On uusi vuosi, ja taas kerran muutoksen tuulet puhaltavat.

Useimmat meistä tietävät tämän käsikirjoituksen liiankin hyvin. Tammikuu saapuu taas ja puhumme suuria siitä, miten tämä vuosi tulee olemaan erilainen. Kirjoitamme ylös tavoitteita. Ilmoittaudumme pilates-tunneille. Selailemme ruokakaupan kassalla aikakauslehtiä, jotka lupaavat kertoa meille ”17 salaisuutta tulla onnellisemmaksi ja terveemmäksi vuonna 2017”.

Sitten tulee helmikuun lässähdys. Useammin kuin haluaisimme myöntää hyvät aikomuksemme jäävät sellaisiksi – aikomuksiksi, ei muuksi – ja lopetamme kilpailun, vaikka olemme tuskin ylittäneet aloitusviivan.

Ei-niin-salainen salaisuus

Totuus kuitenkin on, että voimme muuttua. Eikä se koske vain vyötärölinjojamme tai liikuntatottumuksiamme. Voimme tehdä syvällisiä, kestäviä muutoksia, jotka johtavat onnellisempaan, tyydyttävämpään elämään.

Salaisuusko? Se ei ole mikään vinkki, itseapu-kirja tai motivoiva äänitiedosto. Oikeastaan se ei ole edes salaisuus – se on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, ylivoimaisesti paras itsensä kehittämissuunnitelma. Kun pyrit tekemään myönteisiä muutoksia elämässäsi tänä vuonna, pidä mielessäsi nämä evankeliumin periaatteet muistutuksena siitä, että kyllä, elämät voivat muuttua – sinun elämäsi mukaan luettuna.

Osa suunnitelmaa

”Olet täydellinen sellaisena kuin olet” on yleinen sanonta. Mutta evankeliumi kannustaa meitä tulemaan paremmiksi.

Muutos parempaan on onnensuunnitelman ydin. Se on suunniteltu rakkaudella, jotta voimme tulla ”paremmiksi tänään, kuin olimme eilen, ja paremmiksi huomenna, kuin olemme tänään” (Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, oppikirja s. 209).

”Meidän tehtävämme on tulla parhaaksi itseksemme,” presidentti Thomas S. Monson sanoi. Meille ei annettu tuota tehtävää siksi, että Jumala ei rakastaisi meitä sellaisena kuin olemme, vikoinemme kaikkinemme, tai koska Hän haluaa hallita meitä. Hän pyytää meitä muuttumaan vain, koska Hän rakastaa meitä – ja Hän tietää, että jos teemme joitakin muutoksia elämässämme, voimme pitkällä tähtäimellä olla paljon onnellisempia.

Voit muuttua, oikeasti

Joskus suurin este muutoksessa on se, että yksinkertaisesti emme usko kykenevämme siihen. Olemme ehkä kokeilleet monesti aikaisemmin ja epäonnistuneet. Ehkä olemme vakuuttaneet itsellemme, että ”tällainen minä vain olen”.

Mutta Vanhin Jeffrey R. Holland sanoi: ”Voit muuttua! Voit olla mitä vain haluat olla vanhurskaudessa.”

Se on evankeliumin hyvä sanoma. Kiitos Jeesuksen Kristuksen sovituksen, ”meidän ei tarvitse tuntea, että meidän täytyy jäädä ikuisesti sellaisiksi kuin nyt olemme.” Heikkoutemme voivat tulla vahvuuksiksi (Eter 12.27), ja meitä ei ikuisesti tarvitse määritellä menneisyytemme virheiden perusteella. Sen sijaan, voimme antaa ”auringon paistaa sisälle tekemällä hyviä asioita – nyt”.

Ajattele pieniä ja yksinkertaisia asioita

Unohdamme joskus pienten ja yksinkertaisten asioiden voiman – ja tuo pysyvä muutos tapahtuu vähitellen, päivä päivältä, yritys yrityksen jälkeen. Toivomme voivamme saavuttaa täydellisyyden hetkessä, mutta meidän ei tarvitse olla täydellisiä tänään. Meidän tarvitsee vain ”yrittää vähän enemmän olla vähän parempia”.
Kuten Vanhin David A. Bednar sanoo: ”Tavalliset ihmiset, jotka jatkuvasti tekevät pieniä ja yksinkertaisia asioita, jotka ovat hyviä Jumalan silmissä, saavat aikaan erikoislaatuisia tuloksia.”

Pienet askelet, yksi toisensa jälkeen, tuovat meidät lähemmäksi Jumalaa ja lähemmäksi mahdollisuuksiamme.

Et ole yksin

Vaikka meillä olisi kuinka paljon tahdonvoimaa tai kuinka hyvät aikomukset tahansa, emme koskaan tavoita täyttä potentiaaliamme yksin. Mutta jos pyydämme nöyrästi (Sananl. 3:5-6), Jumala voi antaa meille ohjausta ja voimaa, joka ylittää omamme.

”Jumala auttaa teitä tulemaan suuremmiksi kuin koskaan arvelitte olevan mahdollista,” Presidentti Dieter F. Uchtdorf opettaa.

Yrityksissämme kehittyä emme voisi toivoa parempaa liittolaista ja ystävää kuin Herra. Muistakaa: ”Hän antoi elämänsä, jotta sinä voit muuttaa oman elämäsi.

Älä anna periksi

Se saattaa vaatia enemmän kuin yhden yrityksen. Se saattaa vaatia enemmän kuin sata yritystä. Mutta vaikka et heti onnistu, älä ole huolissasi, älä anna periksi.

Presidentti Monson muistuttaa meitä, että ”[j]oskus rohkeus on hiljainen ääni, joka päivän päättyessä sanoo: ’Huomenna yritän uudelleen'”. Ymmärrä, että pysyvä muutos vaatii aikaa, ja että ensimmäinen yrityksesi ei ole ainoa yrityksesi.

Jatkakaa yrittämistä. Jatkakaa luottamista. Jatkakaa uskomista. Jatkakaa kasvamista. Taivas kannustaa teitä tänään, huomenna ja ikuisesti.”

Entä mitä nyt?

Juhlimme uutta vuotta suurena mahdollisuutenamme tehdä lupauksia ja tulla paremmiksi ihmisiksi. Mutta itsensä kehittämistä ei tulisi rajoittaa vain kalenterin yhdelle sivulle. Jokainen vuosi antaa meille 365 mahdollisuutta muuttua. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus kasvaa.
Kun teet kovasti työtä saavuttaaksesi tavoitteesi, ei vain tammikuussa, vaan koko vuoden ajan, muista, että evankeliumi on ylivertaisin itsensä kehittämissuunnitelma ja varma polku kohti parasta itseäsi.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu lds.org -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.