Kamppailen omien kamppailujeni kertomisessa.

Siihen on monia syitä ja luultavasti kuulostavat tutuilta. Koskaan ei tunnu olevan sopivaa hetkeä. On vaikea löytää oikeat sanat. Et tiedä, miten toiset suhtautuvat siihen. Haavoittuvuus on pelottavaa.

Miksi se on niin vaikeaa? Luulen, että sillä on jotain tekemistä meitä ympäröivän kulttuurin kanssa, joka edistää optimismia ja uskoa. Jopa koko maailma pyytää meitä olemaan myönteisiä ja energisiä, koska ihmiset haluavat oikeastaan olla vain niiden lähettyvillä, jotka ovat onnellisia. Tämä ei ole luonnostaan väärin. Me saatamme kuitenkin itse viedä sen äärimmäisyyksiin.

Emme halua, että meitä arvostellaan. Emme halua tuntea häpeää. Jos joku näkisi todelliset kamppailumme, jotka ovat usein yhteydessä siihen, miten näemme itsemme, meidät torjuttaisiin.

Jeesus Kristus ei haluan meidän piilottelevan tai vähättelevän taakkojamme. Vaikka lainaamme usein tätä tuttua Mormonin kirjan kohtaa, ymmärrämmekö todella, mitä se tarkoittaa?

Koska te haluatte tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja olette halukkaita kantamaan toistenne kuormia, jotta ne olisivat keveitä; (Moosia 18:8).

Olisi paljon sanottavaa turvallisten paikkojen luomisesta ihmisille, joissa he voivat kertoa ongelmistaan. Haluaisin kuitenkin keskittyä siihen, miten ne ihmiset, joilla on koettelemuksia, voisivat hälventää tunteen siitä, että he ovat taakaksi muille ja antaa muiden auttaa.

Älä pyydä anteeksi

Oletko koskaan pyytänyt anteeksi haavoittuvuutta tai tunteellisuutta?

Anteeksi, että itken. Anteeksi, että kaadan tämän kaiken sinun niskaasi. Anteeksi, että vien niin paljon aikaasi.

Anteeksi pyytäminen hetkinä, jotka voisivat olla yhteyden hetkiä, muuttaa ne häpeän hetkiksi. Toimintamme määritellään heti vääräksi tai pahaksi. Anteeksi pyytämisen sijaan yritä sanoa ”kiitos”.

Kiitos, että sain itkeä olkaasi vasten. Kiitos, että kuuntelit minua. Kiitos, että vietit vähän aikaa kanssani.

Älä valehtele

Ei ole aina helppoa kertoa totuutta tunteistamme tai kokemistamme asioista. Sen sijaan, että yrittäisimme ilmaista itseämme taistellen tunteellisuutta vastaan, me valehtelemme. Kaikki on hyvin. Olemme väsyneitä. Voimme hyvin. Salaamme totuuden loputtomilla tavoilla.

Yritä parhaasi mukaan olla valehtelematta. Meidän ei tarvitse paljastaa henkilökohtaisimpia tunteitamme joka kerta, kun joku kysyy kuulumisiamme, mutta voimme oppia kertomaan totuuden ymmärrettävästi. Tässä muutamia esimerkkejä.

Minulla on ollut vaikeuksia mielenterveyteni kanssa viime aikoina. En ole nukkunut hyvin; minun on vaikea sammuttaa aivoni yöllä. Minun on vaikea pysyä motivoituneena.

Ole yksityiskohtainen

On mahdollista, että elämässäsi on ihmisiä, jotka auttaisivat sinua mielellään. Yritä selvittää yksityiskohtaisesti, millaisia asioita tarvitset, jotta voit kysyä heiltä selkeästi ja rehellisesti. Se vähentää läheistesi pelkoja ja antaa heille varmuutta sinun palvelemiseesi. Mieti joitakin tarpeita, joissa toiset voivat auttaa sinua. Kun he kysyvät, miten he voisivat olla avuksi, voit kertoa sen heille.

Vahvan selän löytäminen

Kaikki eivät pysty tai ole halukkaita kantamaan taakkaasi. On tärkeää etsiä niitä, joilla on palveleva sydän ja henki. Kuinka voimme löytää jonkun, jolla on vahva selkä, ja joka voi auttaa meitä taakkojemme kantamisessa? Tässä on kolme ehdotusta:

Ensinnäkin, vahvaselkäinen ihminen kuuntelee sinua. Hän ei keskeytä, häiriinny tai hallitse keskustelua. Hän ei tee arvostelevia tai tylyjä kommentteja. Kun hän kertoo ajatuksiaan, hän ei anna valmiita ratkaisuja tai sano sinulle, että ylireagoit.

Toiseksi, vahvaselkäinen ihminen muistaa, mitä olette puhuneet ja pitää yhteyttä. Kun he tapaavat sinut, he kysyvät kuulumisiasi ja erityisesti vaikeuksistasi.

Lopuksi, vahvaselkäinen ihminen toimii pyytämättäsi. Jos he huomaavat tarpeen tai jos ole kertonut hänelle vaikeuksistasi, he tekevät itse aloitteen palvellakseen sinua. Heitä ei tarvitse pakottaa toimimaan tai odottaa, kunnes pyydät heiltä apua.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Aleah Ingram ja se on julkaistu ldsdaily.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.