Sovituksella tarkoitetaan Jeesuksen uhria puolestamme. Jeesuksen sovitus tekee ihmisen puhtaaksi synneistään sillä ehdolla, että ihminen uskoo Jeesukseen ja elää elämäänsä Hänen opetustensa mukaan.

Sovitus sisältää Jeesuksen kärsimyksen Getsemanen puutarhassa, kuolemansa ristillä ja ylösnousemuksensa haudasta. Kristus tuli maan päälle suorittaakseen sovituksen, joka oli tarpeellinen koko ihmiskunnan pelastamiseksi Aadamin lankeemuksen vaikutuksilta.

Kärsimys Getsemanessa

Jeesus nautti apostoleidensa kanssa pääsiäisaterian, jonka jälkeen Hän vetäytyi heidän seurassaan (Juudasta lukuunottamatta) Getsemanen puutarhaan. Siellä Jeesus rukoili Isää ja rukoillessaan otti päälleen kaikki ihmisten kärsimykset.

Jeesus kärsi rangaistuksen syntiemme ja virheidemme puolesta. Sen lisäksi Hän kärsi myös kaiken kivun, murheen ja tuskan, jota saatamme elämässämme tuntea. Vapahtaja otti nämä kannettavakseen, jotta Hän voisi ymmärtää ja auttaa meitä vaikeuksissamme.

Kokonaisuudessaan tuska oli niin ääretön, että jopa Jumalan Poika vuodatti verta jokaisesta huokosestaan taakan alla. Hän teki sen voidakseen antaa meille mahdollisuuden vapautua kärsimyksestä.

Ristinkuolema

Kristus tiesi, että Hän tulisi myös kuolemaan puolestamme. Kukaan ei olisi voinut ottaa Jeesuksen henkeä ilman Hänen suostumustaan. Jeesus salli ihmisten tuomita itsensä ja sotilaiden naulata Hänet ristiin. Getsemanessa koetut tuskat palasivat Vapahtajan kannettavaksi Hänen ollessaan ristillä.

Käytyään läpi kaiken pelastuksen mahdollistamiseksi ihmiskunnalle, Jeesus antoi henkensä sanoen: “Se on täytetty.”

Ylösnousemus

Jeesus kuoli ja koki sen samalla tavoin kuin jokainen ihminen. Hänen henkensä erkani ruumiista kuolemassa. Kolmen päivän kuluttua Jeesus nousi ylös Jumalan voimalla ja voitti kuoleman. Vapahtaja näyttäytyi seuraajilleen ylösnousseena olentona ja osoitti, että Hänen fyysinen kehonsa oli nyt kirkastettu.

Jeesuksella on valta antaa samankaltainen täydellinen, kuolematon ruumis jokaiselle ihmiselle ylösnousemuksessa.

Sovituksen vaikutus

Kristuksen ylösnousemuksen takia jokainen maan päällä koskaan elänyt ihminen tulee saamaan ylösnousseen kehon ja elämään ikuisesti. Onnellisuutemme ylösnousseina olentoina riippuu toiminnastamme elämämme aikana.

Jeesuksen ristinkuolema ja uhri puolestamme antaa meille mahdollisuuden tehdä parannuksen ja saada syntimme anteeksi. Me voimme muuttua. Voimme aloittaa alusta, kun teemme virheitä. Sovituksen ansiosta voimme lopulta palata elämään Taivaallisen Isämme luona.