Verrattuna kerran niin sielulliseen kokemukseen rukouksesta ja pyhien kirjoitusten opiskelemisesta, monet tietävät, millaista on huomata, kun hengelliset toimet tulevat köyhtyneiksi, pintapuolisiksi ja ohuiksi. Vaikka on helppoa päätellä, että rukous tai pyhät kirjoitukset itsessään ovat jotenkin rajoittuneita, olisi lyhytnäköistä olla miettimättä asioita, jotka johtavat siihen, että käännämme ajatuksemme muualle ja jotka aiheuttavat stressaavaa kiirettä ja elämän kiihtyvää tahtia.
Mielenkiintoista on se, että kiinan kielen merkki sanalle kiire, viittaa joihinkin liian kiireisen elämäntavan syvempiin seurauksiin: nimittäin sydämen kuolemiseen tai menettämiseen. Voisiko olla niin, että ”menetämme sydämemme” hengellisistä tavoistamme suureksi osaksi sen takia, että nykyelämä on niin uuvuttavaa ja kiihkeää? Jos asia on niin, millaisia muutoksia meidän tulisi tehdä?
Pysähtyminen radikaalina toimenpiteenä
Aluksi meidän täytyy pysähtyä. Mutta koska olemme jatkuvien uutisvirtojen ja viihteen tulvien vietävinä, monet huomaavat, että pysähtyminen ja lepääminen ovat katoavia taitoja. Oletko huomannut, että 15 minuutin pituisen lukutauon pitäminen voi tuntua jopa mahdottomalta nykyään? Sen sijaan, että syyttäisimme ”tylsää kirjaa”, se voi kertoa jotakin meistä itsestämme.
Jos tämä pitää paikkansa, mitä jos kokeilisimme lähestyä elämää uusilla ja luovilla tavoilla?
Parempaan tilanteeseen pääseminen ei ehkä olekaan niin mahdotonta, kuin saatamme kuvitella. Noin kolmekymppinen pariskunta kirjoitti, että he muistavat ajan, ”kun asiat eivät menneet eteenpäin ihan niin nopeasti. Se oli silloin, kun kaikkien ei aina tarvinnut olla tavoitettavissa.”
Paremman tasapainon löytäminen ei tarkoita ”keinutuolissa istumista maatilalla”, he lisäsivät, vaan sopivan tahdin löytämistä elämään, johon sisältyy hyviä saavutuksia, eikä tunnetta siitä, että ”olemme aina hukkumaisillamme. Eikö sen haluaminen ole ihan kohtuullista?”
Meidän mielestämme on.
Tervetuloa uuteen vastakulttuuriin
Ottaen huomioon laajemmat trendit, ei ehkä ole kovinkaan yllättävää, että uusi vallankumous on ottamassa jalansijaa koko läntisessä maailmassa. Sen sijaan että vastustettaisiin teknologiaa, tehokkuutta, työtä tai stressiä (jotka kaikki voivat olla hyväksyttäviä asioita elämässä), se on ennemminkin kapina sisäisen maailmamme ehtymistä vastaan silloin, kun mikä tahansa noista asioita vie liian paljon huomiotamme.
Tämä vallankumous kutsuu ihmisiä hidastamaan tahtia, pysähtymään useammin ja lisäämään rauhaa ja hiljaisuutta elämäänsä. ”Vaikka muu maailma pauhaa”, Carl Honoré kirjoittaa, ”suuri ja kasvava vähemmistö tekee valinnan olla tekemättä kaikkea täydellä kaasulla. Kaikista ihmisten pyrkimyksistä, joita voi kuvitella . . . nämä kapinalliset tekevät jotain käsittämätöntä – he tekevät tilaa hitaudelle.”
Tämä tilan kaipuu on selkeästi nähtävissä suosituissa ajan käyttöön liittyvissä kirjoissa. Vaikka nämä kirjat käsittelevät elämää kiihkeätahtisessa yhteiskunnassa, jäljelle jää muita tärkeitä kysymyksiä: Miten tämä ylivirikkeinen, kiireinen kulttuuri vaikuttaa siihen, miten koemme Jeesuksen hiljaisen sanoman? Millä tavoin se voi muuttaa kokemuksiamme evankeliumin harjoittamisessa? Ja mitä tapahtuu, kun jokin hengellinen käytäntö ei ”virvoita” meitä tai ”sovi tarpeisiimme” tai ”tee meistä onnellisia” tavoilla, joita olemme tottuneet odottamaan muissa kulttuurimme liittyvissä asioissa?
Näiden kysymysten pohtiminen voi valaista sitä, miksi jotkut ihmiset eivät ”tunne mitään” uskonasioissa, vaikka saman aikaisesti monet muut tuntevat olonsa väkeviksi ja ehommiksi näitä ”samoja” uskontoon liittyviä asioita tehdessään.
Kokemuksemme on ollut, että kun täytämme mitkä tahansa hengelliset tavat suuremmalla rauhalla, tilalla ja hiljaisuudella, ne muuttuvat pysyvästi. Sapatista tulee vahvistava turvapaikka, temppelipalvelusta syvä upotuskaste ei-tekemiseen ja rukouksesta mietiskelevää hiljaista kanssakäymistä.
Se tietenkin vaatii halukkuuttamme lähestyä näitä käytäntöjä tuorein silmin – ja ehkä jopa eroon pääsyä pinttyneistä tehokkaista tavoistamme.
Haluatko tulla vastakulttuurisemmaksi tässä suhteessa?
Tietoisen läsnäolon määritelmä
Keskeistä tässä kapinassa on asia, jota kutsutaan tietoiseksi läsnäoloksi (mindfulness). Se kuvastaa itä-kohtaa-lännen -rakkaustarinaa täydessä loistossaan. Tietoisen läsnäolon on määritelty tarkoittavan ”huomioimista, hetkessä elämistä, tarkoituksella ja tuomitsematta.”
Perusmuodossaan mindfulness on yksinkertaisesti tietoisuutta – kyky olla tietoinen ympäristöstä ja sisimmästä: ajatukset, tunteet, fyysiset tuntemukset ja kaikki, mitä perinteiset viisi aistia huomaavat kosketeltavasta maailmasta. Tämä on tietoisuutta siitä, mitä tapahtuu tällä hetkellä, ylianalysoimatta menneisyyttä tai ennustamatta tulevaisuutta. Siksi mindfulnessia on kuvailtu myös ”hetken helläksi tietoisuudeksi.”
Kuten huomaat, tämä ei ole kylmää, konemaista tarkkailua – siinä on havaittavissa myötätuntoa. Verrattuna kiire-sanan kuolemaa tai menetystä merkitsevään kiinan kielen merkkiin, mindfulnessin merkki on yhdistelmä kahdesta eri merkistä: nyt ja sydän, jotka yhdistettynä viittaavat sydämen tuomista nykyhetkeen tai nykyhetken kokemista sydämellä.
Vaikka monet maailmanuskonnot korostavat tämän taidon kehittämisen arvoa hengellisen kasvun yhteydessä, mindfulness yhdistetään useimmiten buddhalaisuuteen, koska Siddhārtha Gautama oli erityisen taitava opettamaan mielen harjoittamista ja vakauttamista. Jon Kabat-Zinn, amerikkalainen fyysikko, joka oli harjoittanut Zen-meditaatiota, auttoi näiden opetusten kääntämisessä läntistä maailmaa varten vuonna 1979, kun hän kehitti stressinhallintakurssin auttamaan kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita Massachusettsin yliopistossa.
Tietoinen läsnäolo on luontaista Jeesuksen Kristuksen kirkossa
Kuitenkin sen ehdottaminen, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenten pitäisi etsiä tietoista läsnäoloa pääasiassa omien perinteidensä ulkopuolelta aiheuttaisi sen, että jotain tärkeää jäisi huomaamatta: nimittäin se, missä määrin kutsu tietoisen läsnäolon harjoittamiseen on luonnostaan mukana palautetussa evankeliumissa. Koska Kristuksen opetukset ja ihmissuhteet ovat esimerkkejä tyyneydestä, pohdiskelusta, kunnioituksesta, läsnäolosta ja avoimuudesta ilmoituksen kautta saadusta innoituksesta, ei pitäisi olla yllätys, että nämä huomioivat kyvyt ja luonteenpiirteet ovat sulautuneena Hänen palautetussa kirkossaan.
Mutta huomaammeko ne? Katolisen kirkon johtajat, Thomas Keating ja Thomas Merton kuvailivat meditaatiota seuraavasti: ”Se ei ole uusi hieno keksintö, saati sitten itämaisen käytännön ymppäämistä kristinuskoon, vaan jotakin, joka on alun perin ollut kristillisyyden ytimessä ja on kadonnut.”
On merkittävää, miten paljon mindfulness on jo sekoittunut kaikkialle kirkon uskoon ja käytäntöihin, vaikka emme aina huomaa sitä. Kaikki me, jotka kirjoitamme tätä artikkelia, olemme tunteneet joskus innoitusta kerätä oivalluksia mindfulnessista Jeesuksen Kristuksen kirkossa. Jacob tutustui mindfulnessiin neurotieteen neuvojan kautta tutkijakoulussa ja rakastui siihen niin paljon, että kouluttautui sen opettajaksi, ja etsii keinoja, miten se voisi auttaa syventämään paranemista masennuksesta. Carrie tunsi hengellisen kehotuksen opiskella mindfulnessia avioeron aikana. Hän on huomannut sen auttavan vaikeista tehtävistä selviytymisessä, selkäkivuissa ja merkittävissä elämänmuutoksissa, kuten lasten saamisessa ja työpaikan vaihtamisessa – ja hän kertoo siitä asiakkailleen terapeuttina. Ty tunsi kehotuksen ”oppia merkityksellistä yksinäisyyttä” tutkijakoulussa opiskellessaan Teksasissa – ja tutustui myöhemmin mindfulnessiin mielenterveyden interventiona. Huomattuaan, että se sai aikaan hengellistä muutosta, hän kouluttautui mindfulness-opettajaksi ja opettaa sitä asiakkailleen terapiavastaanotolla. Kyle tutustui asiaan ensin nuoruudessaan perinteisistä kiinalaisista filosofisista teksteistä ja löysi sen uudestaan professorina oppilaidensa kanssa Kentuckyssa. Hän harrastaa meditaatiota, joogaa ja qigongia tapoina hiljentyä ja tuntea myötätuntoa elämän monissa haasteissa.
Loppujen lopuksi toiveenamme on puoltaa ja auttaa vaalimaan meditatiivista tilaa, jossa myöhempien aikojen pyhien oppi ja kieli sulautuvat käytännön perustaksi – ja missä Joseph Smithin, David O. McKayn ja Gordon B. Hinckleyn opetukset voivat auttaa valaisemaan Jon Kabat-Zinnin, Thich Nhat Hanhin ja Thomas Keatingin sanoja (ja päinvastoin). Kuten John Kesler, eräs kokeneimmista ja kunnioitetuimmista kirkkoon kuuluvusta mindfulness- opettajista, on sanonut:
”Uskon, että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on mahdollisuus saada aikaan syvällisin meditatiivinen perinne maailmassa.”
Omien elämänkokemustemme perusteella tiedämme, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voi näyttää ja tuntua hyvin erilaiselta, kun se täytetään suuremmalla rauhalla, hiljaisuudella ja tilalla. Olemme vakuuttuneita, että se voi syventää ja rikastaa monen aktiivisen kirkon jäsenen uskoa. Ja ihmisille, jotka ovat joskus kääntyneet pois kirkon käytäntöjen köyhtyneistä kokemuksista, mindfullness voi antaa uusia rikastavia ja ravitsevia mahdollisuuksia. Toivomme myös, että laajempi mindfulness- yhteisö, joka ei ole uskonnollinen, voi hyötyä siitä, että he ymmärtävät myöhempien aikojen pyhien näkemyksen mindfullnesista ja monia mielenkiintoisista synergioita, joita ”opin ja dharman” välillä on.
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “Discovering a Renewed Richness in the Gospel”.
Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company
