Joseph Smithin opetuksia pappeudesta, temppelistä ja naisista

Naisilla ja miehillä on monia tilaisuuksia palvella Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa sekä paikallisissa seurakunnissa että maailmanlaajuisesti koko kirkon tasolla. Myöhempien Aikojen Pyhien naiset muun muassa pitävät puheita sunnuntaikokouksissa ja kirkon yleiskonferenssissa; palvelevat kokoaikaisessa lähetystyössä; suorittavat ja osallistuvat pyhiin toimituksiin kirkon temppeleissä sekä johtavat perheistä, muista naisista, nuorista naisista ja lapsista huolehtivia järjestöjä. He osallistuvat pappeusneuvostoihin paikallisella ja yleisellä tasolla. Ammattilaiset naiset opettavat Myöhempien Aikojen Pyhien historiaa ja teologiaa kirkon yliopistoissa ja kirkon nuorten koulutusohjelmissa. Kuitenkin koska vain miehet asetetaan pappeuteen, naisten asemasta kirkossa on noussut kysymyksiä. Tämä artikkeli tarjoaa olennaista, historiallista taustaa näille tärkeille kysymyksille ja selittää Joseph Smithin opetuksia naisista ja pappeuden valtuudesta.

Pappeuden valtuuden palautus profeetta Joseph Smithin kautta on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon perusoppi. Palvelutyönsä alussa Joseph Smith sai pappeuden valtuuden taivaallisilta viestintuojilta; tällä valtuudella hän järjesti kirkon, antoi pappeuden muille miehille ja asetti heidät pappeuden virkoihin. Tällä samalla valtuudella Joseph Smith järjesti apuyhdistyksen osana kirkon rakennetta, mikä muodollisesti määritti ja valtuutti suuren osan naisten palvelutyöstä. Kaikki tämä tehtiin pyhien valmistamiseksi osallistumaan temppelissä toimituksiin, jotka esitettiin pian apuyhdistyksen perustamisen jälkeen. Joseph Smithin kuolessa hänelle aikaisemmin ilmoitettu näkemys oli turvallisesti paikallaan: naiset ja miehet saivat ja suorittivat pyhiä pappeustoimituksia pyhissä temppeleissä, mikä valmisti heitä astumaan Jumalan luokse jonain päivänä.

Aikaisten Myöhempien Aikojen Pyhien käsityksiä pappeudesta

Pappeuden valtuuden palautus tapahtui aikana, jolloin Yhdysvalloissa vallitsi voimakas uskonnollinen kiihko. Tämä kiihko johtui osittain kysymyksistä jumalallisesta valtuudesta – kenellä se oli, kuinka se saatiin ja oliko se tarpeellinen. 1800-luvun alussa useimmat kristityt uskoivat, että valtuus toimia Jumalan nimessä oli säilynyt maan päällä Jeesuksen maanpäällisestä palvelutyöstä lähtien. Joseph Smith opetti, että Kristuksen pappeus katosi muinaisten apostolien kuoleman jälkeen ja oli uudelleen palautettu enkelien palveluksen kautta. Silti monet Myöhempien Aikojen Pyhät aluksi ymmärsivät pappeuden pääasiassa sen ajan yleisen käsityksen mukaan. Vuoden 1830 Amerikassa sana pappeus määriteltiin ”papin virka tai tunnusmerkki” ja ”pyhiin virkoihin asetettujen miesten järjestys” liittäen pappeuden uskonnolliseen virkaan ja sitä kantaviin miehiin. Aikaiset Myöhempien Aikojen Pyhät samoin ajattelivat pappeutta pääasiassa kirkolliseen virkaan asettamisena ja valtuutena saarnata sekä toimittaa uskonnollisia seremonioita. Kuten useimmissa muissa kristillisissä uskonlahkoissa tuona aikana, samoin Myöhempien Aikojen Pyhistä vain miehet asetettiin pappeuden virkoihin, palvelivat muodollisessa lähetystyössä ja suorittivat toimituksia kuten kaste ja sakramentin siunaaminen ehtoollisella.

Toisin kuin monissa muissa kirkoissa, Myöhempien Aikojen Pyhät tarjosivat pappeuden laajalti maallikoille, kuten ilmoituksessa ohjattiin. Ajan kuluessa pappeuden virkojen laaja rakenne ja koorumit perustettiin. Alusta alkaen tätä rakennetta johdettiin ilmoituksen kautta pappeusjohtajien alaisuudessa, joilla oli ”avaimet”. Melkisedekin pappeuden avaimet, jotka annettiin taivaallisten sanansaattajien kautta Joseph Smithille ja myöhemmin välitettiin muille, soivat ”oikeuden johtaa”, oikeuden ”palvella hengellisissä asioissa” ja ”valtuuden toimia missä tahansa kirkon virassa”.

Myöhempien Aikojen Pyhien ymmärrys pappeuden ja sen avainten luonteesta kasvoi Joseph Smithin saaman ilmoituksen ansiosta. Vuoden 1832 ilmoitus opetti, että suurempi, tai Melkisedekin, pappeus pitää sisällään ”Jumalan tiedon avaimen” ja että pappeuden toimituksissa ”tuodaan julki jumalallinen voima”. Joseph Smithiä, kuten Moosesta, painotettiin”pyhittämään kansansa, jotta he voisivat kohdata Jumalan kasvot”. Vuonna 1836 taivaalliset sanansaattajat antoivat Joseph Smithille pappeuden avaimet, jotka sallivat kirkon jäsenten saada temppelitoimituksia. Vuoden 1841 ilmoituksessa Herra käski pyhiä rakentamaan temppelin Nauvooseen, Illinoihin, missä Hän ilmoittaisi kansalleen ”kaikki tätä huonetta koskevat asiat ja sen pappeuden”. Pappeuden korkeimmat toimitukset löytyisivät temppelistä ja auttaisivat miehiä ja naisia valmistautumaan astumaan Jumalan luokse.

Kirkon ensimmäisinä vuosina Myöhempien Aikojen Pyhien naiset, kuten naiset kaikkialla, osallistuivat aktiivisesti uuteen uskonnolliseen yhteisöönsä. He vahvistivat päätöksiä äänestämällä konferensseissa, sisustivat temppelin käsitöillään, osallistuivat jumalanpalvelukseen miesten rinnalla kokouksissa ja kuoroissa, jakoivat evankeliumia sukulaisille ja naapureille, pitivät kokouksia kodeissaan sekä käyttivät hengellisiä lahjojaan yksityisesti ja julkisesti. Varhainen ilmoitus antoi naisille valtuuden ”tulkita kirjoituksia ja kehoittaa kirkkoa”. Kuitenkin muiden sen ajan kristillisten kirkkojen tapaan Myöhempien Aikojen Pyhät pitivät julkisen saarnaamisen ja johtajuuden miesten vastuulla kirkon alkuaikoina.

Joseph Smith ja Nauvoon apuyhdistys

Ilmoituksen tuomat uudistukset Nauvoossa soivat naisille uusia mahdollisuuksia osallistua kirkossa ja laajensivat Myöhempien Aikojen Pyhien ymmärrystä miesten ja naisten välisestä iankaikkisesta suhteesta. Naisten apuyhdistyksen järjestyminen Nauvoossa 17. maaliskuuta 1842 oli huomattava askel näissä kehityksissä. Haluten tarjota tukea temppeliä rakentaville miehille ryhmä mormoninaisia suunnitteli muodostavansa hyväntekeväisyysjärjestön, kuvastaen sen ajan suosittua tapaa. Kun he esittivät suunnitelmansa Joseph Smithille, hän tunsi innoitusta viedä asian pidemmälle. Kuten Sarah Granger Kimball, apuyhdistyksen perustajajäsen, myöhemmin muisteli; profeetta kertoi hänellä olevan heille ”jotain parempaa” ja sanoi järjestävänsä naiset ”pappeuden järjestykseen kirkon mallin mukaisesti”.

Naiset antoivat uudelle organisaatiolleen nimen ”Apuyhdistys”. Se oli erilainen kuin mikään naisten järjestö tuona aikana, koska sen perusti profeetta, joka toimi pappeuden valtuudella antaen naisille valtuutta, pyhiä vastuita ja virallisia asemia kirkossa eikä erillään siitä. Naiset järjestettiin, kuten apostoli John Taylor lausui perustuskokouksessa, ”taivaan lakien mukaisesti”.

Joseph Smith antoi naisille tehtäväksi ”auttaa köyhiä” ja ”pelastaa sieluja”. Hän sanoi vaimonsa Emma Hale Smithin asettamisen apuyhdistyksen johtajaksi täyttävän hänelle 12 vuotta aikaisemmin annetun ilmoituksen, jossa Emmaa kutsuttiin ”valituksi naiseksi”. Hän myös julisti järjestölle: ”Annan nyt teille avaimen Jumalan nimessä. Tämä järjestö tulee iloitsemaan ja tieto sekä äly tulevat virtaamaan maahan tästä hetkestä”.

Emma Smithin neuvonantaja Sarah Kingsley Cleveland ilmaisi naisten tunteen jumalallisesta valtuutuksesta sanoessaan: ”Tarkoituksemme on toimia Jumalan nimessä.” Emma Smith kutsui kaikkia järjestön jäseniä olemaan ”kunnianhimoisia tekemään hyvää”, julistaen, että yhdessä he voisivat tehdä ”jotain merkittävää”. Hän ennakoi ”merkittäviä tapahtumia ja hellittämättömiä pyyntöjä”.

Kaksi osaa Joseph Smithin opetuksista apuyhdistyksen naisille voivat olla tuntemattomia kirkon jäsenille nykypäivänä. Ensimmäinen on hänen pappeuteen liittyvä kielenkäyttönsä. Järjestäessään apuyhdistyksen Joseph puhui naisten ”asettamisesta” ja sanoi, että apuyhdistyksen virkailijat voisivat ”toimia järjestön johtajina”. Hän myös julisti: ”Annan teille nyt avaimen Jumalan nimessä.”

Nämä lausunnot osoittavat, että Joseph Smith delegoi pappeuden valtuuden naisille apuyhdistyksessä. Josephin sanavalinnat voidaan paremmin ymmärtää historiallisessa kontekstissa. 1800-luvun aikana Myöhempien Aikojen Pyhät käyttivat termiä avaimet viitatakseen eri aikoina valtuuteen, tietoon ja temppelitoimituksiin. Samoin mormonit joskus käyttävät termiä asettaa laajassa merkityksessä, usein vaihdellen sanan erottaa kanssa, eikä aina viitaten pappeustehtäviin. Näissä kohdissa Josephin teot selventävät hänen sanojensa tarkoitusta: Joseph Smith, kukaan hänen puolestaan toiminut henkilö tai kukaan hänen seuraajistaan ei antanut Aaronin tai Melkisedekin pappeutta naisille eikä asettanut naisia pappeuden virkoihin.

Myöhempinä vuosina sanat kuten asettaminen ja avaimet määriteltiin tarkemmin. Kuten presidentti John Taylor selitti vuonna 1880 toimiessaan Joseph Smithin tehtävänannon mukaan ”asettaa ja erottaa” Emma Smith ja hänen neuvonantajansa, että ”silloinen asettaminen ei tarkoittanut pappeuden antamista noille sisarille”. Naiset saivat valtuuden johtaa naisten yhdistystä ja nimittää virkailijoita tarpeen mukaan johtamaan järjestöä pappeuden mallin mukaan. Presidentti Taylorin lausunnon aikaan naisten johtamia järjestöjä oli myös nuorille naisille ja lapsille. Näillä järjestöillä oli myös johtokunnat, jotka toimivat pappeuden alaisuudessa.

Toinen osa Joseph Smithin opetuksista, joka saattaa olla tuntematon nykyään, on hänen hyväksyntänsä naisten osallistumiseen sairaiden siunaamiseksi annettaviin siunauksiin. ”Koskien naisten kättenpäällepanemista”, Nauvoon apuyhdistyksen pöytäkirjaan kirjattiin Josephin sanoneen, että ”sen tekeminen ei ole synti kenellekkään, jolla on uskoa”, ja hän kehoitti: ”Jos sisarilla olisi uskoa parantaa sairaat, älköön kukaan sanoko mitään vastaan vaan antakoon sen tapahtua.” Jotkut naiset olivat antaneet sellaisia siunauksia kirkon alkuajoista lähtien. Tuona aikana Myöhempien Aikojen Pyhät ymmärsivät parantamisen lahjan pääasiassa Uuden testamentin opetusten mukaisesti. Se oli yksi Hengen lahjoista, joka uskovaiset pystyivät saamaan uskonsa kautta. Joseph Smith opetti, että parantamisen lahja oli merkki, joka seuraisi ”kaikkia, jotka uskoivat, olivatpa he miehiä tai naisia.”

1800-luvun aikana naiset usein siunasivat sairaita uskon rukouksen kautta ja monet naiset saivat pappeuden siunauksia, joissa heille luvattiin parantamisen lahja. ”Olen nähnyt monia osoituksia Jumalan voimasta ja siunauksesta sisarten palvelutyön kautta”, todisti Elizabeth Ann Smith Whitney, joka oli oman kertomuksensa mukaan saanut Joseph Smithiltä siunauksen käyttää tätä lahjaa. Viitaten näihin parantaviin siunauksiin apuyhdistyksen ylijohtaja Eliza R. Snow selitti vuonna 1883: ”Naiset voivat palvella Jeesuksen nimessä, mutta eivät pappeuden voimalla.”

Naisten osallistuminen parantaviin siunauksiin evättiin vähitellen 1900-luvun alulla kirkon johtajien opettaessa, että oli suotavampaa noudattaa Uuden testamentin ohjetta ”kutsua vanhimpia”. Vuoteen 1926 mennessä kirkon presidentti Heber J. Grant vahvisti, että ensimmäinen presidenttikunta ”ei kannusta kutsumaan sisaria siunaamaan sairaita pyhien kirjoitusten opettaessa kutsumaan vanhimmat, joilla on Jumalan pappeus ja siten voima ja valtuus siunata sairaita Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Nykyään kirkon Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa ohjaa, että ”vain Melkisedekin pappeuden haltijat voivat antaa siunauksia sairaille tai ahdistetuille.”

Pappeus ja temppeli

Joseph Smith sanoi hänen ohjeidensa apuyhdistykselle olleen tarkoitettu valmistamaan naisia ”tulemaan osallisiksi pappeuden etuoikeuksista, siunauksista ja lahjoista.” Tämä saavutettaisiin temppelitoimitusten kautta. Nämä uudet toimitukset opettivat Jumalan luonteesta, elämän tarkoituksesta, ikuisen elämän tarkoituksesta sekä ihmiskunnan suhteesta jumaluuteen. Ne toivat miehet ja naiset liittoon Jumalan kanssa.

Joseph Smithin opetukset temppelitoimituksista tarjoavat lisää kontekstia hänen pappeuteen liittyville opetuksilleen apuyhdistykselle. Joseph puhui ”pappien valtakunnan” perustamisesta. Hän käytti samanlaisia termejä aiemmin puhuessaan kaikkien pyhien suhteesta temppeliin. Tämä ”pappien valtakunta” muodostuisi miehistä ja naisista, jotka tekevät temppeliliittoja.

Kahtena viimeisenä elinvuotenaan Joseph Smith esitteli temppelitoimitukset ja –liitot ryhmälle miehiä ja naisia. Toukokuussa 1842 hän toimitti ensimmäiset temppelipyhitykset – seremonia, johon osallistuvat tekevät pyhiä lupauksia ja saavat opetusta Jumalan pelastussuunnitelmasta. Joseph Smith alkoi sinetöidä (tai solmia ikuiseen avioliittoon) aviomiehiä ja vaimoja sekä sitten syyskuun 1843 lopulla antoi naisten osallistua temppelipyhitykseen. Hän opetti miehille ja naisille, että saadessaan temppelitoimitukset, jotka huipentuivat sinetöimistoimitukseen, he astuivat ”pappeuden järjestykseen”. Kuolemaansa mennessä hän oli antanut nämä toimitukset useille kymmenille miehille ja naisille, jotka kokoontuivat usein yhteen rukoilemaan ja osallistumaan temppelitoimituksiin odottaessaan Nauvoon temppelin valmistumista joulukuussa 1845.

Temppelitoimitukset olivat pappeustoimituksia, mutta ne eivät suoneet kirkollisia virkoja miehille tai naisille. Ne täyttivät Herran lupauksen, että Hänen kansansa – miehet ja naiset – ”saisivat voiman korkeudesta”. Tuo pappeuden voima ilmeni yksilöiden elämässä monilla tavoin ja oli saatavissa aikuisille jäsenille, huolimatta siviilisäädystä. Temppelipyhitys avasi kanavan henkilökohtaiselle ilmoitukselle sekä miehille että naisille. Se soi suurempaa ”uskoa ja tietoa” ja ”Herran Hengen apua” – voima, joka lujitti pyhiä myöhempiin vastoinkäymisiin, joita he tulisivat kohtaamaan matkatessaan läpi aavikoiden n. 2092km ja asettuessaan Suolajärven laaksoon. Se valmisti temppelipyhityksen saaneita Myöhempien Aikojen Pyhiä jatkamaan eteenpäin ”Jumalan voimalla varustettuina” ja ”jakamaan tavattoman hyviä ja loistavia uutisia … maailman ääriin saakka.” Todellakin temppelitoimitusten kautta jumaluuden voima ilmeni heidän elämissään.

Nauvoon aikakauden aikana Myöhempien Aikojen Pyhät oppivat ymmärtämään, että kaikki ihmiset ovat taivaallisten vanhempien lapsia ja että uskollisten miesten ja naisten perimmäinen tarkoitus oli tulla heidän kaltaisikseen. Uusi ilmoitus ikuisesta luonteesta ja avioliiton tarkoituksesta täydensi näitä opetuksia. Joseph Smith opetti, että temppelissä oikealla valtuudella suoritettu ja solmittu – tai ”sinetöity” – avioliitto kestäisi koko iankaikkisuuden.

Nämä ilmoitukset ja toimitukset antoivat uutta ymmärrystä miesten ja naisten keskinäisestä suhteesta. Piispa Newel K. Whitney ilmaisi sen pian oman temppelipyhitykesnsä saamisen jälkeen: ”Ilman naista kaikkia asioita ei voida palauttaa maan päälle. Pappeuden palauttamiseen tarvitaan kaikkia.” Mary Isabella Horne, Nauvoon apuyhdistyksen jäsen, myöhemmin ilmaisi ilonsa ollessaan ”yhteistyössä veljien kanssa Jumalan valtakunnan rakentamisessa”. ”Kaikissa Herran huoneessa saaduissa toimituksissa,” hän sanoi, ”nainen seisoo miehen rinnalla, sekä eläville että kuolleille, osoittaen ettei Herralle ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä.”

Nauvoon temppelissä saatu pappeuden voima – ja lisäksi temppeleissä nykyään – jatkuu tämän elämän yli, sillä temppelitoimitukset mahdollistavat Jumalan lasten korotuksen. Joseph Smith opetti, että toimitukset temppelissä luovat ”yhdistävän ketjun” kaikkien ihmiskunnan jäsenten välille yksi perhe kerrallaan, ulottuen ajassa taakse- ja eteenpäin.

Kun mies ja nainen sinetöidään temppelissä, he astuvat yhdessä liitossa pappeuden järjestykseen. Jos he ovat uskollisia liitoilleen, he saavat ”kunnian, kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän”, ”korotuksen ja kirkkauden kaikessa” sekä ”jälkeläisten täyteyden ja jatkumisen aina ja ikuisesti”. Joillain ei ole tilaisuutta mennä naimisiin tässä elämässä ja monet kokevat rikkoutuneita perhesuhteita. Koska Jumala on oikeudenmukainen, jokainen Jumalan lapsi tulee saamaan tilaisuuden vastaanottaa evankeliumi ja saada kaikki luvatut siunaukset (mukaanlukien iankaikkinen avioliitto) joko tässä tai seuraavassa elämässä, riippuen uskollisuudesta.

Naiset ja pappeus nykyään

Joissain suhteissa Myöhempien Aikojen Pyhien naisten ja pappeuden välinen suhde on pysynyt huomattavan muuttumattomana Joseph Smithin ajoista asti. Kuten kirkon alkuaikoina, miehet asetetaan pappeuteen ja sekä naiset että miehet voivat kokea pappeuden voiman ja siunaukset elämässään. Miehet ja naiset jatkavat pyhiin temppelitoimituksiin osallistumista samoin, kuin Joseph Smithin aikana. Joseph opetti, että miehet ja naiset voivat saavuttaa selestisen kirkkauden korkeimman asteen ainoastaan astumalla yhdessä pappeuden järjestykseen temppelisinetöinnin kautta. Tämä käsitys säilyy Myöhempien Aikojen Pyhillä nykyään.

Myöhempien Aikojen Pyhien naisten temppelissä ja muualla käyttämä pappeuden valtuus jää suureksi osaksi huomaamatta kirkon ulkopuolisilta henkilöiltä. Kirkon jäsenet joskus ymmärtävät sen väärin tai eivät huomaa sitä. Myöhempien Aikojen Pyhät ja muut usein erehdyksessä rinnastavat pappeuden uskonnolliseen virkaan ja miehiin, joilla on se. Tämä hämärtää Myöhempien Aikojen Pyhien laajempaa käsitystä pappeudesta.

Joseph Smithin ajoista asti kirkon profeetat ovat pappeuden avaimia käyttäen mukailleet rakenteita ja ohjelmia maailmassa, jossa koulutukselliset, poliittiset ja taloudelliset mahdollisuudet ovat avartuneet monille naisille. Nykyään Myöhempien Aikojen Pyhien naiset johtajat kolmea organisaatiota kirkossa: apuyhdistystä, nuoria naisia ja alkeisyhdistystä. He opettavat ja rukoilevat seurakunnissa, täyttävät lukuisia johtajuuden ja palvelemisen asemia, osallistuvat pappeusneuvostoihin paikallisella ja yleisellä tasolla, sekä palvelevat käännytyslähetystyössä ympäri maailmaa. Näillä ja muilla tavoilla naiset käyttävät pappeuden valtuutta, vaikkei heitä olekaan asetettu pappeuden virkaan. Samanlainen palvelu ja johtajuus vaatisi asettamista monissa muissa uskonnollisissa perinteissä.

Pappeus siunaa Jumalan lasten elämää lukemattomilla tavoilla. Pappeus määrittää, valtuuttaa, jalostaa ja luo järjestystä. Myöhempien Aikojen Pyhien naiset ja miehet kulkevat eteenpäin kirkollisissa tehtävissä, temppelitoimituksissa, perhesuhteissa ja hiljaisessa, itsenäisessä palvelutyössä pappeuden voiman ja valtuuden kautta. Tämä miesten ja naisten välinen keskinäinen riippuvuus Jumalan työn toteuttamisessa Hänen voimansa kautta on keskeistä Joseph Smithin kautta palautetulle Jeesuksen Kristuksen evankeliumille.

 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu sivustolla lds.org. Artikkelin on kääntänyt Hanna-Martta Maljanen.