitin pian itselleni tavan keskittyä siihen kaikkeen hyvään, jota hän elämääni tuo – enkä vain niihin ylimääräisiin tiskeihin tai pyykkikasaan.
Mutta minusta alkoi varsin nopeasti tuntua, ettei se riittänyt. Minun tarvitsi kertoa miehelleni ne syyt miksi rakastin häntä ja miksi valitsin rakastaa häntä joka päivä. Silloin törmäsin lauseeseen, joka muutti kohdallani kaiken: ”Tiedätkö yhden niistä syistä, miksi rakastan sinua? Esimerkiksi…” – ja sen loputtomat muunnelmat. Mieheni ei ole kaikkein tunteellisin ihminen tällä pallolla – yksi syy miksi rakastan häntä – joten olin huolissani hänen reaktiostaan tätä uutta tapaani kohtaan. Mutta hämmästyksekseni tuo lause ei koskaan tuntunut kiusalliselta tai pakotetulta. Pitkin päivää ja viikkoa, aloin muistella hyviä hetkiä, kiinnittää huomiota epäitsekkäisiin tekoihin ja huomata uusia ominaisuuksia miehessäni. Olipa se sitten jokin pieni oikku, joka sai minut hymyilemään, tai jotain hengellistä ja syvällistä, minä nyt tietoisesti huomioin nämä luonteenpiirteet ja mieheni ymmärsi, miksi rakastin häntä – aamusta iltaan, elämän töyssyissä ja tyynellä, kun nauroimme ja jopa kun itkimme yhdessä.
Tämä syvempi ymmärrys tästä merkittävästä ihmisestä, jonka kanssa olen mennyt naimisiin, ja vieläkin parempi ymmärrys asioista, jotka jäävät huomiotta arjen touhuissa, ovat saaneet aikaan sen, että ne pienet, toisen kanssa elämisestä aiheutuvat, ärsyttävät asiat eivät ärsytä minua. Odotukset siitä millaisia meidän tai avioliittomme pitäisi olla, eivät vaivaa minua enää. Odotusten sijaan huomaan keskittyväni nyt hetkiin; tarrautuen noihin yksinkertaisiin ja odottamattomiin hetkiin, jotka tekevät avioliitostamme seikkailun.
Kokonaiskuvaa katsoessa, mikään ei ole muuttunut avioliitossamme. Eroavaisuudet, paineet, taloudellinen tilanne ja muut, ne ovat edelleen kaikki siellä. Mutta minun kuvassani kaikki on muuttunut. Kuukausien ajan panostin tietoisesti käyttääkseni tuota lausetta päivittäin, mutta nyt keskityn kertomaan siitä hyvästä, milloin ikinä se juolahtaa mieleeni. Ja minun on pakko sanoa: sitä hyvää on niin paljon. Mieheni on uskomaton, avioliittoni on uskomaton ja haastava ja hauska ja ihmeellinen ja odottamaton. Olen vain iloinen, että nyt näen kuvan, jonka kautta huomaan sen ja kauneuden jokaisessa hetkessä.
Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Danielle B.Wagner ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”One Phrase That Transformed My Marriage”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
