Seuraava on Wallace Goddardin sarjasta ”Discoveries: Essential Truths for Relationships”.
Muistan isän, joka suuttui silmittömästi pojalleen, koska tämä jätti pyöränsä väärään paikkaan autotallissa. Hän tarttui poikaan, ravisteli häntä ja huusi hänelle. Ja sitten, tasapainon nimissä, hän kertoi pojalleen rakastavansa häntä.
Olen melko varma, ettei tuo poika tuntenut oloaan rakastetuksi. En usko hänen tunteneen tulleensa ohjatuksi ja opetetuksi. En usko, että hän lähti tuosta kohtaamisesta päättäväisenä olla vastuullisempi poika. Luulen hänen tunteneen itsensä loukatuksi ja nolatuksi. Luulen hänen tunteneen itsensä nöyryytetyksi. Epäilen hänen lähteneen tuosta kohtaamisesta tuntien yksinäisyyttä ja katkeruutta.
Me kaikki ärsyynnymme ja olemme kärsimättömiä perheenjäseniä (ja muita) kohtaan monista eri syistä. Lapsi ei laita vaatteitaan pois. Puoliso laiminlyö tarpeemme. Naapuri järjestää äänekkäitä juhlia. Mahdollisuudet vihaan ovat rajattomat.
Mitä moninaisilla vihan ilmenemismuodoilla on yhteistä? Ne kaikki välittävät saman viestin: sinä et noudata minun universumilleni asettamia sääntöjä.
Voisimme esittää, että on varsin luonnollista vihastua, kun joku ei tee niin kuin heidän pitäisi. Kun tytär ei siivoa huonettaan tai poika pihistää pikkuleivän, on varsin luonnollista närkästyä. Kun uhkailemme ja läksytämme heitä, meistä saattaa tuntua, että olemme kuin ristiretkeläinen pyhällä asialla.
Mutta viha ei ole tehokasta. Viha ei motivoi haluamamme kaltaista muutosta.
Toki, saatamme saada heidät tottelemaan. Tyttö saattaa työntää vaatteensa kaappiin ja poika saattaa salata pihistelynsä. Mutta emme saavuta yhteistyötä. Emme muuta sydämiä. Varsin päinvastoin. Me satutamme sydämiä. Saamme aikaan etäisyyttä ja paheksuntaa. Se välittää viestin, että arvostan sinua vain silloin, kun teet asiat minun tavallani.
Mietin sitä iltaa, kun nuori poikamme löysi sormivärit minun huomioni ollessa muualla ja Nancyn ollessa kokouksessa. Hän käytti niitä anteliaasti uuteen mattoomme, luoden henkeäsalpaavan maalauksen. Kun huomasin hänen luomuksensa, olisin voinut reagoida aiheutettuun vahinkoon ja vaivaan. Olisin voinut vihastua, läksyttää häntä ja rangaista häntä.
En tehnyt niin. Kenties sen vuoksi, että rakastan Andya niin paljon ja tiesin, ettei hän ollut ilkeämielinen, sanoinkin: ”Andy, vaikuttavaa värien käyttöä!” Andy sädehti.
Sitten selitin: ”Näetkö tämän paperin, joka on sormivärilaatikossa? Yleensä maalaamme tälle erityiselle paperille, jotta voimme sitten kiinnittää teoksesi jääkaapinoveen ja näyttää isoäidille.” Hänen silmänsä kirkastuivat: ”Ai!”
”Mutta kun maalaamme mattoon, ihmiset kävelevät sen yli ja siitä syntyy sotkua. Auttaisitko minua puhdistamaan värin matosta ja sitten voit tehdä uuden maalauksen tälle erityiselle paperille?”
”Totta kai, isä!”
Puhdistimme maton ja Andy loi uuden taideteoksen – tällä kertaa paperille. Hän ei enää koskaan maalannut mattoon.
Voisinpa sanoa olevani aina näin lempeä. Liian usein olen syyttänyt Nancya tai läksyttänyt ja rangaissut lapsiani. Olen pahoillani siitä.
Tutkimukset selvästi osoittavat vihan olevan pahasta terveydellemme; se moninkertaistaa terveysriskejämme. Se on myös pahasta ihmissuhteillemme; se satuttaa ja solvaa ihmisiä, jotka merkitsevät meille kaikkein eniten. Viha tekee meistä myös typeryksiä; se kaventaa ajatteluamme ja tukahduttaa myötätuntomme. Useimmat meistä eivät tee parastamme, kun sydämemme ja mielemme on kytketty pois päältä ja liskoaivojemme reaktiot ohjailevat sieluamme.
Kuten eräs merkittävä vihan tutkija on todennut: ”Viha tappaa!”
Koska olemme automatisoineet vihamme, emme useinkaan huomaa, ettei se ole välttämätön reaktio mihinkään tilanteeseen. Se on tulosta meidän tulkinnastamme. Meiltä saattaa jäädä huomaamatta, että pystymme itse asiassa nousemaan vihan yläpuolelle. Voimme valita olla olematta vihaisia. Olemme esimerkiksi antaneet anteeksi huolimattomia sanoja, sillä ne tulivat hyvää tarkoittavalta ystävältä. Päästimme henkilön edellemme ruuhkassa, sillä tunsimme itsemme armeliaiksi ja kenties pidimme heistä.
Yksi aikamme vaaroista on se, että meillä on niin monia tapoja epäpersonoida ihmisiä. Sen sijaan, että ajattelisimme ihmistä naapurinamme, jonka kanssa kasvamme ja ponnistelemme, koemmekin monet ihmiset piirroshahmoina televisiossa tai anonyymeina vihollisina ohjaamassa vihamielisiä ajoneuvoja liikenneruuhkassa. On helppo reagoida epäpersonoitua ihmistä vastaan – tuntematonta ja vihollista vastaan.
Meillä kaikilla on asioita, jotka laukaisevat vihamme – pieniä asioita, jotka saavat meidät suuttumaan. Joku kohtelee meitä vähättelevästi. Joku kiilaa eteemme liikenteessä. Joku kiilaa jonon ohi. Joku rikkoo sääntöjä.
Palataanpa tuohon poikaan, joka jätti pyöränsä väärään paikkaan. Kun isä näki poikansa jättävän pyöränsä kiellettyyn kohtaan, isä keskittyi yhteen asiaan: poika oli vastuuton. Todennäköisesti hän ei ajatellut mitä muuta pojan elämässä oli meneillään. Ehkä poika kiirehti sisälle, koska hänen oli päästävä vessaan. Ehkä poikaan oli juuri sattunut, koska hänen ystävänsä olivat kiusanneet häntä. Ehkä poika oli vain unohtavainen. Mutta kun me vihastumme, näemme vain yhden asian: rikkeen. Menetämme laajemman näkökulman, joka saattaisi auttaa meitä ymmärtämään mitä muuta on meneillään toisen henkilön elämässä.
Sen sijaan, että näkisimme lapsen, joka tekee virheitä ja kohtaa vaikeuksia, näemmekin kapinallisen, ongelman, riesan. Meiltä puuttuu sekä ymmärrys että myötätunto rikkeen tekijää kohtaan.
Herran kanta vihaan on yksiselitteinen:
”Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on vaarassa joutua hänen tuomittavakseen. Ja jokainen, joka sanoo veljelleen: hölmö, on vaarassa joutua neuvoston eteen; ja jokainen, joka sanoo: Sinä hullu, on vaarassa joutua helvetin tuleen.” (3. Nefi 12:22)
Jeesus opetti, että mitä teemme muille, sen teemme hänelle (Matt. 25:31-45). On vaikea kuvitella meidän läksyttävän tai sadattelevan Jeesusta. Presidentti Monson opetti: ”Älkää koskaan antako ratkaisua vaativan ongelman tulla tärkeämmäksi kuin rakkautta kaipaava henkilö.” (Ilon löytäminen matkasta, Liahona, marraskuu 2008)
Mitä teemme estääksemme vihaa ottamasta meitä panttivangikseen? Pieni pohdinta kertoo, mikä toimii omalla kohdallasi. Mieti seuraavia:
- Voimme pitää rauhan ja myötätunnon sydämissämme. Mikä auttaa sinua ajamaan kalvavan tyytymättömyyden tunteen ulos sielustasi? Mikä tuo sinulle rauhaa?
- Voimme nähdä ärsyyntymisen kutsuna pistää sivuun omat asiamme ja astua meitä ärsyttävän ihmisen mieleen ja sydämeen. Kuinka voit ohjelmoida itsesi reagoimaan ärsytykseen toisin?
- Voimme ajatella, kuinka vastaisimme Jeesukselle. Kuinka voit nähdä Jeesuksen jokaisessa ihmisessä?
- Voimme rukoilla taivaallista armoa. ”Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”
Etsi tapoja ohjelmoida mielesi ja sydämesi uudelleen siten, ettei viha saa paikkaa sielussasi.
Artikkelin on kirjoittanut Wallace Goddard ja se on alun perin julkaistu Meridian Magazine -sivustolla. Artikkelin on suomentanut Tanja Robinson.
