Jokaisessa on jotakin hyvää

Isälläni oli tapana sanoa, että voit oppia jotakin jokaiselta tapaamaltasi ihmiseltä. Sinun ei tarvitse pitää heistä kaikista, mutta sinun tulee kunnioittaa heitä kanssamatkustajina tällä planeetalla. Myönnän, että isä oli oikeassa. Hän oli oikeassa, koska jokaisessa on jotakin hyvää. Taivaallinen Isä antoi meille kaikille ainutkertaisia ja erityisiä lahjoja. Vaikka en ehkä koskaan ymmärrä lähimmäistäni tai sitä, miksi hän käyttäytyy jollakin määrätyllä tavalla, on tärkeää, että minä etsin hänestä hyvää.

Hyvän etsiminen toisista auttaa meitä kasvamaan ja oppimaan. Ne lahjat, joita ärsyttävällä lähimmäiselläni on, saattavat olla juuri niitä, joita minun pitäisi kehittää, mutta jos en katso ärsyttävyyttä sormien läpi, en koskaan voi oppia tuolta henkilöltä. Liian usein haluamme opettaa (tai saarnata) ärsyttävyyden pois lähimmäisestämme jättäen samalla huomiotta ne taidot, joita hän voisi meille opettaa.

Tämä pitää erityisesti paikkansa, mitä tulee sosiaaliseen mediaan.  Turvassa tietokoneruudun takana monilla meistä on tarve tai pyrkimys olla aina oikeassa. Jostakin syystä meistä tuntuu siltä, että jos perustelemme näkökantaamme tarpeeksi, kaikki muut vain antautuvat suuren älyllisen mielemme pauloihin. Me otamme harvoin huomioon sen, että muillakin kyberavaruudessa saattaa olla älyllisiä kykyjä.

Oman mielipiteemme pommittamista näppäimistöllä voidaan verrata metallikiilan rusikoimiseen maahan lekalla. Olemme menettäneen kyvyn kuunnella ja oppia. Ongelma siinä, että yritämme väkisin saada muut ajattelemaan samoin kuin me, on se, että lakkaamme kasvamasta ja oppimasta.

Mitä jos etsimme hyvää toisista?

Kun etsin hyvää toisista, teen suuria löytöjä. En ainoastaan saa selville, että muillakin kuin minulla on mielipiteitä, vaan löydän iloa keskustelemisesta. Älykäs, kaksisuuntainen keskustelu on yksi parhaista tavoista oppia. Sijoittaisin sen heti seuraavaksi temppelipalveluksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen jälkeen. Keskustelutaito on katoamassa. Minä vartuin keskustellen kaikesta keittiön pöydän ääressä.

Mikään aihe ei ollut kielletty. Ehkä yksi seuraus siitä, että perheet eivät enää aterioi yhdessä on, että emme ole oppineet yksinkertaista keskustelutaitoa. Keskusteleminen auttaa näkemään hyvää toisissa, mikä puolestaan opettaa meille monia muita asioita – myötätuntoa, ymmärrystä, maailman näkemistä toisten silmin, kriittistä ajattelua, havainnointia ja hyviä tapoja, vain muutamia mainitakseni.

Hyvän etsiminen toisista rakentaa ihmissuhteita. Jos kuljemme ympäriinsä ajatellen, että kaikki muut ovat tyhmiä, huomaamme olevamme lopulta eristyksissä muista. Kukaan ei halua olla sellaisen henkilön lähellä, joka ei kuuntele, joka keskeyttää ja jonka on aina saatava viimeinen sana väittelyssä. Keskustelua ei ole tarkoitettu voittajille ja häviäjille; se on tarkoitettu luomaan kunnioitusta.

Ihmiset yllättävät minut usein. Ensivaikutelmat voivat olla vääriä. Jos olisin luottanut ensivaikutelmaan, jonka sain aviomiehestäni, en olisi koskaan mennyt naimisiin hänen kanssaan – silti juhlimme juuri 40. vuosipäiväämme. Mieheni saattoi ehkä antaa kömpelön ensivaikutelman ensimmäisillä treffeillämme, mutta hän on oikein hyvä mies. Minua puistattaa ajatella, mitä olisin menettänyt, jos en olisi katsonut noita ensitreffejä syvemmälle.

Hyvän etsiminen toisista auttaa meitä kehittämään hyviä ominaisuuksia itsessämme. Vuosia sitten minulla oli työtoveri, joka oli todellakin piikki lihassani. Ei ollut päivääkään, jolloin en olisi halunnut kiljua. Tällä henkilöllä oli joitakin erinomaisia taitoja, joten päätin purra hammasta ja olla opetettavissa. Kun muistelen tuota aikaa, muistan oppineeni taitoja, jotka auttoivat minua työssäni, mutta paras oppimani asia oli suvaitsevaisuus – ripauksella määrätietoisuutta. Työskenneltyäni tuon henkilön kanssa pari vuotta huomasin pystyväni työskentelemään kenen kanssa tahansa.

Voimmeko olla kiitollisia jollekin, josta emme pidä?

Kiitollinen asenne vie pitkälle tässä maailmassa. Kiitolliset ihmiset ovat onnellisia ihmisiä. Kun pystymme istahtamaan ja kirjoittamaan luettelon ympärillämme olevien ihmisten hyvistä ominaisuuksista, tunnemme kiitollisuutta siitä, että he ovat elämässämme.

Jopa ne ihmiset, joista emme erityisesti pidä, tai joiden kanssa meillä on joitakin luonneristiriitoja, löytävät tien sydämiimme. Emme ole kiitollisia vain siitä, mitä he voivat opettaa meille, vaan myös siitä osasta, joka heillä on elämässämme.

On monia ihmisiä, jotka ovat olleet tärkeässä osassa elämässäni, mutta jotka ovat myös olleet mitä haasteellisimpia yksilöitä kohdata. Olen oppinut heiltä jokaiselta. Olen kasvanut niistä kokemuksista, joissa olen ollut tekemisissä heidän kanssaan. Luonteenpiirteet ovat sulautuneet sieluuni olemalla tekemisissä heidän kanssaan – vaikka se ei ollutkaan helppoa.

Suvaitsevaisuus, kärsivällisyys, pitkämielisyys, kyky neuvotella, toisen posken kääntäminen ja vaikeneminen ovat asioita, jotka eivät tule minulta luonnostaan. Olen kuitenkin oppinut noita luonteenpiirteitä ollessani tekemisissä näiden haastavien ja usein ärsyttävien ihmisten kanssa. Ehkä juuri siksi tiemme ovat kohdanneet. Taivaallinen Isä tietää, mitä meidän pitää oppia täällä maan päällä ollessamme, ja mahdollisesti elämämme vaikeat ihmiset laitettiin tänne myös, jotta kun elämämme takertuvat toisiinsa, voimme saada tietoa, kokemusta ja oppitunteja, joita Hän haluaa meidän saavan.

Kun etsimme hyvää ympärillämme olevista ihmisistä, kasvamme tavoilla, joiden emme koskaan ajatelleet olevan mahdollisia. Pidä vihkoa käden ulottuvilla, jotta voit kirjoittaa siihen hyviä ominaisuuksia, joita näet muissa. Älä sivuuta vaikeita ihmisiä, koska he ovat niitä, jotka voivat opettaa sinua eniten.

Kauniiden silmien tähden, etsi hyvää toisista; kauniiden huulten tähden, puhu vain ystävällisiä sanoja; ja itsevarmuuden tähden, kulje tietäen, että et koskaan ole yksin. – Audrey Hepburn

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Tudie Rose ja se on julkaistu ldsblogs.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.