Olen kirjoittanut blogia Seuraa Kristusta -sivustolle jo kaksi ja puoli vuotta. Tämä on toistaiseksi viimeinen bloggaus, jonka kirjoitan. Muut kirjoittajat jatkavat tämän sivuston ylläpitämistä normaalisti.
Viimeisen bloggauksen lähestyessä olen pohtinut sanomaani teille lukijoille. Olenko saanut sanottua kaiken tarvittavan? Mitä haluaisin vielä sanoa? Mistä haluan, että minut muistetaan?
Jos sanomani pitäisi tiivistää yhteen virkkeeseen, se kuuluisi näin:
On ihan okei olla epätäydellinen. Saat olla omanlaisesi, ja sinut hyväksytään.
Mitä tämä tarkoittaa niille, jotka eivät ole kirkossa?
Usein ihmiset, jotka eivät ole uskovaisia, saattavat tuntea olonsa huonommaksi uskovaisten seurassa. Uskontoa seuraavat ihmiset elävät tiettyjen normien mukaan. Joskus se saattaa johtaa siihen, että muita tuomitaan tai heille yritetään väkisin tuputtaa omia ajatusmalleja.
Mikäli sinulla on tällaisia kokemuksia meidän kirkon jäsenten tai muiden uskovaisten kanssa, olen pahoillani. Mikäli sinulla on tällaisia kokemuksia minun kanssani henkilökohtaisia, olen pahoillani myös siitä.
Uskovaisten pitäisi kohdella muita rakkaudella ja myötätunnolla. Toisen ihmisen vakaumusta ja tapaa olla pitää kunnioittaa, oli se sitten mikä tahansa. Siksi olen ottanut vahvasti kantaa esimerkiksi siihen, ettei siveysperiaatteita saisi opettaa syyllistämällä.
Joskus me kirkon jäsenet puhumme uskostamme ja kutsumme sinua esimerkiksi kirkkoon, koska usko on meille tärkeää. Se on tehnyt meidät onnellisiksi ja uskomme, että siitä voisi olla iloa ja lohtua sinunkin elämässäsi. Siksi kerromme niistä upeista asioista, jotka tekevät elämäämme hieman onnellisemmaksi.
Silti on täysin oma valintasi, hyväksytkö kutsumme. Olemme mielellämme ystäviäsi, vaikka et olisikaan kiinnostunut uskostamme. Olemme mielellämme kaikenlaisten ihmisten ystäviä.
Mitä tämä tarkoittaa kirkon jäsenille?
Myös kirkon sisällä saattaa olla joskus yksinäinen tai ulkopuolinen olo. Kirkossa saattaa näyttää siltä, että koko muulla seurakunnalla menee hyvin. Näemme, kun ympärillämme olevat ihmiset palvelevat hienoissa johtotehtävissä, lähtevät lähetystyöhön, perustavat perheitä ja saavat siunauksia uskollisesta elämästään. Jos meille ei tapahdu noita upeita asioita, saatamme lannistua.
Kun katsomme pintaa syvemmälle, huomaamme, että kaikilla muillakin seurakuntamme jäsenillä on vaikeaa. Sen takia meidän tulisi pitää yhtä ja tukea toinen toisiamme. Meidän tulisi hyväksyä toisten valinnat, vaikka emme ymmärtäisikään niitä tai olisikaan samaa mieltä kaikesta.
Muista, että jos sinua ei siunata jollain asialla, se ei kerro mitään huonommuudestasi. Koettelemukset elämässämme ei ole rangaistuksia Jumalalta tai osoituksia siitä, että olemme vääränlaisia.
Välillä koemme syyllisyyttä siitä, ettemme ole onnellisia evankeliumin mukaisesta elämästä huolimatta. Siksi olenkin halunnut bloggauksilla muistuttaa, ettei evankeliumi ole pikalääke. Lisäksi olen halunnut kertoa avoimesta esimerkiksi mielenterveysongelmistani lähetystyössä. Haluan normalisoida sitä, ettei elämä ole evankeliumista huolimatta aina täydellistä. Eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.
Kiitos lukijoille!
Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet bloggauksiani näiden vuosien aikana. Toivottavasti olette saaneet niistä jotain itsellenne. Toivottavasti teille on tullut tunne siitä, että olette riittäviä juuri sellaisina kuin olette.
Olen jatkossakin avoin hengellisille keskusteluille. Tulkaa rohkeasti vetämään hihasta, jos ajatuksia herää!
