Piispan vaimon salainen elämä

Ulkopuolisen silmin päivä näytti aivan tavalliselta sunnuntaipäivältä kirkon kappelilla. Kahdesta syystä se kuitenkin säilyisi mielessäni ikuisesti. Oli vuoden 2004 karkauspäivä — päivä 25. syntymäpäiväni jälkeen — ja se oli päivä, jona mieheni kutsuttiin ja erotettiin piispan tehtävään. Sinä päivänä minusta tuli piispan vaimo.

Kun Jeff kutsuttiin tehtävään, minulle tuli selväksi, että minut oli myös kutsuttu palvelemaan hänen rinnallaan ja tukemaan häntä. Siihen aikaan minulla ei ollut aavistustakaan, mitä siitä seuraisi tai miten raskas Jeffin taakka voisi joskus olla. Nytkin, kun mieheni palvelee vaarnanjohtajana, muistan hänen vastuunsa painon piispana. Kerron usein ihmisille, että vaarnanjohtajan tehtävä on paljon helpompi; Jeff on samaa mieltä.

Rukouksen voima

Yksi asia, jonka opin nopeasti piispan vaimona, on rukouksen voima. Rukoukseni pitenivät, tulivat intensiivisemmiksi ja jatkuvammiksi Jeffin palvellessa. Opin, että voin rukoilla sellaisten ihmisten puolesta, joita en ollut koskaan tavannutkaan ja tilanteissa, joiden yksityiskohtia en tiennyt luottamuksellisuuden vuoksi.

Usein oli tilanteita, jolloin tiesin, että joillakin seurakuntamme jäsenillä oli vaikeaa ja he tarvitsivat rukouksia vahvistamaan heitä; en vain tiennyt, keitä he olivat. Silloin sanoin taivaalliselle Isälle: “Autathan niitä seurakunnassamme, jotka tarvitsevat lohtua ja apua. Auta Jeffiä tietämään, mitä he tarvitsevat ja kuinka auttaa heitä.” Kaikista eniten rukoilin mieheni puolesta. Hän on hyvin herkkä ja tunsin usein tuskaa hänen puolestaan, kun hän suri muiden ihmisten puolesta. Tiesin kun Jeffillä oli ollut erityisen vaikea tapaaminen jonkun kanssa. Silloin hän käveli ovesta sisään, pudotti laukkunsa maahan ja sanoi yksinkertaisesti ja palavasti: “Minä. Rakastan. Sinua.”

Haasteita ja siunauksia

Usein oli todella haastavia aikoja. Jeff työskenteli täysipäiväisesti ja suoritti samalla tutkintoa yliopistossa. Meillä oli 3-vuotias lapsi ja vauva, kun mieheni kutsuttiin tehtävään. Meille syntyi kolme lasta sen 6 ½ vuoden aikana, kun Jeff palveli piispana. Minun täytyi oppia luottamaan itseeni ja kykyihini, jotta pystyin hymyilemään hyvää tarkoittaville ihmisille, jotka yrittivät kertoa minulle, miten elää elämääni, kasvattaa lapseni ja hoitaa kaikki. Tarvitsin muistutusta siitä, että taivaallinen Isä rakastaa MINUA ja että minun ei tarvinnut sopia johonkin muiden luomaan piispan vaimon muottiin.

Opin yhä uudelleen, että taivaallinen Isäni halusi minun käyttävän luonteenpiirteitäni, jotka Hän on antanut minulle, jopa niitä, joita toiset joskus kritisoivat. Hän auttoi minua hiomaan terävimpiä reunoja tai kiillottamaan osia, mutta minun ei tarvinnut muuttua; ennemminkin opin luottamaan siihen, että Hän toisi parhaat puolet esille minussa ja opin olemaan työvälineenä Hänen käsissään. Kyllä, joskus menin Jeffin toimistoon sakramenttikokouksen jälkeen ja itkin kunnolla. Oli aikoja, kun olin uupunut ja tunsin itseni liian nuoreksi ja kokemattomaksi tehtävään, jonka Herra oli antanut meille. Oli aikoja, kun unohdin, että vain Jumalan mielipiteellä minusta oli väliä. Oli hetkiä, kun minun täytyi keskittyä vain kuluvaan päivään tai tuntiin kerrallaan. Oli rukouksia, jotka ryöppysivät sydämestäni taivaalliselle Isälle, koska tiesin, että voisin antaa toisille vain jos Hän vahvistaisi minua.

Oli hautajaisia, jotka pystyn yhä muistamaan ahdistuttavan selvästi; surullisia ja huolestuneita puheluja; kyyneleitä ja sydänsuruja. Mutta todellinen “salaisuuteni” piispan vaimona oli saamani mahdollisuus, aina uudelleen, tuntea Vapahtajan rakkaus muita kohtaan. Vaikka se oli vaikeaa, mikään ei ollut niin kaunista kuin palveleminen mieheni kanssa, työvälineenä oleminen Jumalan käsissä Hänen lastensa siunaamiseksi.

Tukekaa piispaanne

“Salainen elämä”, johon olin joutunut: sydämeni ja sieluni laajenivat ja ymmärrykseni Jeesuksen Kristuksen evankeliumista kasvoi. Opin rakastamaan miestäni tavoin, joita en olisi voinut kuvitellakaan, nähdessäni Jeffin palvelevan johtamistehtävässään. Riemuitsin hänen kanssaan, kun ihmiset tekivät päätöksiä, jotka toivat heille sovituksen tarjoaman suloisen rauhan. Näin perheiden yhdistyvän ja elämien muuttuvan paremmiksi.

Todistimme uudistuneen voiman ja energian ihmeen siitä huolimatta, että seurakuntamme nuoria tuli meille usein iltaisin pelaamaan pelejä ja juttelemaan. Noista nuorista tuli perheenjäseniämme. Heillä on yhä paikka sydämissämme ja muistoissamme. Tärkein työmme omista lapsistamme huolehtimisen jälkeen oli aika, jonka vietimme noiden teinien kanssa. Vaalin sydämessäni jokaista myöhään valvottua iltaa.

Teen paljon työtä sen eteen, että muistaisin kaiken, mitä tunsin piispan vaimona — hyvän ja pahan. En halua koskaan unohtaa, miten kaunista sovituksen näkeminen toiminnassa on. En halua koskaan unohtaa vaikeuksiakaan, koska ne auttavat minua tukemaan vaarnamme upeita piispoja koko sydämestäni.

Kuinka hyvin sinä tunnet seurakuntasi piispan? Piispat taistelevat juoksuhaudoissa syntiä ja pahuutta vastaan. He ovat uupuneita. He ovat epätäydellisiä miehiä, jotka yrittävät palvella täydellistä Isää taivaassa. He ovat kiireisiä miehiä, ja monet asiat vievät heidän aikaansa. He ovat miehiä, jotka tarvitsevat jokaista Alkeisyhdistyksen opettajaa, kirjastonhoitajaa, laulunjohtajaa ja jäsentä täyttääkseen tehtävänsä, koska he eivät voi kantaa taakkaa yksin. Pyydän, että päätätte uudelleen tukea miestä, joka tekee niin paljon työtä palvellakseen seurakuntaanne. Voin taata, että hänellä on kotona vaimo, joka rukoilee hänen puolestaan…ja sinun puolestasi.

 

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Becky Porter ja se on julkaistu mormonwomenstand.com -sivustolla. Artikkelin on kääntänyt Krista Kora.