Kun olin lukioikäinen ja sitä nuorempi, minulla oli hyvin romanttinen kuva maailmasta. Uskoin, että kaikki tapahtuu tarkoituksella. Uskoin, että Jumalalla on täydellinen suunnitelma elämääni varten. Lempilaushadukseni oli “kaikella on tarkoitus”. Hoin kyseistä lausahdusta aina vaikean paikan tullen. Uskoin, että kun elämä kuluu, kaikki loksahtaa paikoilleen.
Asioiden paikallaan loksahtamisella tarkoitan, että minun ei tarvitsisi juurikaan tehdä vaikeita päätöksiä. Kunhan tekisin parhaani ja pitäisin itseni kelvollisena, elämä menisi juuri minulle täydellisellä tavalla.
Kun olisi aika päättää, mitä haluan opiskella, Jumala auttaisi minua tietämään tasan tarkkaan, mikä on kutsumukseni työelämässä. Kun tapaisin Sen Oikean, tietäisin heti, että haluan hänen kanssaan naimisiin. Elämässä tulisi vaikeuksia, mutta loppujen lopuksi kaikella olisi tarkoitus ja kaikesta seuraisi jotain vielä suurempaa ja parempaa. Kuuntelemalla Pyhää Henkeä löytäisin ne oikeat päätökset ja osaisin tehdä ne.
Vaikeiden valintojen äärellä
Lähetystyössäni 19-vuotiaana minulla oli ongelmia terveyteni kanssa. Silloin pohdin, mikä olisi se oikea tapa toimia minulle. Onko Jumala tarkoittanut, että palvelen lähetystyössä urhoollisesti loppuun asti? Vai kuuluuko Hänen täydelliseen suunnitelmaansa, että palaisin kotiin ja siellä olisi jotain parempaa odottamassa minua varten? Ajattelin, että Jumalalla täytyisi olla oikea ratkaisu, ja että minun pitäisi vain rukoilla saadakseni sen selville.
Rukoilin päätöksestä ja minusta tuntui, etten saanut vastausta. En tuntenut selkeästi, mikä olisi oikea polku minua varten. Pelkäsin, että valitsisin väärin ja joutuisin kärsimään koko loppuelämäni huonosta valinnasta.
Lopulta tein päätöksen parhaan tietoni ja ymmärrykseni mukaan. Tein päätöksen palata kotiin. En tiedä, oliko se täydellinen päätös tai oliko Jumala alusta asti tarkoittanut niin, mutta tiesin, että se oli hyvä päätös. Se oli paras päätös, jonka osasin sillä hetkellä tehdä.
Kotona minua odotti toinen päätös. Minulla oli mahdollisuus palata lähetyskentälle takaisin kuuden kuukauden kuluttua kotiinpaluustani, jos haluaisin niin. Olin taas tilanteessa, jossa etsin vastausta Jumalalta ja taas minusta tuntui, etten saanut sitä selkeänä. Noin puolen vuoden päästä minut hyväksyttiin yliopistoon ja asiat alkoivat mennä kotona hyvin, joten päätin jatkaa elämääni kotona Suomessa. En koskaan kokenut, että Jumala olisi ilmoittanut selkeästi suunnitelmastaan minua varten. Jumala antoi minun itse valita, mitä tekisin elämälläni.
Jumala antaa meidän itse valita
Uskon edelleen, että asiat loksahtavat paikoilleen, ja että Jumalalla on suunnitelma minua varten. Tuona aikana kuitenkin ymmärsin selkeämmin, ettei kyse ole vain siitä, että noudatamme jotain ennalta määrättyä suunnitelmaa, tai että elämämme loppuratkaisu olisi päätetty ennalta. Elämässä on kyse pitkälti siitä, että saamme itse valita. Voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, mitä teemme ja millaisia meistä tulee.
Vaikeat valinnat ovat osa elämäämme. Meidät on luotu toimimaan, eikä toiminnan kohteeksi. Joskus omat valintamme eivät ole parhaaksi meille, mutta aina on mahdollista tehdä korjaavia liikkeitä. Jumala antaa usein meille mahdollisuuden valita, mutta Hän ei jätä meitä yksin. Elämän palapelin palaset loksahtavat kyllä paikoilleen pala kerrallaan. Kun pidämme käskyt ja solmimme liitot, meidän ei tarvitse huolehtia. Samme kaiken sen, mikä on parhaaksemme tässä elämässä ja sen jälkeen.
