Jäljitteleepä taide elämää tai toisinpäin, yhteiskunta vaikuttaa suurilta osin komppaavan popkulttuurissa valloilla olevaa teemaa: kiltit tytöt ja pojat ovat tylsiä ja pahat pojat ja villit tytöt ovat puoleensavetäviä ja jännittäviä. Sallikaa minun haastaa tämä tyhjänpäiväinen fiktio aimo annoksella todellisuutta: ei ole mitään viehättävämpää kuin joku, jolla on vahva omatunto.

Rehellisyyden viehättävyys

”No, onpa tylsää!” joku teistä saattaa sanoa. ”Onko mitään yhtä ennalta-arvattavaa kuin joku, joka yrittää aina tehdä oikein?” Vaikka monet myöntävätkin, että ”kunnollisen” ihmisen kanssa oleminen on järkevää, silti heitä vetää puoleensa vaaran ja arvaamattomuuden viettelevä vetovoima. Nämä samat ihmiset sitten itkevät jälkeenpäin, koska heitä satutettiin, käytettiin hyväksi, jätettiin huomiotta, heille valehdeltiin ja heitä petettiin. Mieleeni tulee Stephen Sondheimin musikaali Into the Woods, jossa Tuhkimon häikäisevä prinssi, kun hänen valheensa ja villi uskottomuutensa nostetaan esille, järkeilee, että ”hänet kasvatettiin hurmaavaksi, ei rehelliseksi”.

On toki sallittua tuntea vetoa ihmisiin, jotka ovat seikkailunhaluisia, salaperäisiä ja arvaamattomia (järkevyyden rajoissa), mutta niiden, jotka pyrkivät rakentamaan kestävää, palkitsevaa parisuhdetta, olisi viisasta toimia tuon vetovoiman mukaan vain, jos heidän mielenkiinnon kohteellaan on aimo annos rehellisyyttä luonteessaan. Onnelliset kestävät parit, minun havaintojeni mukaan, kokevat kumppaninsa uskollisuuden, rehellisyyden, vastuuntunnon ja avuliaisuuden vastustamattoman puoleensavetävänä.

Nämä houkuttelevat piirteet kumpuavat vahvasta omatunnosta, joka (saanen lisätä) on muutakin kuin käsitys oikeasta ja väärästä. Onhan paljon ihmisiä, joilla on moraalinen kompassi, jota he eivät käytä. Tohtori John Van Epp selittää kirjassaan How to Avoid Falling in Love with a Jerk (”Kuinka välttää rakastumasta ääliöön”), että omatunto ohjaa ihmisen toimintaa ja asenteita. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä tulee käytökseen, kumppania etsivien tulisi etsiä henkilöitä, jotka noudattavat Samu-Sirkan ohjetta ”anna omatunnon olla oppaasi”.

Kuinka sitten tunnistaa aidosti hyvät ihmiset ”susista lampaiden vaatteissa”? Ensinnäkin, tarkkaile kuinka he kohtelevat toisia ihmisiä. Jos he laittavat omat tarpeensa muiden edelle, he todennäköisesti tekevät samoin parisuhteessanne. Jos he valehtelevat muille, he valehtelevat sinulle. Jos he pettivät kumppaniaan ollakseen kanssasi, he saattavat hyvinkin pettää vielä sinuakin. Toisaalta taas ”viehättävän omatunnon” omaava henkilö pyrkii olemaan tietoinen toisten tarpeista ja tunteista. Valintoja tehdessään he ottavat huomioon, kuinka heidän toimintansa vaikuttaa muihin. He ovat kohteliaita, avuliaita ja kiitollisia.

Surullinen totuus ”pahoista pojista” ja ”villeistä tytöistä”

Petkuttajat osaavat usein käyttäytyä parhaimmalla mahdollisella tavalla niitä kohtaan, joista ovat kiinnostuneita, mutta joskus ei niinkään muita kohtaan. Minulla oli kerran potilas (kertomuksen jakamiseen on lupa), jonka aiemmin-jännittävä parisuhde ”pahan pojan” kanssa päättyi hyväksikäyttöön ja sydänsuruihin. Kysyin häneltä, oliko suhteessa ollut aiemmin mitään varoitusmerkkejä. Kysyin erityisesti, kuinka kumppani kohteli muita. ”Kamalasti,” hän vastasi. ”Hän oli aina sarkastinen, töykeä ja alentuvainen. Mutta hän oli niin kiltti minulle.” Kysyin seuraavan loogisen kysymyksen: ”Etkö ajatellut hänen kiltteytensä sinua kohtaan olevan näyteltyä, että lopulta hänestä tulisi yhtä kamala sinua kohtaan kuin muitakin kohtaan – ellei kamalampi?” Hän myönsi: ”En; se sai minut tuntemaan itseni erityiseksi. Ajattelin tuovani esiin hyvän hänessä.”

Vastoin Hollywoodin käsikirjoittajien logiikkaa, romanttinen rakkaus harvemmin muuttaa ”pahoista pojista” hyviä. Sitäkin tapahtuu, mutta useimmiten Hirviö ei koskaan muutu prinssiksi, Edward ei hillitse haluaan juoda Bellan verta ja Wolverine ei saa raivoaan kuriin. Älä tyydy ”projektiin”. Toki, terveissä parisuhteissa, ihmiset vaikuttavat toisiinsa hyvällä tavalla ja me kasvamme. Meidän ei tulisi odottaa täydellisyyttä, muttei meidän myöskään tulisi odottaa isojen ongelmien silottuvan rakkautemme voimalla. On paljon parempi valita kumppani, joka osaa jo uida, kuin olla henkinen hengenpelastaja sellaiselle, joka vetää sinut mukanaan pinnan alle.

Vaikka vallalla oleva popkulttuurinen luonteen kehityskaari miehillä on pahasta hyvään, naisilla se on päinvastainen. Tästä hyvän esimerkin antavat Rihannan albumi Good Girl Gone Bad (”Kun kiltistä tytöstä tuli paha”), Hanna Montana -tähden, Miley Cyrusin, nolot käärmekiemurtelut ja Grease-elokuvassa Sandyn puudelihameiden vaihto savukkeisiin ja tiukkaan nahkaan. Tämä voimaannuttamiseksi verhoiltu esineellistäminen todistaa, että Girls Gone Wild (”Villiintyneet Kiltit Tytöt”) tulisi itse asiassa nimetä ”Tytöt, joilla on Huono Itsetunto”. Paljastavat vaatteet ja vapaasti tarjottu fyysinen läheisyys saattavat vaikuttaa jännittäviltä, mutta ne usein merkitsevät epävarmuutta ja epätoivoa – piirteitä, jotka aivan liian usein johtavat pilattuihin parisuhteisiin.

Toivoa on

Tarkoitukseni ei ole osoittaa syyttävällä sormella. Miehet ja naiset, jotka käyttäytyvät yllä mainituilla tavoilla, voivat muuttua ja saada vakaan, terveen, merkityksellisen parisuhteen. Se ei ole kuitenkaan sinun tehtäväsi muuttaa heitä; se on heidän ja yksin heidän. Jos olet sinkku, vältä riskiä ryhtyä suhteeseen sellaisen kanssa, joka ei huomaa eikä seuraa heidän sisäistä kompassiaan – pitäen mielessä, että ketä he ovat nyt on tärkeämpää kuin ketä he ovat olleet menneisyydessä. Muista, ettei ole mitään houkuttelevampaa kuin henkilö, joka on aito ja rehellinen (puhumattakaan siitä, että intiimisuhde on paljon tyydyttävämpää terveessä aviosuhteessa).

Jos olet tällä hetkellä suhteessa sellaisen kanssa, joka on tehnyt vakavia virheitä, voit mitata heidän anteeksipyyntöjensä vilpittömyyttä heidän pyrkimyksillään korjata käytöstään. Jos he ovat sujut Herran kanssa ja ovat hyödyntäneet Jeesuksen Kristuksen sovitusta elämässään, sen tulisi riittää sinullekin. Jotkin parisuhteet selviävät suurista ongelmista onnellisempina ja vahvempina kuin koskaan, mutta vain, jos molemmat ovat valmiita tekemään muutoksia ja kovasti töitä, kantamana vastuun ja olemaan anteeksiantavaisia. Ilman näitä ehtoja tuo parisuhde ei voi koskaan kukoistaa.

Sananen hyville ja kilteille tytöille ja pojille

Jos huomaat turhautuvasi, koska kiltteytesi ei ole tuottanut tulosta rakkauselämässäsi, tiedän tunteen. Älä lankea siihen ajatusansaan, että sinun pitäisi luopua tinkimättömyydestäsi viehättääksesi jotakuta; se johtaa useammin turmioon kuin mihinkään hyvään. Sinun ei pitäisi kuitenkaan myöskään ajatella, että kukaan on ”velkaa” sinulle kiintymystään tai edes mahdollisuutta siihen vain sen vuoksi, että olet kiltti ja luotettava. Jokaisen sydän on heidän omansa ja he saavat itse päättää milloin ja kelle sen antavat eikä sitä voida vaatia.

Ihmiset tuntevat vetoa pahoihin poikiin ja villeihin tyttöihin, koska he ovat itsevarmoja. Se on itse asiassa ylimielisyyttä tai itsevarmuudeksi naamioitua ylikompensointia, mutta joka tapauksessa se vetää ihmisiä puoleensa. Valitettavasti hyviltä ja kilteiltä tytöiltä ja pojilta uupuu usein itsevarmuutta, syystä taikka toisesta, mikä tekee deittailusta hankalaa. Jos annat itsevarmuutesi kasvaa oikeanlaisista teoista (kuten toisten auttamisesta, aktiivisesta itsensä kehittämisestä ja tuon sisäisen kompassin seuraamisesta), voit olla tyytyväinen elämääsi, vaikka olisitkin romantiikan saralla yksin. Omatuntosi seuraaminen, aidosti eikä omahyväisesti tai ylemmyydentunnossa, voi auttaa sinua löytämään itsevarmuutta muodostaa kestäviä parisuhteita tulevaisuudessa ja olemaan onnellinen juuri nyt.

 

Tämän artikkelin on alun perin kirjoittanut Jonathan Decker ja se on julkaistu ldsliving.com-sivustolla nimellä ”Latter-day Saint Therapist: Why Do People Like to Date “Bad Boys” + What Truly Makes for Exciting Relationships”.

Suomi ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company | English ©2016 LDS Living, A Division of Deseret Book Company