“Uskonto on yhteisöjen suuri luoja.” – Rabbi Jonathan Sacks [1]
Kaikkialla muinaiskulttuurien maailmassa suola oli ystävyyden, laupeuden ja anteliaisuuden vertauskuva. Israelin kansa kunnioitti sitä liiton merkkinä. Persialaiset osoittivat sille kunnioitusta siveyden ja armon merkkinä. Arabikulttuuri arvosti sitä hyväntahtoisuuden osoituksena. Jeesus vertasi seuraajiaan maan suolaan [2] ja käski heidän elää “sovussa toinen toisenne kanssa”. [3] Kristityt ymmärsivät, että nämä sanat kutsuivat heitä kannattamaan sitä yhteiskuntaa, jossa he asuivat. Me olemme aina olleet sukulaissieluja, ja tällä vertauskuvalla on edelleenkin hengellinen pohja. Uskonto, samoin kuin suola, maustaa vieraiden välisen kanssakäymisen, lisää makua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja säilöö yhteiselomme rakkaat muodot. Yhteiskunnan suolana oleminen tarkoittaa sen menestyksestä nauttimista.
Yhteiskunnat ovat monitahoisia organismeja lukemattomine kerroksineen, ulottuvuuksineen, puolineen ja tuntemuksineen. Hallinto, kaupankäynti, taiteet, perheet ja koulut ovat kaikki tärkeitä valtiorakennelman osia. Ja uskonto voi elävöittää näitä yhteisöjä juurruttaen niihin moraalista suuntaa, sitoutumista hyväntekeväisyyteen ja antaen arvon voimaa.
Moraalin lähde
Me perimme uskonnon kuin lähteenä, josta koko yhteiskunta voi saada voimaa. Lain ja politiikan kieli sisältää edelleenkin moraalin kielioppia. Ymmärryksemme oikeuksista ja velvollisuuksista lainaa kielensä uskonnon ideaaleista. Rakkaimmat juhlapyhämme ja yhteiset juhlamme löytävät merkityksensä uskonnollisuudesta. Seurakunnallinen uskollisuus on monien yhteisten lupausten taustalla. Vaikkei uskonnolla olekaan moraalin monopolia, se on usein ehtona ympäristöllemme ja ymmärryksellemme oikeasta ja väärästä.
Pohtien niin sanottuja “historian opetuksia”, tutkijat Will ja Ariel Durant väittävät: “Ennen meidän aikaamme ei historiasta löydy mainittavaa esimerkkiä yhteisöstä, joka säilyttää moraalisen elämän ilman uskonnon apua.” [4] Uskonnon idealähteestä pursuaa todellakin juotavaa kaikille.
Mutta sen veden maku ei ole aina makeaa. Uskonto on sellainen viisauden lähde, joka haastaa, uhmaa ja taistelee. Sen ääni repii rikki aikakausien tyylit. Uskonnolliset arvot vastustavat modernin elämän tyyliä nautiskella massakulutuksen mauista. Rabbi Jonathan Sacks totesi, että uskonnot “toimivat vastakaikuna kulttuurin toitotukselle yksilön tärkeydestä ylitse muiden, oikeuksista ennen vastuuta, saamisesta enemmän kuin antamisesta, kuluttamisesta ylitse avustamisen ja menestyksestä ennemmin kuin muiden auttamisesta.” [5]
Lähimmäisenrakkaus ja sosiaalinen pääoma
Uskonnon arvo ilmenee yhtä voimallisesti ilmaisruokaloissa, sairaaloissa, koulussa ja monissa muissa humanitaarisissa pyrkimyksissä niin kuin myös saarnoissa ja virsissä. Suoraan sanoen uskonto kasvattaa sosiaalista pääomaa. Tutkimukset osoittavat, että yli 90 prosenttia niistä, jotka viikottain osallistuvat jumalanpalvelukseen, lahjoittavat hyväntekeväisyyteen, ja lähes 70 prosenttia palvelee vapaaehtoisesti hyväntekeväisyysjärjestöissä. [6] Uskonnollisuus kehottaa antamaan, ja se antaminen palautuu antajan hyväksi. Yeshivan yliopiston tutkijat tarkkailivat lähes 100 000 naisen uskonnollisia tapoja ja totesivat, että “kirkossa tai synagogassa tai muussa palvelupaikassa käymisen ja positiivisen näkökannan välillä on vahva yhteys”. [7] Israelin juutalaisten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa on myös todettu, että palvelustilaisuuksiin ja rukouksiin osallistumisella on suuri yhteys onnellisempaan elämään, tyytyväisyyteen ja hyvinvointiin elämässä.” [8]
Uskonnolliset ihmiset antavat paljon yhteiskunnan elinvoimaan ja yhteenkuuluvuuteen. Perustavaa laatua oleva tutkimus American Grace osoittaa, että uskonnolliset ihmiset ovat “anteliaampia naapureita ja tunnollisempia kansalaisia kuin maallisemmat ihmiset.” [9] Tämä armollinen asenne näyttäytyy pienissä teoissa. Esimerkiksi ne, jotka käyvät usein kirkossa, antavat useammin rahaa kodittomille, lahjoittavat vaihtorahat tarjoilijalle, luovuttavat verta, antavat istumapaikkansa vieraalle, auttavat jotakuta löytämään työtä ja paljon muuta. [10]
Arvokkuus ja kohteliaisuus
Kirkossa käyminen ja elämämme ja kiinnostuksen kohteidemme jakaminen muiden kanssa antaa meille yhteisöllisen ajattelutavan. Sama tutkimus osoittaa, että useammat uskonnolliset ihmiset kuuluvat kunnallisiin järjestöihin, tukevat paikallisten ongelmien ratkaisemista, osallistuvat kunnalliseen ja poliittiseen elämään paikkakunnallaan ja pyrkivät saamaan sosiaalisia ja poliittisia muutoksia. [11] Uskovat ihmiset tekevät naapurustoistaan, kaupungeistaan ja maistaan parempia paikkoja.
Mutta yhteiskunnan osana olemisella ja sen eduista nauttimisella on toinenkin puoli: se on yhtä paljon velvollisuus muita kuin oikeus itseä kohtaan. Tämä muinainen viisaus, joka on kestänyt kautta aikain ja kulttuurien, tunnetaan syystäkin usein nimellä “kultainen sääntö”. “Tee muille niin kuin toivot heidän tekevän sinulle” on kohteliaisuuden moraalinen perusta. Uskovat ja maalliset voivat olla samaa mieltä, että tämä jaettu vastuu paljastaa totuuden jokaisen ihmisen perusarvosta ja siitä perusmoraalista, joka johdattaa päätöksiämme. Niin kauan kuin ihmiset järjestäytyvät yhteiskuntiin, setvivät erimielisyytensä ja luottavat toistensa hyvään tahtoon, uskonnon suolalla on tärkeä osa yhteishyvän säilyttämisessä.
[1] “Charles Taylor and Jonathan Sacks on the Future of Religion,” YouTube, McGill University’n tapahtuma.
[2] Matteus 5:13.
[3] Markus 9:50.
[4] Will ja Ariel Durant, The Lessons of History (1996), 51.
[5] “Chief Rabbi Lord Sacks on the Role of Religion in Society,” YouTube, British House of Lords puhe.
[6] Arthur C. Brooks, “Religious Faith and Charitable Giving,” Policy Review, Oct. 2003.Vastaavat tilastotiedot löytyvät artikkelissa “Faith Matters Survey 2006,” lainattuna kirjassa American Grace: How Religion Divides and Unites Us.
[7] Eliezer Schnall, “Women’s Health Initiative observational study,” Journal of Religion and Health, marraskuu 2011.“ Ks. Myös Gabe LaMonica, “Study Links Regular Religious Service Attendance, Outlook on Life,” CNN Belief Blog, 10 marraskuuta 2011.
[8] Jeff Levin, “Religious Behavior, Health, and Well-Being Among Israeli Jews: Findings From the European Social Survey,” Psychology of Religion and Spirituality, marraskuu 2013.
[9] Robert A. Putnam and David E. Campbell, American Grace: How Religion Divides and Unites Us (2010), 444.
[10] American Grace, 451.
[11] American Grace, 454-456.
Tämä kirjoitus henkilökohtaisesta uskosta on neljäs viisiosaisesta sarjasta, joka käsittelee uskonnon arvoa ja joka alun perin julkaistiin MormonNewsroom.org’issa. Artikkelin käänsi Auli Summerhays.
