Ylpeyteen viitataan usein yleismaailmallisena syntinä. Myöhempien Aikojen Pyhien teologian näkökulmasta tämä on totta: ylpeys sai Saatanan kapinoimaan taivasta vastaan, ylpeys johti muinaisten sivilisaatioiden kukistumiseen, ylpeys on tekijä, joka on saanut pahat henkilöt kautta historian nousemaan valtaan ja kuka tahansa Mormonin kirjaa opiskellut on luultavasti kuullut ylpeyden kehästä. Haluaisin kuitenkin siirtyä tässä keskustelussa pois arkkityyppisestä ajatuksesta ylpeydestä ja keskittyä sen yksilöllisten ominaisuuksien perspektiiviin eli henkilökohtaiseen ylpeyteen.
Näyttää siltä, että tietyt ylpeyden mallit on helppo tunnistaa. Ylpeys esiintyy usein tavoin, jotka ovat hienovaraisia, mutta aivan yhtä vahingoittavia. Luulen tämän olevan eräs syistä sille, miksi ylpeyttä on niin vaikea käsitellä. Vuoden 1989 tunnetussa puheessaan ”Varokaa ylpeyttä” Ezra taft Benson viittasi tähän ylpeyden erilaisina kasvoina. Niistä jotkin sisältävät suuntauksia kantaa kaunaa, olla antamatta anteeksi tai käyttäytyä riidanhaluisesti perheenjäsenten kanssa.
Nöyryyden ja ylpeyden tunnistaminen
Presidentti Benson päättää puheensa selittämällä yksityiskohtaisesti, kuinka nöyryys on ylpeyden selvä vastamyrkky. Tämä ei tule yllätyksenä; minä-keskeisen elämänkatsomuksen vastakohta on sen huomaaminen, että maailmassa on muitakin kuin me itse. Me emme tiedä kaikkea emmekä itseasiassa ole parempia kuin kukaan muukaan. Ylpeys on huonoa ja nöyryys on hyvää. Kuulostaa yksinkertaiselta, eikö vain? Ehkä ei. Aivan kuten ylpeys on monitahoista ja voi tulla naamioituneena, nöyryys ei ole aina sitä miltä näyttää. Näiden kahden tunnistaminen voi olla hankalaa. Se on aihe, joka nousee usein esiin terapiaistunnoissa. Tässä on joitain tapoja, miten ylpeys ilmenee valheellisesti pukeutuen nöyryyden naamioon.
1. Itsensä vähättely
Olen työskennellyt monien potilaiden kanssa, joilla on vääristynyt uskomus siitä, että tunne alhaisesta itsetunnosta on nöyryyttä. Kun rankaisemme tai vähättelemme itseämme, saatamme ajatella olevamme nöyriä. Mutta itseasiassa totuus on sen vastakohta. Huomioimalla puutteitasi ja heikkouksiasi kohtuuttomasti ja sivuuttamalla vilpittömät kohteliaisuudet, kiellät sinussa olevan jumalisuuden. Presidentti Benson sanoo ylpeyden keskeisen piirteen olevan vihamielisyys. Sinulle annettujen jumalallisten lahjojen sivuuttaminen voisi olla vihamielisyyden ilmaisu Jumalaa kohtaan.
Rakastan mitä C. S. Lewis sanoi kirjassaan Ehyt elämä (Mere Christianity): ”Vertaileminen tekee sinusta ylpeän: mielihyvä muiden yläpuolella olemisesta. Kun kilpailun elementti on poissa, ylpeys poistuu.” Ylpeyden välttäminen tarkoittaa sitä, ettemme laita itseämme muiden yläpuolelle. Mutta se tarkoittaa myös sitä, ettemme laita itseämme muiden alapuolelle.
Ylpeys on vertailussa, sijoittelussa. Vertaileminen luo vihamielisyyttä muita tai itseäsi kohtaan, riippuen siitä, kuka sijoittuu korkeammalle vertailussa. Dieter F. Uchtdorf toisti Lewisin sanoja, kun hän sanoi: ”Me emme löydä nöyryyttä ajattelemalla vähemmän itsestämme; löydämme nöyryyden ajattelemalla vähemmän itseämme”. Kunnioita itseäsi Jumalan lapsena ja älä sekoita itsesi vähättelyä nöyryyteen.
2. Pakkomielle siitä, miten muut näkevät meidät
En viittaa vain turhamaisuuteen tai narsismiin; puhun pakkomielteisyydestä siihen, millainen käsitys muilla on meistä – miltä vaikutamme hengellisesti ja henkisesti muulle maailmalle. Monet asiakkaani ovat kertoneet epäröivänsä asioiden tekemistä tai sanomista, koska he eivät halua vaikuttaa ylimielisiltä. Toisin sanoen, he haluavat näyttää nöyriltä. Olen tuntenut muita, jotka ovat huolissaan siitä, kuinka seurakunnan jäsenet näkevät heidät, koska he eivät halua pilata mahdollisuuksiaan päästä johtavaan asemaan kirkossa.
”Nöyryys… ei ole merkki heikkoudesta, arkuudesta tai pelosta; se on osoitus siitä, että tiedämme, missä todellinen voimamme on.”
Vaikka onkin hyvä olla itsetietoinen ja tietoinen antamastamme vaikutuksesta, se voi olla ongelmallista, kun haluamme näyttää nöyriltä enemmän kuin haluamme oikeasti olla nöyriä. Ironisesti ajatus haluta näyttää nöyrältä muiden silmissä on ylpeyttä. Muista pyhien kirjoitusten opettavan, että ”ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen” (1.Samuel 16:7).
3. Liiallinen huoli muiden valinnoista ja vanhurskaudesta
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi neuvoo meitä auttamaan veljiämme ja sisariamme. Perheen rakenne, kotiopetus– ja kotikäyntiohjelma sekä käytännössä kaikki muutkin kirkon organisaation puolet todistavat tästä totuudesta. Olemme täällä kannustaaksemme ja motivoidaksemme toisiamme, sekä ajallisesti että hengellisesti. Uskon kuitenkin, että liian usein huolehdimme liiaksi niiden todistuksesta, uskonkäsityksistä ja moraalisista valinnoista, jotka eivät ole vastuullamme, keinona painottaa omaa vanhurskauttamme. Ajatus tai kommentti ”Olen niin huolissani hänestä; hän on menossa huonoon suuntaan!” voi oikeasti tarkoittaa: ”Olen niin iloinen, etten ole menossa samaan suuntaan. Onneksi minä olen suoralla ja kaidalla polulla ja voin oikaista häntä!”
Varmasti on niitä, jotka ovat vastuullamme (varsinkin omat lapsemme) ja vastuumme on tukea heidän hengellistä hyvinvointiaan. Herra itse sanoi Josephille, että hän on ”käskenyt meidän kasvattaa lapsemme valossa ja totuudessa”.
Muutama vuosi sitten nuori aikuinen lapseni oli tekemässä valintoja, jotka eivät olleet sopusoinnussa arvojeni ja hengellisten uskomusteni kanssa. Koin pettymystä, pelkoa ja tuskaa tilanteen takia. Paljon mietiskelyn, rukoilun ja temppelissä käymisen jälkeen tulin tietoiseksi siitä, että suuri osa tuskastani johtui uskomuksestani, että tiesin oikean tien aikuiselle lapselleni. Ymmärsin, etten tiennyt, kuinka taivaalliset Vanhempamme saattaisivat käyttää toisten ainutlaatuisia teitä ja valintoja Heidän suuressa suunnitelmassaan. Vastaus rukoukseeni oli luottaa ja harjoittaa uskoa, kunnioittaa valinnanvapautta, keskittyä elämään omaa elämääni rehellisemmin sekä jatkaa kunnioittavan ja rakastavan suhteen rakentamista lapseeni.
On normaalia olla huolissaan niiden hyvinvoinnista, jotka ovat vastuullamme (OL 93:44). Mutta on myös tärkeää pyrkiä tasapainottamaan vilpitön huolemme jonkun todistuksesta ja kelvollisuudesta tunnustamalla ja kunnioittamalla hänen vapaata tahtoaan. Jos et ole varma, missä sopivan huolehtimissen ja pakkomielteisen huolen (ylpeyden) raja menee, rukoile saadaksesi Hengen johdatusta erottaaksesi, kuinka parhaiten toimia omassa tilanteessasi.
4. Ihmisten miellyttäminen
Kuinka se, että haluaa tehdä muut iloiseksi ja antaa heille, mitä he haluavat, on ylpeyden muoto? Totuus on, että ihmisten miellyttämisen perimmäinen tarkoitus ei ole saada toisia tyytyväisiksi – sen tarkoitus on saada itsesi tuntemaan olosi hyväksi, vahvaksi ja paisuttaa omanarvontuntoasi. Kun annamme henkilökohtaisten ja emotionaalisten rajojemme tallautua etsiessämme epätoivoisesti hyväksyntää ja kuuluvuutta, voisimme yhtä hyvin sanoa, etteivät taivaallisten Vanhempiemme rakkaus ja omanarvontunteemme ole tarpeeksi.
Ylpeydessä on kyse maailmallisen ylistyksen ja vahvistuksen saamisesta ja ihmisten miellyttäminen on toinen keino saavuttaa sama tavoite. Vaikka osa maanpäällisestä kokemuksestamme on kokea iloa ihmissuhteissa, omien tarpeittemme kieltäminen oletetussa yrityksessä ”palvella” jotain toista ei ole nöyryyttä eikä se myöskään ole tervettä.
Ajattele vanhempaa, joka harvoin rankaisee perheen sääntöjä rikkonutta lasta, joka ostaa urheiluvälineitä niitä kerjäävälle lapselle, vaikkei perheellä olisi niihin varaa tai joka yrittää pelastaa lapsen huonoilta arvosanoilta syyttämällä opettajaa epäpäteväksi. Näissä esimerkeissä ei ole kyse lapsen edun mukaan toimisesta tai mikä auttaisi häntä kasvamaan. Niissä on kyse lapsen iloisena pitämisestä, jotta vanhempi voi pysyä tyytyväisenä ja tuntea itsensä hyväksi.
Ylpeydestä rohkeaan nöyryyteen siirtyminen
Käy ilmi, että ylpeys ja nöyryys eivät olekaan niin yksinkertaisia kuin haluaisimme uskoa. LDS.org-sivuston aihehakemisto antaa kauniin määritelmän nöyryydestä:
”Nöyränä oleminen on sitä, että tunnustamme kiitollisena riippuvuutemme Herrasta – ymmärrämme, että tarvitsemme Hänen tukeaan jatkuvasti. Nöyryys on sen tiedostamista, että lahjamme ja kykymme ovat lahjoja Jumalalta. Se ei ole merkki heikkoudesta, arkuudesta tai pelosta; se on osoitus siitä, että tiedämme, missä todellinen voimamme on. Voimme olla sekä nöyriä että pelottomia. Voimme olla sekä nöyriä että rohkeita.”
Kun tunnustamme täyden riippuvuutemme Herrasta, ”voimme olla sekä nöyriä, että pelottomia. Voimme olla sekä nöyriä että rohkeita.” Nöyryys ei ole sama asia kuin itsensä vähättely, huoli siitä, miltä näytämme, huolehtiminen toisten pelastuksesta tai muiden miellyttäminen. Peloton ja rohkea nöyryys voi olla muodoltaan vilpittömien kehujen hyväksymistä ja Jumalan hyvyyden tunnustamista itsessäsi. Se voi olla luopumista siitä, että välittää, miten muut näkevät sinut ja keskittyä sen sijaan siihen, miten Jumala näkee sinut. Se voi tarkoittaa muiden pelastuksesta vastuussa olemisen kääntämistä takaisin heille ja Jumalaan lisääntyneen uskon ja luottamuksen harjoittamista. Se voi tarkoittaa sitä, että annat muilla olla negatiivisia tunteita sinua kohtaan ilman, että menetät itsekunnioituksesi. Mitä tahansa se onkin, tunnista se ja löydä keinoja jatkaa eteenpäin todellisessa nöyryydessä, takaisin kohti Kristusta.
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Julie de Azevedo Hanks ja se on julkaistu osoitteessa ldsliving.com. Artikkelin on suomentanut Hanna-Martta Maljanen.
