E=MC2 on tunnettu tieteellinen kaava, josta melkein kaikki ovat kuulleet. Jotkut jopa tietävät, mitä se tarkoittaa: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö. Mutta tiesitkö, että tämä kaava voi myös todistaa, että valoa voidaan käyttää myös luomiseen, kuten Jumala teki? Shannon Hall Universe Today -sivustolta kertoo, että tuore tutkimus saattaa osoittaa todeksi sen, että valo voidaan muuttaa aineeksi ja siten tuoda ilmi luomisen tiedettä.

Valosta aineeksi

Shannon Hall kertoo artikkelissaan ”Fyysikot uranuurtajina valon muuttamisessa aineeksi,” että energian ja massan yhdistävä E=MC2 -kaava voi olla myös väline valon muuttumisessa aineeksi. Tiedemiehet Gregory Breit ja John Wheeler kehittivät vuonna 1934 kokeen, jolla tämä teoria voidaan todistaa oikeaksi. He uskoivat, että kahden fotonin törmäytys voi muuttaa valon aineeksi. He eivät kuitenkaan koskaan voineet toteuttaa koettaan, sillä kuten Oliver Pike Lontoon Imperial Collegesta sanoo, ”vaikka teoria on käsitteellisesti yksinkertainen, sitä on ollut hyvin vaikea vahvistaa kokeellisesti”.

Nykyään koe on kuitenkin mahdollista toteuttaa, jos uudentyyppinen fotoni-fotonitörmäytin saadaan valmistettua. Toimenpiteeseen tarvitaan korkeatehoisia lasereita ja kultaa, jotta voidaan luoda protoneja täynnä oleva säteilykenttä hohlraum-nimisen pienen kultaisen säiliön sisälle. Fotonisäde ohjattaisiin hohlraumiin törmäämään fotoneihin. Fotoneitten törmäyksestä pitäisi syntyä elektroni ja positroni, jotka ovat materian kaksi peruselementtiä.

Jumala on ylivoimaisesti paras tiedemies

Tämä koe antaa vihiä tavoista, joilla Jumala on saattanut luoda maailman käyttäen Kristuksen valoa. Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä emme tietenkään tarvitse tästä todisteita, koska luotamme uskoon. Lds.org -sivuston Pyhien kirjoitusten oppaassa meille opetetaan, että Kristuksen valo on kaikessa ympärillämme ja se saa ihmiset tekemään hyvää. Siinä sanotaan, että ”Kristuksen valo on jumalallinen energia, voima tai vaikutus, joka lähtee Jumalasta Kristuksen kautta ja tekee eläväksi ja valaisee kaiken.”

Juuri tätä ”jumalallista energiaa” ja ”voimaa” käytettiin maailmojen luomisessa. OL 88:12-13 opettaa että:

Joka valo lähtee Jumalan edestä ja täyttää avaruuden äärettömyyden —

Valo, joka on kaikessa ja joka antaa elämän kaikelle ja joka on laki, jolla kaikkea hallitaan, tosiaankin Jumalan voima, hänen, joka istuu valtaistuimellaan ja joka on iankaikkisuuden huomassa ja joka on keskellä kaikkea.

Christ 2

Näistä Pyhien kirjoitusten kohdista opimme, että Kristuksen valo ei ainoastaan johdata ihmistä hyvään, vaan se ”antaa elämän kaikelle”. Tämä tarkoittaa luomista.

Jumalan luomistyössä näemme myös tieteelliset periaatteet käytännössä. Energian säilymislain mukaan energiaa ei voi synnyttää tai hävittää, vain muuttaa toisiin ilmenemismuotoihin. Lontoon Imperial Collegen tutkimus siis ei yksin käytä tätä periaatetta luomalla ainetta valosta, vaan Pyhät kirjoitukset opettavat, että myös Jumala käytti sitä apuvälineenä luomisessa.

OL 93:29 sanotaan: ”Myös ihminen oli alussa Jumalan luona. Älyä eli totuuden valoa ei ole luotu eikä tehty, eikä sitä voidakaan luoda eikä tehdä.” Siis valo (äly) on aina ollut olemassa eikä sitä ole luotu. Aabrahamin kirjasta opimme, että kun Jumala ja Kristus loivat maailman, he käyttivät ainetta, joka oli jo olemassa, sanoen ”me menemme alas, sillä siellä on avaruutta, ja otamme näitä aineita ja teemme maan, jonka päällä nämä saavat asua (Abr. 3:24).

Kristuksen valo on kaikessa ympärillämme (OL 88:6-11). Jumala ja Kristus käyttivät valoa meidän luomisessamme ja johdattaessaan meitä hyvään. Kaikki hyvä tulee valosta, koska se on Jumalasta ja valo voittaa aina pimeyden. Tapahtuipa ja onnistuipa koe valon muuttamisesta aineeksi, ei ole suurta merkitystä, sillä kirkon jäsenet tietävät silti, että Jumala loi maailmat ja Kristuksen valo on meissä kaikissa.

Tiede, totuus ja uskonto

Myöhempien aikojen pyhät ovat jo kauan tienneet, että valon käyttäminen oli välttämätöntä maailmankaikkeuden luomisessa. Tämä viimeisin tutkimus vain osoittaa, miten se on voitu tehdä. Se, mikä aiemmin näytti kaukaa haetulta mytologiselta mahdottomuudelta, näyttää nyt entistä uskottavammalta. Emme ehkä tiedä yksityiskohtia nyt, mutta voimme uskoa, että saamme tiedon niistä iankaikkisuudessa.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Abby Thorne ja se julkaistiin osoitteessa lds.net. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.