Iankaikkinen elämä on lupaus siitä, että kuolema ei ole loppu ja että sen jälkeen on elämää. Se on lupaus siitä, että ruumiini ja tämä maailma voivat jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen Jumalan luona. Ja tällä lupauksella on väliä. Kuten Paavali sanoo: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä” (1. Kor. 15:19). Mutta päinvastainen on myös totta. Jos vain minä olen pannut toivoni Kristukseen tämän elämän ajaksi, olen myös kadotettu. Edes iankaikkinen elämä kirkkaudessaan ei ole tarpeeksi.

Rakastamaan oppiminen uudella tasolla

Menettämättä näkemystä iankaikkisesta elämästä Paavali sanoo tätä lähinnä kuolevaista toivoa ”elämäksi Kristuksessa.” Paavalille kristittynä oleminen tässä maailmassa tarkoitti olemista Kristuksessa. Kristittynä minun täytyy toivoa Kristuksessa (1. Kor. 15:19), riemuita Kristuksessa (Fil. 3:3), uskoa Kristuksessa (Gal. 3:26), olla viisaita Kristuksessa (1. Kor. 4:10), puhua totta Kristuksessa (Room. 9:1), rukoilla Kristuksessa (2. Kor. 5:20), olla luotuja Kristuksessa (Ef. 2:10), rakastaa Kristuksessa (2. Tim. 1:13), olla voitokkaita Kristuksessa (2. Kor. 2:14), nukkua Kristuksessa (1. Kor. 15:18), olla luottavaisia Kristuksessa (Ef. 1:12), olla yhtä Kristuksessa (Gal. 3:28), löytää lohtua Kristuksessa (Fil. 2:1) ja tietysti elää Kristuksessa (Room. 8:2). Kaikki mitä teen, minun tulisi tehdä Kristuksessa.

Tämä “-ssa”-pääte on ratkaiseva. Se on ero elämän ja kuoleman välillä. Se on ero rakkauden haluamisen ja rakastumisen välillä. Jokin muuttuu, kun olet rakastunut. Se ei ole vain sitä, että uusi ihminen on tullut elämääsi, yksi kaikkien muiden joukkoon. Se on sitä, että tämä uusi ihminen muuttaa elämäsi merkityksen. Elämää ei enää vain eletä. Nyt sitä eletään rakastuneena. Sinulla saattaa yhä olla sama työpaikka, samat ystävät ja syöt samaa ruokaa, mutta jokin olennainen asia siitä, miksi teet näitä asioita, tai jopa miten teet niitä, on muuttunut. Ero saattaa olla selvä tai hienovarainen, mutta se on varmasti olemassa. Rakastuneena koko elämä tuntuu erilaiselta. Näet asioita, joita et aiemmin huomannut. Kuulet asioita, joita et ennen kuullut. Välität asioista, joista et aiemmin välittänyt. Pystyt tekemään asioita, joita et vielä viime viikolla pystynyt.

Elämä Kristuksessa on juuri tällaista. Kristuksessa tapani elää – elämäntapani – muuttuu sisältä ulospäin. Kuten rakastuneena oleminen, elämä Kristuksessa muuttaa elossa olemisen merkityksen. Eläessäni Kristuksessa kannan itseäni eri tavalla. Toiveeni ovat erilaisia. Rakastan eri tavalla. Otan vastaan tuskan ja menetyksen eri tavalla. Epäonnistun eri tavalla. Onnistun eri tavalla. Jätän menneen taakseni eri tavalla. Otan vastaan nykyhetken eri tavalla. Katson tulevaisuuteen eri tavalla. Kristuksessa käytän aikaa hyvin eri tavalla.

Ajan eläminen eri tavalla

Viime kädessä tämä viimeinen eroavaisuus on suurin. Elämä koostuu ajasta. Elääksemme erilaista elämää Kristuksessa, meidän tulee käyttää aikaa eri tavalla. Eläessäni Kristuksessa löydän uudenlaisen tavan olla ajoissa. Teen parannusta Kristuksessa. Menneisyys ei enää omista minua, nykyisyyttä ei pidetä käsivarren etäisyydellä eikä tulevaisuus enää kaiva maata altani. Sen sijaan, että odotan Kristusta, huomaan, että Kristus on jo annettu meille. Herään huomaamaan sen, mikä on ollut aina totta, että Kristus ei ”ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Ap.t. 17: 27-28).

Tämä on pohjimmiltaan sitä, miltä elämä Kristuksessa näyttää. Elämä Kristuksessa antaa uudenlaisen tavan käsitellä aikaa. Sen sijaan, että kerään pelastusta tulevaisuutta varten, elämä Kristuksessa pelastaa elämäni eläessäni sitä. Kristuksessa verho ohenee ja iankaikkisuus alkaa vuotaa aikaan. Seuraava elämä, elämä Jumalan luona, alkaa jo ennen kuolemaani…

Kristuksessa on mahdollista kuolla, vaikka olet elossa. Ja jos kuolet aikaisin, ylösnousemuksesi voi alkaa ennen kuin olet jättänyt tämän maailman.

Kristuksessa ajan ote löystyy ja asiat alkavat tapahtua epäjärjestyksessä. Tältä kristillinen elämä näyttää: synnyt, sinut haudataan Kristuksen kanssa, ylösnousemuksesi alkaa ja sitten kuolet. Jos kaikki tapahtuisi Kristuksen mielen mukaan, me kaikki kuolisimme ennen kuolemaa ja jokainen meistä luovuttaisi elämänsä, tässä ja nyt, aikaiselle ylösnousemukselle…

Tässä mielessä ylösnousemus ei ole vain seuraavaa elämää varten. Se on tarkoitettu vielä enemmän ongelmaista nykyhetkeä varten. Jos vaadin kuolemani lykkäämistä, vaadin myös lunastukseni lykkäämistä. Mutta jos annan noiden itsekkäiden osien minusta kuolla nyt – paljon ennen kuin ruumiini pettää ja sydämeni pysähtyy – silloin Kristuksen ylösnousemus voi alkaa vaikuttaa ruumiiseni nyt. Voin jakaa Kristuksen elämän tässä maailmassa ja tässä lihassa…

Varhaisen ylösnousemuksen saavuttaminen

Miltä varhaisen ylösnousemuksen alkaminen tuntuu? Miltä tuntuu elää Kristuksessa, tässä ja nyt? Miltä tuntuu pitää hallussaan aikaa uudella tavalla? Miltä tuntuu huomata, että iankaikkisuus on jo työntymässä nykyisyyteen?

Kristuksessa elämisellä on määrätyn lainen tuntu. Se ei ole vain oivallus. Se ei muuta tapaani ajatella. Elämä Kristuksessa menee syvemmälle. Se on ruumiissani, sydämessäni, keuhkoissani, lihaksissani, veressäni ja luissani. Se hohtaa kuin palava hiilenpalanen vatsassani. Elämä Kristuksessa tuntuu samalta kuin elossa oleminen. Se tuntuu – koko tavanomaisessa herkkyydessään, vaikeudessaan ja monimuotoisuudessaan – siltä kuin elossa oleminen tuntuu.

Mikä sitten tekee elämästä Kristuksessa erilaisen kuin vain elossa olemisen? Ei juuri mikään. Ero on siinä, että elävänä Kristuksessa lakkaan etsimästä elämästäni jotain muuta kuin elämää. Lakkaan etsimästä elämäni ulkopuolelta jotain erityistä tai arvoituksellista. Lakkaan olemasta sokea elämälle, jota jo elän. Se, mitä Jaakob sanoo pyhistä kirjoituksista, pätee jopa paremmin elämään: ”Ja nyt, sokeutensa tähden – mikä sokeus johtui siitä, että he katsoivat yli maalin – heidän täytyi langeta; sillä Jumala on ottanut heiltä pois selkeytensä ja antanut heille monia asioita, joita he eivät voi ymmärtää, koska he sitä halusivat” (Jaakob 4:14). Kristuksessa lakkaan haluamasta sitä, mitä en ymmärrä, lakkaan katsomasta yli maalin, ja sen tuloksena se, mikä on selkeää ja kallisarvoista (”tavallisessa elämässäni”) ei ole enää salassa minulta.

Elossa olemisen ja Kristuksessa elossa olemisen välistä eroa voidaan verrata eroon, joka on asioiden näkemisessä valossa ja sen valon näkemisessä, joka auttaa minua näkemään asioita. Molemmissa tapauksissa asiat ja valo ovat samoja. Mutta toisessa tapauksessa asiat eivät voisi näyttää yhtään erilaisemmilta. Jumala yrittää antaa minulle sitä valoa – niin selkeää, niin ilmeistä, niin tavallista – mutta minä juoksen ympäriinsä keskipäivällä etsien jotain erityistä valossa, sokeana valolle. Kristus maailman valona on piilossa, mutta selkeästi nähtävissä.

On totta, että vaikka olen sokea Kristukselle, olen silti elossa ja tunteva. Mutta elävänä Kristuksessa alan lopulta tuntea, miltä elossa oleminen tuntuu. Kun näin tapahtuu, lakkaan yrittämästä ajatella, että Kristus on todellinen ja tunnen, että hän on. Todistus juurtuu, kun tunnen Kristuksen lihassani. Se juurtuu, kun tunnen Kristuksen samalla tavalla kuin tunnen (ajattelematta) mikä suunta on ylöspäin tai onko jää kylmää. Se tapahtuu, kun tunnen Kristuksen välittömästi sisuksissani, pykälän tai kaksi syvemmällä kuin oma mieleni.

Eläväksi tuleminen Kristuksessa

Käytännössä suuri osa elämästä Kristuksessa perustuu tämän yhden asian oppimiseen: miten tuntea, eikä paeta näitä tunteita. Kaikki perusasiat, joita kirkossa teemme – rukous, pyhien kirjoitusten tutkiminen, sakramenttikokous, palvelutyö, temppelissä käyminen – ovat tarkoitettu lisäämään tuota herkkyyttä. Elämällä Kristuksessa tulen herkemmäksi elämän tuntuun, Pyhän Hengen tuntuun, kun se kulkee ruumiini läpi. Tämä tunne on sekä tuttu että vieras. Se on sekä tavallinen että jumalallinen. Kuten Parley Pratt kuvailee, Pyhällä Hengellä on juuri sellainen vaikutus. Se nostaa ylös ruumiini, selkiyttää mieleni ja avaa aistini:

“Pyhän Hengen lahja mukautuu kaikkiin näihin elimiin tai ominaisuuksiin. Se elvyttää kaikki älylliset kyvyt, lisää, suurentaa, laajentaa ja puhdistaa kaikki luonnolliset himot ja mieltymykset; ja mukauttaa ne, viisauden lahjalla, niiden oikeaan käyttöön. Se innoittaa, kehittää, kasvattaa ja kypsyttää kaikki luonteemme hienosäädetyt sympatiat, ilot, maut, tunteet ja mieltymykset. Se innoittaa hyveellisyyteen, ystävällisyyteen, hyvyyteen, lempeyteen, hellyyteen ja rakkauteen. Se kehittää henkilön kauneutta, muotoa ja piirteitä. Se hoitaa terveyttä, tarmoa, eloisuutta ja sosiaalisuutta. Se kehittää ja elävöittää kaikki fyysisen ja älyllisen ihmisen kyvyt. Se vahvistaa, virkistää ja antaa sävyn hermoille. Lyhyesti sanottuna, se on kuten se oli, ydintä luille, iloa sydämelle, valoa silmille, musiikkia korville ja elämää koko olemukselle” (Parley P. Pratt, Key to the Science of Theology (Liverpool: F. D. Richards, 1855), 98–99).

Ajaessani autoa päiväkausia voin unohtaa ajavani. Voin uppoutua ajatuksiini tuntikausiksi, jäädä jumiin huolen ja mielikuvituksen kierteeseen, kunnes jokin työntää minut takaisin nykyhetkeen ja takaisin kuskin penkille. Kuka ajoi autoa koko sen ajan? Kuka vaihtoi kaistoja? Kuka jarrutti? Miten suuren osan elämästäni olen elänyt tällä tavalla, vaisuna ja tarkkaamattomana? Miten kauan olen elänyt ilman Pyhää Henkeä, pökerryksissä ja turtuneena? Tunteja? Päiviä? Viikkoja? Olenko käyttänyt aikaa huonosti vuosikausia? Miten suuri osa elämääni, ilman Kristusta, on mennyt ohi elämättä? Miten harvoin pystyn näkemään valon?

Avoimena elämälle ja herkistyneenä Hengelle lopetan unelmoinnin ja muistan, että olen jo elossa. Muistan tuntea, että olen elossa. Kristuksessa palaan nykyhetkeen ja huomaan nykyhetkessä Jumalan läsnäolon. Täynnä Henkeä saan osakseni paikallisen annoksen Kristuksen ylösnousemusta.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Adam S. Miller ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä “Why Eternal Life in the Next Life Is Not Enough”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company