Myöhempien Aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko suhtautuu sotaan suuresti kammoksuen ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opetukset kertovat meille, että meidän tulisi pyrkiä rauhaan, antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneille ja rakastaa vihamiehiämme. Tästä huolimatta, on aikoja, jolloin jopa Jumala käskee kansaansa lähtemään sotaan ja profeetat ovat kautta aikojen ennustaneet sodista ja sotahuhuista, erityisesti ennen Kristuksen toista tulemista. Läpi Raamatun ja Mormonin kirjan ihmisiä on käsketty taistelemaan säilyttääkseen ”uskontonsa ja vapautensa ja rauhansa, vaimonsa ja lapsensa (Alma 46:12)”. Lisäksi, kirkko julistaa, että ”me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää lakia (Uskonkappaleet 1:12)”, varusmiespalvelus sisältyy tähän periaatteeseen. Kuitenkin, ”jos myöhempien aikojen pyhien täytyy lähteä sotaan, heidän tulisi lähteä totuuden ja vanhurskauden hengessä haluten tehdä hyvää. Heidän tulisi lähteä rakkaus sydämessään kaikkia Jumalan lapsia, myös vastapuolella olevia, kohtaan. Jos he sitten joutuvat vuodattamaan toisen ihmisen verta, heidän tekoaan ei lueta synniksi. (Sota, Lujana uskossa -evankeliumiaiheinen hakuteos)”
Russell M. Nelson on sanonut aiheesta seuraavaa: ”Toisen maailmansodan aikana, kun kirkon jäsenten oli pakko taistella vastakkaisilla puolilla, ensimmäinen presidenttikunta vahvisti: ’Valtio on vastuussa kansalaistensa tai alamaistensa siviilihallinnosta, heidän yhteiskunnallisesta hyvinvoinnistaan sekä niin sisä- kuin ulkopolitiikankin harjoittamisesta. – – Mutta kirkko sinällään ei kanna mitään vastuuta näistä toimintatavoista, [muutoin] kuin kehottaen jäseniään osoittamaan täyttä – – uskollisuutta maalleen.’ (Autuaita rauhantekijät, Liahona, marraskuu 2002)”
Siitäkin huolimatta, että joskus maiden on tarpeellista lähteä sotimaan toisiaan vastaan, Vapahtajan opetukset käskevät Hänen seuraajiaan: ”tuomitkaa sota ja julistakaa rauhaa (O&L 98:16)”. Useat kirkon johtajat ovat antaneet opastusta ja neuvoja, kuinka sekä noudattaa käskyä ”tuomita sota ja julistaa rauhaa” että olla alamainen hallitukselle, joka saattaa vaatia kansalaisiaan lähtemään sotaan. Presidentti Gordon B. Hinckley sanoi kirkosta ja sodasta: ”Ensiksi, ymmärrettäköön, ettei meillä ole minkäänlaista kiistaa muslimien tai mihinkään muuhun uskontokuntaan kuuluvien kanssa. Me ymmärrämme ja opetamme, että kaikki ihmiset maailmassa ovat Jumalan perhettä. Ja Hän on meidän Isämme, joten me olemme veljiä ja sisaria ja meillä on perhevelvoitteita toisiamme kohtaan. (Sota ja Rauha, Liahona, toukokuu 2003)” Jeesuksen Kristuksen evankeliumi selkeästi opettaa, että kaikki ihmiskunnan jäsenet ovat saman taivaallisen Isän lapsia ja että meidän tulisi rakastaa toisiamme ja nähdä toisemme sisarina ja veljinä. Miksi emme sitten yrittäisi kaikkemme rakentaaksemme rauhan?
Vanhin Dallin H. Oaks kuitenkin huomauttaa, että ”rauha on muutakin kuin sodan poissaolo” ja ”voidaan saavuttaa ainoastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kautta”. Hän selittää: ”Evankeliumin rauha on vastakohta kaikelle ristiriitaisuudelle, aseelliselle tai aseettomalle. Se on vastakohta kansalliselle ja etniselle vihanpidolle, kansalais- ja perhekiistoille.”
Presidentti David O. McKay sanoi toisen maailmansodan aikana: ”Rauha rakennetaan ja säilytetään ainoastaan rauhan periaatteiden riemuvoiton kautta ja sen seurauksena alistamalla rauhan viholliset, joita ovat viha, kateus, vääryydellä hankittu hyöty, ihmisten epävanhurskas hallitseminen. Näille pahuuksille antautuminen aiheuttaa kärsimystä yksilölle, onnettomuutta kodille, sotaa kansoille.”
”Rauha on vanhurskauden tuotos”, vanhin Oaks selittää. ”Meillä ei voi olla rauhaa kansojen kesken ellemme saavuta yleistä vanhurskautta ihmisten keskuudessa, jotka muodostavat nuo kansat.”
Vapahtaja on opettanut, että meidän on annettava anteeksi vihamiehillemme. Todellinen rauha voidaan saavuttaa Kristuksen opettamia periaatteita noudattamalla.
Vanhin John A. Widtsoe täsmentää: ”Ainoa tapa rakentaa rauhallinen yhteisö, on rakentaa miehiä ja naisia, jotka ovat rakastavia ja rauhantekijöitä. Jokainen yksilö, Kristuksen ja Hänen kirkkonsa opin mukaan, pitää käsissään maailman rauhaa. Se antaa minulle vastuun maailman rauhasta, ja se antaa sinulle henkilökohtaisesti vastuun maailman rauhasta. Tuota vastuuta ei voida lykätä jollekin toiselle.”
Nämä opetukset antavat uuden näkökulman, kuinka Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet voivat kestää sotaan lähtemisen heidän oman maansa puolesta. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kansainvälisyydellä on se surullinen seuraus, että joskus sen jäsenet löytävät toisensa kansainvälisten selkkausten vastapuolilta. Nämä ihmiset eivät riemuitse kanssaihmistensä veren vuodattamisesta, mutta, kuten presidentti Hinckley selitti, he ajoittain ”ovat oikeutettuja – itse asiassa niillä on velvollisuus – taistella perheen ja vapauden puolesta sekä tyranniaa, uhkaa ja sortoa vastaan. (Sota ja Rauha, Liahona, toukokuu 2003)” On paljon liikuttavia kertomuksia, viimeaikaisten ja aiempien selkkauksien kaikilta puolilta, pyhistä, jotka ovat lähteneet sotaan ja ottaneet mukaansa evankeliumin ja rakkautta kanssaihmisiään kohtaan;
Kirkon sotapastorit kertovat kokemuksistaan palvellessaan armeijassa toisessa maailmansodassa ja kuinka he näkivät Jumalan töiden ilmentyvän ympärillään sodan kauheuksista huolimatta. Saksalaiset pyhät kertovat kokemuksistaan ja uskostaan toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen heidän eläessään Itä-Saksassa ja kuinka he pystyivät vain rajoitetusti pitämään yhteyttä kirkon keskuspaikkaan. Kirkon palvelusmiehet ja -naiset kertovat rakkaudesta niitä ihmisiä kohtaan, joiden maita vastaan he ovat sotimassa Irakissa ja Afganistanissa ja kuinka he ovat voineet palvella heitä. Kenraali Roland R Wright lensi ”mormonimustangiaan” kolmessa eri sodassa, palvellen maataan ja uskontoaan.
Nämä hämmästyttävät ihmiset, kuten lukemattomat muutkin, tietävät henkilökohtaisesti vanhin Oaksin opettaman totuuden: ”Mitä yksi ihminen voi tehdä rakentaakseen maailmanrauhaa? Vastaus on yksinkertainen: pidä Jumalan käskyt ja palvele hänen lapsiaan.” Sodan aikoina, kun heidän maansa ja elämänsä olivat vihan kiduttamia, vahvat kristityt ovat kyenneet elämään tämän totuuden mukaan.
Vanhin Nelson julisti: ”Jeesus opetti ihmisille, kuinka elää keskenään. Hän julisti kaksi suurinta käskyä: ensimmäiseksi, ’rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi’ , ja toiseksi, ’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’. (Matt. 22:37,39)
Sitten Hän lisäsi: ’Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.’ (Matt. 5:44) (Autuaita rauhantekijät, Liahona, marraskuu 2002)”
Vaikka sota on todellisuutta maailmamme nykyisessä tilassa, Jeesuksen Kristuksen evankeliumi opettaa meille, kuinka ”tuomita sota ja julistaa rauhaa”. Voimme tehdä sen missä tahansa tilanteessa, vaikka olisimme osa taistelua, rakastamalla ympärillämme olevia, palvelemalla kanssaihmisiämme sekä antamalla anteeksi vihollisillemme ja rakastamalla heitä.
Artikkeli on alun perin julkaistu History of Mormonism -sivustolla ja sen on suomentanut Tanja Robinson.
