Oletko koskaan tuntenut oloasi tyhjäksi? Ikään kuin jotain puuttuisi. Olet ehkä iloinen, mutta tunnet että voisit olla iloisempi – et vain tiedä miten. Kun minulle käy näin, osuvin kuvaus on mielestäni, että olo tuntuu harmaalta.

Joskus tyhjyyden tunne on merkkinä masennuksesta. Se on todellinen haaste, jonka kanssa saatamme kamppailla elämässä tilapäisesti tai pidempään. Evankeliumi voi osaltaan tarjota apua myös näihin haasteisiin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tässä kirjoituksessa yrittää esittää ratkaisuja ongelmiin, joihin tarvitaan terveydenhuollon ammatilaisten apua.

On päiviä ja jaksoja, jolloin koemme olomme tyhjäksi paljon tavanomaisemmasta syystä.

Kadonnut yhteys

Muistan jo lapsuudesta tunteneeni välillä epämääräisesti, että jotain puuttuu. En varmasti olisi osannut sanallistaa mielikuviani tai tunteitani tuossa vaiheessa, mutta muistan kuinka elämässäni oli jonkinlainen tyhjiö. Joskus koen sitä yhä, mutta se ei ole enää jatkuvasti läsnäoleva ja olen oppinut miksi.

Jos tyhjä olo kuulostaa tutulta, saatat kyetä samaistumaan seuraaviin:

  • Tarkoitus on hukassa.
  • Innostus asioihin, joista muulloin nautit on kadonnut.
  • Kaipaat jotakin, vaikka et tiedä mitä.
  • Olo saattaa olla levoton tai hieman masentunut.
  • Elämä ei maistu miltään.
  • Täydellisen onnellisuus tuntuu kuuluvan sadun ihmemaailmaan.

Jossain vaiheessa teininä tajusin, että en tuntenut tuota lapsuudessa kokemaani tyhjyyttä enää. Olin mennyt kasteelle ja saanut sen jälkeen Pyhän Hengen lahjan.

Miksi tällä olisi mitään tekemistä asian kanssa?

Ennen kuin synnyimme henkemme eli Taivallisen Isämme luona. Muistomme tuosta ajasta on pyyhitty pois, jotta voisimme osoittaa uskoa ja kehittyä eläessämme maan päällä. Henkinen minuutemme kuitenkin kaipaa asioita, joita tunsimme ja opimme Jumalan luona.

Kokemamme tyhjä olo johtuu siitä, että olemme kadottaneet yhteyden Jumalaan. Rukoileminen on meidän välineemme puhua Jumalalle. Hän haluaa myös puhua meille ja on valmistanut keinon siihen. Sitä kutsutaan Pyhän Hengen lahjaksi. Tuo lahja tarkoittaa, että meillä on oikeus Pyhän Hengen läsnäoloon joka hetki. Sen avulla voimme tuntea elämässämme Jumalan vaikutusta ja saada viestejä Häneltä. Silloin tyhjä olo väistyy.

Yhteydenpitoa Jumalan kanssa voisi verrata puhelimen käyttämiseen. Kun rukoilemme on kuin soittaisimme Hänelle. Kun Jumala soittaa meille Hän vaikuttaa meihin Pyhän Hengen kautta.

Joskus päädymme kellariin

Olisi mahtavaa, jos Pyhän Hengen lahjan saaminen tarkoittaisi, ettemme koskaan enää tuntisi negatiivisia tunteita. Aivan näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole. Emme ole immuuneja tyhjälle ololle siitä huolimatta, että meillä on Pyhän Hengen lahja.

Joskus teemme syntiä ja Henki jättää meidät (ks. OL 19:20). Silloin olemme menneet alueelle, jossa emme voi tuntea Hengen vaikutusta. Olemme vähän niin kuin laskeutuneet maanalaiseen  kellariin, jossa meillä ei ole signaalia ja olemme kadottaneet yhteyden.

Jos rikomme Jumalan käskyjä, Pyhä Henki ei voi olla kanssamme. Hän jättää meidät siihen saakka, että teemme parannuksen synnistä. Kun lakkaamme tekemästä syntiä ja käännymme takaisin Jumalaa kohti, on kuin etsisimme tietämme pois pimeästä kellarista.

Kristuksen sovitus antaa meille mahdollisuuden tehdä parannuksen, eli muuttua paremmiksi. Voisi ajatella, että tarvitsemme apua löytääksemme kellarin portaat ja päästäksemme takaisin ylös. Kun palaamme maan pinnalle puhelimemme kuuluvuus palautuu. Samoin voimme tuntea Pyhän Hengen vaikutusta ja yhteyttä Jumalaan uudelleen tehtyämme parannuksen. Pääsemme eroon väliaikaisesti tuntemastamme tyhjyydestä.

Mitä tarkemmin pidämme Jumalan käskyt, sen nopeammin huomaamme tyhjän olon Pyhän Hengen jätettyä meidät hetkellisesti. Tuon tunteen tarkoituksena on osoittaa meille, että olemme vaarassa menettää yhteytemme Häneen. Se auttaa meitä muuttamaan suuntaamme.

Koputuspalvelu ei ole päällä

Joskus olemme tehneet kaiken voitavamme, mutta emme silti pysty tuntemaan Hengen läsnäoloa. Tällöin voi olla kyse siitä, että mielemme on niin vahvasti jonkun toisen tunteen tai ajatuksen vallassa, että Hengen hiljainen ääni jää meiltä huomaamatta. Näin voi olla esimerkiksi jos suutumme tai loukkaannumme (Richard G. Scott).

Tällöin Pyhä Henki saattaa kyllä yrittää vaikuttaa meihin, mutta emme ole Hänen käytettävissään. Olemme jo vastanneet toiseen puheluun, eikä koputuspalvelumme ole päällä.

Hengelliset katvealueet

Toisinaan Jumala saattaa vetää Pyhän Hengen läsnäolon tai kykymme tuntea sitä joksikin aikaa koetellakseen meitä. Silloin on vähän kuin matkustaessamme päätyisimme joksikin aikaa katvealueelle, jossa puhelimellamme ei ole yhteyttä.

Kuulin erään kirkon jäsenen kertovan, että hänen elämässään oli useamman vuoden pituinen ajanjakso, jolloin hän ei tuntenut Pyhän Hengen vaikutusta. Hän ajatteli, että Taivaallinen Isä koetteli häntä nähdäkseen jatkaisiko hän uskollisesti eteenpäin.

Tällaiset pitkäaikaiset kokemukset ovat tuskin tavallisia, mutta Jumala varmasti koettelee usein uskoamme pienemmässä mittakaavassa.

Olen esimerkiksi usein huomannut, että tehdessäni suunnitelmia ja valintoja varmistun oikeasta päätöksestä vasta myöhemmin. Ensin tunnen oloni tyhjäksi, mutta kun rukoilen, teen päätöksen ja etenen uskossa Pyhä Henki vahvistaa päätökseni olevan oikein.

Akku on tyhjä

Toisinaan tyhjä olo ei ole seurausta tekemistämme virheistä. Emme ehkä vain ole tehneet asioita, jotka kutsuisivat Pyhän Hengen luoksemme.

Olemme saattaneet täyttää elämämme asioilla, jotka ovat mukavia ja tuottavat meille iloa, mutta eivät varsinaisesti auta meitä tuntemaan yhteyttä Jumalaan. Silloin olemme tilanteessa, jossa ikään kuin omistamme puhelimen, mutta emme ole ladanneet sen akkua.

Mitkä asiat voivat auttaa meitä tuntemaan yhteyttä Jumalaan?

Minulle nopein apu on yleensä rukous ja pyhien kirjoitusten lukeminen. Lisäksi hengellisen musiikin tai kirkon johtajien pitämien puheiden kuunteleminen ovat yksinkertaisia ratkaisuja. Voimme tuntea yhteyttä Jumalaan myös liikkuessamme luonnossa, keskustellessamme ystäviemme kanssa kohottavista aiheista, tehdessämme sukututkimusta, luodessamme taidetta, palvellessamme toisia tai viettäessämme aikaa lasten parissa.

 

Seuraavalla kerralla kun koet olosi tyhjäksi kokeile etsiä yhteyttä Jumalaan. Voit aloittaa rukoilemalla.

 

Artikkelin on kirjoittanut Paula Jarvis.