(VAROITUS: JUONIPALJASTUKSIA. ÄLÄ LUE, JOS ET HALUA TIETÄÄ MITÄ SUOSIKKIPOLYNESIALAISPRINSESSALLEMME TAPAHTUU)*

*Mutta ollaanpa rehellisiä, jos et jo ole nähnyt tätä elokuvaa…OLET TÄRÄHTÄNYT.

Minun täytyy tunnustaa jotain. Vaiana-elokuva sai minut kyyneliin monta kertaa. Ja ”monella kerralla” tarkoitan sitä, että vollotin kuin pieni vauva suuren osan elokuvasta. Mutta se ei ollut samanlaista rumaa itkua, joka pohjimmiltaan kuuluu kytkykauppana mukaan mihin tahansa Nicholas Sparksin elokuvaan.

Ei, ei. Nämä ovat kyyneliä, jotka vuodatettiin innoituksesta. Sellaisia, jotka valuvat poskiasi pitkin, kun elät epäsuorasti päähenkilön kautta heidän itseoivalluksensa, kasvunsa ja lopullisen voittonsa hetket. Koska olen sellainen henkilö, joka tulee liiankin tunteelliseksi elokuvista, kirjoista tai tv-ohjelmista – mikä selittää jatkuvat Netflix-putkeni – teen jatkuvasti tätä epäsuoraa kuvitteellisen-hahmon-elämän-elämistä.

Tämän muistaen, ja sen, että olen ylitunteellinen kotiin palannut lähetyssaarnaaja, kutsun sinut mukaani elämään uudestaan Vaianan matkan näiden Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon evankeliumiin liittyvien helmien myötä.

1. ”Lasten sydämet kääntyvät”

Vaianan navigoivat esi-isät

”Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen” (Malakia 4:6).

Ensinnäkin, meidän täytyy todeta, että Vaianan esi-isät ovat todellisia päälliköitä. He purjehtivat ympäriinsä, löytävät ja asuttavat saaren toisensa jälkeen käyttäen erikoisosaamistaan tuulesta, taivaasta, merestä ja tähdistä. Mitäs sinä teetkään?

Vitsailu sikseen. On upeaa katsoa, kun Vaiana kääntää sydämensä isiensä puoleen. Kun hän tekee niin, ymmärrys siitä, mistä hän on tullut ja keitä hänen esi-isänsä olivat, on juuri se sysäys, jota hän tarvitsee aloittaakseen seikkailun, (varoitus juonipaljastuksesta) joka muuttaa hänen elämänsä ja pelastaa hänen saarensa. En yritä esittää, että tekisin sukututkimusta läheskään niin paljon kuin minun pitäisi, mutta voin rehellisesti sanoa, että yhteys esi-isiini antaa minulle usein voimaa selvitä omista elämäni haasteista.

Gramma Tala

Vaianan isoäiti, Tala, on yksi suosikkihahmoistani elokuvassa. Hän ei ainoastaan ole hulvaton, vaan kylän ”hulluna naisena” hän tuntuu tietävän asioita, jotka jäävät kaikilta muilta huomaamatta. Talan usko siihen, että valtameri on ”valinnut” Vaianan palauttamaan Te Fiti -jumalattaren sydämen ja pelastamaan ihmiskunnan, on se asia, joka innoittaa hänen lapsenlastaan seuraamaan kutsua ja toteuttamaan kohtalonsa.

Jopa kuolemansa jälkeen hänet nähdään paholaisrauskun muodossa (olen muuten iloinen, että hän valitsi oikean tatuoinnin) Vaianan matkalla meren poikki. Tuskallisen epävarmuuden hetkellä Tala ilmestyy hänelle. Hän kysyy Vaianalta: ”Tiedätkö kuka olet?” Tämä oli kaunis muistutus minulle siitä, että kuolleet perheenjäsenemme eivät ole ollenkaan niin kaukana. Vaikka emme näe heitä, he kulkevat rinnallamme kannustaen ja auttaen meitä.

2. Varokaa ylpeyttä

Kun Vaiana tapaa Mauin, muodonmuuttajan, tuulen ja meren puolijumalan, JA miesten sankarin (ja naisten), on heti ilmiselvää, että hänellä ei ainoastaan ole isokokoinen, vaan myös täynnä itseään. Tuhat vuotta aikaisemmin, ennen kuin hän menetti koukkunsa ja jäi jumiin autiolle saarelle, hänen suunnaton egonsa sai voimaa hänen urotekojensa vuoksi häntä palvovien ihmisten ylistyksestä.

Tietämättään Maui saavutti kuitenkin melko pelottavan maineen varastettuaan Te Fitin sydämen. Vaikka se oli tarkoitettu lahjaksi ihmisille, hänen ylpeytensä oli johtanut hänet elämää kalvavaan hyväksynnän ja maailman rakkauden etsintään. Ezra Taft Benson sanoi sen parhaiten: ”Kun ylpeys on saanut vallan sydämessämme, me menetämme riippumattomuutemme maailmasta ja vaihdamme vapautemme riippuvuuteen ihmisten arvostelusta.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Ezra Taft Benson, Luku 18, Varokaa ylpeyttä.)

3. Materialismin vaarat

Tamatoa on yhtä outo hahmo kuin ahnekin. Muistan, kun katselin sen tepastelevan vermeissään kolmella jalalla, pröystäillen hohtavan kilpensä kanssa, ja ajattelin: ”Mitä kummajaista oikein katselen…?” Mutta ajan myötä Tamatoan rapumainen viehätysvoima vei minut mennessään ja nyt häpeämättä jammailen ”Loiste”-kappaleen tahdissa säännöllisesti.

Niin upea kuin jättiläisrapu onkin, se on melko vangitseva esimerkki siitä, millaisia meidän ei tulisi olla: itseään täynnä olevia ja maailman vaurauden valloittamia. Mormonin kirjassa Jaakob neuvoo: ”Mutta ennen kuin etsitte rikkauksia, etsikää Jumalan valtakuntaa” (Jaakob 2:18). Tämä on aika hyvä neuvo, kun mietimme nykyaikaa, jossa on täysi katastrofi, jos et omista uusinta kiiltävää IPhone 7:aa tai trendikkäimpiä vaatteita, tai jos et saa eniten tykkäyksiä uusimmasta selfiestäsi Instagrammissa.

4. Onnen löytäminen sieltä, missä olet

Heti aloituskohtauksessa Vaiana-vauva tuntee synnynnäistä vetoa merta kohtaan. Aina kun hän yrittää uskaltautua vesille, hänen isänsä pysäyttää hänet ja väittää, että hänen paikkansa on juuri siellä kansansa parissa. En tarkoita sitä, että Vaianan olisi pitänyt jäädä tuolle saarelle, koska epäilemättä hänellä oli tärkeä tehtävä, mutta olen sitä mieltä, että hänen isänsä oli täysin oikeassa sanoessaan/laulaessaan: ”Onni on siellä, missä olet.”

Muutama vuosi sitten yleiskonferenssissa Presidentti Dieter F. Uchtdorf muistutti vakuuttavasti, miten tärkeä asia tämä on. ”Veljet ja sisaret”, hän sanoi, ”olivatpa olosuhteemme ja haasteemme tai koettelemuksemme millaiset tahansa, jokaisessa päivässä on jotakin, mistä nauttia ja mitä vaalia. Jokaisessa päivässä on jotakin, mikä voi tuoda kiitollisuutta ja iloa, jos vain näemme sen ja arvostamme sitä.” (Lokakuu 2012, Dieter F. Uchtdorf, ”Katumisista ja päätöksistä”) Se on tässä! Kaikkialla ympärillämme! Ja vaikka maailma on täynnä mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, voimme löytää hyvän ja päättää löytää onnen siellä, missä olemme, missä tahansa se onkin.

5. Jumalallisen luonteemme ja tarkoituksemme löytäminen

Vaiana löytää tarkoituksensa

Elokuvan loppupuolella, Vaianalla on itsensä löytämisen kruunaava hetki. Hän laulaa:

”Eikä kutsua kuulu ollenkaan/Se on sisälläni…tulkoon mitä on tullakseen, tunnen tien,/Olen Vaiana!”

Tässä kohdassa olin jo raunioina, koska hänen kuollut isoäitinsä oli ilmestynyt hänelle paholaisrauskun muodossa, mutta kun Vaianalla oli tuo uskomaton, voimaannuttava  jumalallisen luonteensa ja tarkoituksensa ymmärtämisen hetki, olin mennyttä kalua. Ja vaikka meidän matkallamme tässä elämässä ei olisikaan mitään tekemistä meren valittuna olemisessa ja kiven palauttamisessa jumalattarelle sekä matkustamisessa yhdessä ylpeän mutta voimakkaan puolijumalan ja aivottoman kanan kanssa, myös meidät on tarkoitettu suuruuteen.

Itse asiassa sellaiseen suuruuteen, että joskus, jos ajattelen sitä liian paljon ja kauan, se sekoittaa pääni. Tarkoitan sitä, että meidän tarkoituksemme on ”saada maanpäällistä kokemusta edistyäksemme kohti täydellisyyttä ja toteuttaaksemme lopulta jumalallisen päämäärämme iankaikkisen elämän perillisinä” (Perhe: Julistus maailmalle). Anna sen täyttää hetkeksi mielesi ja kerro, kun se on räjähtänyt tarpeeksi.

Te Fiti/Te Ka

Kuitenkin, suuruutemme muistaminen on joskus todellinen taistelu. Kun Vaiana yrittää palauttaa Te Fitin sydämen, hän ymmärtää, että Te Fiti ei olekaan enää se elämää luova jumalatar, joka hän oli aikaisemmin, vaan hänestä on tullut kuumapäinen laavapaholainen Te Ka varastetun sydämensä takia. Saatuaan tämän selville Vaiana laulaa Te Ka:lle/Te Fitille: ”Sydämesi on saatettu varastaa sisältäsi/Mutta se ei määrittele sinua/Sinä et ole tuollainen/Sinä tiedät, kuka olet.”

Sen lisäksi, että Vaianan kauniisti animoidut, dramaattisesti tuulessa liehuvat hiukset ovat mahtavat Te Ka:n rynnätessä kauhistuttavasti häntä kohti, nuo laulun sanat tekevät tästä kohtauksesta erityisen voimakkaan. Kuinka usein sinusta tuntuu, että kaikki se saasta, jota kohtaat elämässäsi ja kaikki muu sinussa oleva paha, on se asia, joka määrittelee sinut? Et näe minua nyt, mutta kohotan kiihkeästi molempia käsiäni.

Mutta aivan kuten Vaiana kertoo Te Fitille/Te Ka:lle, me emme ole sellaisia! Elämän vaikeista ajoista ja särmistämme huolimatta, olemme ja tulemme aina olemaan Jumalan lapsia. Ja tuosta yhdestä ainoasta syystä olemme arvokkaampia ja meillä on enemmän mahdollisuuksia, kuin pystymme ikinä kuvittelemaan.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Emma Lattin ja se on julkaistu mormonhub.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.