Vaimoni kokee suurta täyttymystä alakoulun opettajana auttaessaan kuudesluokkalaisia matematiikan taitojen kehittämisessä. Mutta melkein aina hänen täytyy olla tekemisissä muutamien oppilaiden kanssa, jotka valittavat siitä, että heidän täytyy opetella uusia asioita. Heillä ei ole kärsivällisyyttä virheidensä korjaamiseen ja harjoitteluun, kunnes olisivat oppineet asian. Heidän kärsimättömyytensä taas koettelee heidän opettajansa kärsivällisyyttä.

Kirkossa, kotona ja työssä ollessamme, kärsimättömyytemme voi alkaa ruokkia muiden kärsimättömyyttä. Koska meillä kenelläkään ei ole Jobin kärsivällisyyttä, me kaikki koettelemme toistemme kärsivällisyyttä. Tämän noidankehän pysäyttäminen vaatii vähän enemmän kärsivällisyyttä meiltä kaikilta. Se tarkoittaa sitä, että haluamme antaa muille – ja itsellemme – aikaa muuttua.

Kärsivällisyys ei tietenkään aina ole hyve. Joskus opettajien täytyy lähettää häiritsevä oppilaan rehtorin toimistoon. Joskus meidän täytyy tarttua hetkeen ja toimia heti. Oikeudenmukaisuus, rohkeus ja ystävällisyys vaativat meitä tekemään jotain viivyttelemättä.

Mutta on sanomattakin selvää, että useimmat elämän haasteet vaativat kärsivällisyyttä. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii kärsivällisyyttä. Odottamattomien koettelemusten, kuten vakavan sairauden, taloudellisten takaiskujen ja epäonnistuneiden ihmissuhteiden kohtaaminen vaativat kärsivällisyyttä. Elämän päivittäisten ongelmien käsitteleminen, kuten liikenneruuhkat, huono sää ja jonot kaupassa, vaativat kärsivällisyyttä.

Eräs kärsivällisyyden kehittämisen este on se, että nykymaailma tarjoaa mukavuutta ja välitöntä mielihyvää. Meidän ei tarvitse kasvattaa puutarhaa, koska voimme hakea kaikkea tarvitsemaamme kaupasta. Meidän ei tarvitse kuluttaa aikaa laittaaksemme ruokaa kotona, kun ravintolat ja valmisateriat ovat aina saatavilla. Meidän ei tarvitse säästää rahaa ostaaksemme uuden auton, koska voimme saada matalakorkoisen lainan ja ostaa sen heti. Meidän ei tarvitse odottaa ensi viikkoon katsoaksemme suosikki televisio-ohjelmamme, koska voimme katsoa koko sarjan viikonloppuna Netflixistä. Emmekä myöskään tarvitse kärsivällisyyttä matkustaaksemme tuhansia kilometrejä, koska voimme mennä sinne lentokoneella muutamassa tunnissa.

Miten voimme siis kehittää kärsivällisyyttä kärsimättömässä maailmassa? Tässä on 10 keinoa siihen.

Kaksi ensimmäistä on poimittu Psychology of Religion and Spirituality -julkaisun artikkelista. Artikkelin on kirjoittanut Sarah Schnitker Fuller Theological Seminarysta työtovereidensa kanssa.

1. Anna kärsimykselle merkitys.

Schnitker kuvaa sitä, miten uskonnolliset yhteisöt yleisesti edistävät ajatusta, että kärsimys joissakin muodoissa voi olla vapahtavaa ja johtaa itsensä hallitsemiseen, empatiaan ja suurempaan tyydytykseen elämässä. Hän kutsuu sitä ”transsendenttiseksi narratiiviseksi identiteetiksi”. Se tarjoaa voimaa nähdä sen hetkisen kärsimyksen yli ja tehdä työtä parempaa tulevaisuutta varten.

2. Opi hallitsemaan tunteitasi.

Schnitker ja hänet työtoveripsykologinsa havaitsivat, että tunteiden sääntely on toinen ydinasia kärsivällisyyden kehittämisessä. On helppoa turhautua, ärsyyntyä ja katkeroitua, kun asiat eivät mene haluamallasi tavalla. Mutta kielteisten tunteiden mukaan toimiminen tekee melkein aina tilanteesta entistä huonomman. Kun alan olla kärsimätön, yritän kuvitella, miten reagoisin sen hetkiseen tilanteeseen, jos olisin kärsivällinen. Silloin tällöin tämän kaltainen kognitiivinen uudelleenarviointi auttaa minua reagoimaan tilanteeseen rauhallisemmin ja se antaa pitkäjänteistä näkemystä asioihin.

3. Etsi luonnosta innoitusta.

Ralph Waldo Emerson neuvoo: ”Omaksu luonnon tahti: sen salaisuus on kärsivällisyys.” Tukevia oksia ja hedelmiä kannattavan vahvan juuriston kasvamiseen menee aikaa. Pystymme todennäköisesti kehittämään kärsivällisyyttä itsessämme, kun ymmärrämme, että pettymykset ja sydänsurut tekevät meistä kykenevämpiä maistamaan onnen hedelmiä tulevaisuudessa.

4. Tarkastele kärsivällisyyttä kultaisena keskitienä.

Aristoteles kuvailee useimpia hyveitä kultaisena keskitienä kahden ääripään välillä. Todellinen rohkeus esimerkiksi löytyy jostain pelkuruuden ja holtittomuuden väliltä. Samalla tavoin kärsivällinen ihminen välttelee tyhmiä ja harkitsemattomia tekoja. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että välttelemme kärsimyksen, epäoikeudenmukaisuuden ja keskinkertaisuuden passiivista tai laiskaa hyväksymistä.

5. Ole tarpeeksi nöyrä ottaaksesi pieniä askelia.

Minulle henkilökohtaisesti kärsivällisyys edellyttää halua ottaa pieniä askelia parantaakseni omaani ja läheisteni elämää. Yrityksen perustaminen, perheen kasvattaminen ja koulutuksen hankkiminen koostuvat pienistä asioita, jotka kasvavat pitkän ajan kuluessa. Tämä sama periaate soveltuu epäterveitten ihmissuhteiden aiheuttamista haavoista toipumiseen. Shakespearen Othello selittää sen parhaiten: ”Kuinka köyhiä ovatkaan ne, joilla ei ole kärsivällisyyttä! Mikä haava on koskaan parantunut muuten kuin asteittain?”

6. Ole johdonmukainen ottaessasi pieniä askelia.

Kun teen työtä saavuttaakseni jotakin haasteellista, olen huomannut, että minun täytyy varata aikaa joka päivä — vaikka vain muutama minuutti — tehdäkseni jotain konkreettista. Jos menee päivä tai kaksi tekemättä mitään tavoitteeni eteen, kaavailemani tulevaisuus haalistuu ja alan menettää toivoa. Tämä on yksi niistä syistä, miksi pyhissä kirjoituksissa liitetään usein kärsivällisyys yhteen ahkeruuden kanssa.

7. Tee asiat loppuun asti.

Koska olen luonnostani kärsimätön ihminen, lannistun helposti ja alan tekemään jotain muuta, jos en näe tuloksia niin nopeasti kuin haluaisin. Tästä päästään henkilökohtaisen sitoutumisen tärkeyteen. Omistaudu hyville asioille ja tee projektisi loppuun asti. Se, että tiedät tekeväsi asiat loppuun asti, voi auttaa sinua pysymään oikeassa suunnassa.

8. Älä yritä hallita muita ihmisiä.

Itsehallinta on yksi onnellisen elämän kulmakivistä. Meidän täytyy hallita tunteitamme, ajatuksiamme ja tekojamme. Mutta yksi varmimmista asioista, jotka johtavat omaan onnettomuuteemme on se, että yritämme hallita muita ihmisiä esimerkiksi puhumalla ympäri perheen jäseniä, ystäviä ja tuntemattomia oman esimerkkimme kautta. Anna rakastamillesi ihmisille tilaa muuttua. Yritä pysyä ystävällisenä heitä kohtaan, äläkä koskaan anna periksi heidän suhteensa.

9. Muista, kuinka sitkeä olet.

Kärsivällisyys on enemmän sitkeyttä kuin heikkoutta ja passiivisuutta. Kun elämä käy päälle, muistuta itseäsi niistä monista haasteita ja vaikeuksista, jotka olet jo voittanut aikaisemmin. Löydät kätkettyä voimaa ja onnea, jos vain jatkat eteenpäin.

10. Kehitä itsessäsi toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kärsivällisyys on paljon muutakin, kuin halua kestää kärsimystä. Se on uskomista parempaan tulevaisuuteen, joka saavutetaan pienin, epätäydellisin askelin.

 

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä 10 Tips for Cultivating Patience in an Impatient World”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company